We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 22

Hyvää maanantaita kaikki! Hehee, tätä lukua lukiessanne saatatte huomata, että kirjotukset vielä stressas takaraivossa ja, että mulla oli kiireinen päivä, kun tätä kirjotin. Luku voi siis olla hieman sekalainen ja outo. Mutta toivottavasti kuitenkin tykkäätte ja seuraaval viikol sit ehkä paremmin :)

Viimeiset viisi päivää ovat olleet mitä mahtavimpia. Pitkästä aikaa olemme viimeinkin olleet taas Harryn kanssa todella läheisiä. Tai olemmehan me olleet aina, mutta se energia mikä virtasi meissä ennen kuin muutin Nykiin, ennen kuin tulin raskaaksi, ennen kuin tavallinen arkemme alkoi. Se rakkauden tunne virtaa jälleen kehoissamme ja välillämme. Pystyn tuntemaan sen välillämmekin joka ikinen hetki.

Tuntuu niin hyvältä, kun kaikki on taas hyvin ja jotenkin, jollakin tavalla, melkein kaikki se huono fiilis ja stressi ovat hävinneet kehostani. Melkein kaikki...

"Pitäisikö meidän hakea ruokaa jostakin?" Harry yllättäen kysyy samalla keskeyttäen mietteeni.

Käännän katseeni ratin takana istuvaan poikaystävääni, joka ohjaa rattia hieman tylsistyneen näköisenä yhdellä kädellään. Koska mies ei saa vastausta kysymykseensä, hän vilkaisee minuun. Kiharapään katse muuttuen hieman kysyväksi.

"No?"

Viimeinkin saan sisäistettyä hänen kysymyksensä pääni sisällä. Nyökkään. "Joo se kuulostaisi hyvältä, minun onkin hieman jo nälkä." Kerron samaan aikaan, kun mahani kurnii.

Harryn kasvoille ilmestyy pieni virnistys.

"Miltä vanha tuttu Burger King kuulostaisi?" Hän kysyy.

En pysty olla hymyilmettä. Kävimme ennen Burger Kingissä melkein koko ajan. Silloin, kun en ollut vielä muuttanut New Yorkiin, ja vielä muuttoni jälkeenkin. Siitä tuli meille tavallaan jonkinlainen oma perinteemme. Kunnes tulin raskaaksi... eikä se ollut enää hyväksi terveydelleni.

Nostan katseeni ikkunaan katsellakseni kaunista pimeää New Yorkin iltaa. Kello on jo ainakin kymmenen, joten aurinko on jo laskenut ja pimeys saapunut New Yorkiin. Kuitenkin New York on kaupunki, joka ei ikinä nuku ja missä ei ikinä ole pimeätä.

Ajaessamme siltaa pitkin, edessämme New Yorkin isot ja korkea kerrostalot ja kadut, jotka kaikki täyttyvät monenlaisista valoista. On niin kauppojen, kioskien ja pikaruokaloiden vilkkuvia valoja, katuvaloja ja asunnoiden ikkunoista tulevia valoja. Niin kaunista tähti taivaan alla.

"Joo mennään vain." Vastaan viimeinkin Harryn kysymykseen.

Ja niin Harry kääntyy moottoritieltä New Yorkin itäiselle puolelle, eikä mene kauaa ennen kuin olemme saapuneet suurien kerrostalojen keskelle. Tiet ovat hieman ruuhkaisia, mutta eivät todellakaan niin paljon kuin olisin uskonut. Onhan kello kuitenkin kymmenen illalla ja on perjantai. Luulisi, että kaupunki kuhisisi ihmisistä, jotka ovat menossa viettämään juhlaisaa viikonloppua.

Ruuhkaa on kuitenkin sen verran, että vain muutaman kilometrin matkassamme menee lähemmäs 20 minuuttia. En ymmärrä miten Harryllä ei ikinä pala hermo ajaessaan täällä. Minä ainakin kiroan melkein joka kerta, kun olen ratin takana New Yorkissa. Siksi menenkin usein taksilla töihin, en millään jaksaisi siihen aikaan aamusta minkäänlaista keskittymiskykyä tarvitsevaa tehtävää ja sitä paitsi yleensä minulla on hyvää aikaa heräillä taksi matkoilla, kun olen menossa töihin.

Harry kääntyy risteyksestä oikealle Burger Kingin pihaan ajaen siitä suoraan autokaistalle, sillä voimme molemmat jo arvata kuinka täynnä teini-ikäisiä nuoria kyseinen pikaruokala sisältä on. Ja jos täysin haluamme mennä perinteemme mukaan pitää tilaamamme ruoka syödä autossa, niin kuin olemme aina tehneet.