We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 25

Hei kaikki! Uus viikko, uus luku. Miten teijän viikonloppu meni? Toivottavasti kaikilla oli kiva viikonloppu ja saitte rentoutua. Tässä teille kuitenkin hieman piristystä maanantaihin ja samalla myös hieman normaalia pidempi luku. Toivottavasti tykkäätte!

"Take a seat right over there, sat on the stairs 
Stay or leave"

"the cabinets are bare and I'm unaware 
Of just how we got into this mess, got so aggressive 
I know we meant all good intentions"

"So pull me closer 
Why don't you pull me close? 
Why don't you come on over? 
I can't just let you go"

"Oh baby, why don't you just meet me in the middle? 
I'm losing my mind just a little 
So why don't you just meet me in the middle? 
In the"

Laulu loppuu kesken ja puhelimeni soittoääni kaikuu kuulokkeistani.

Lopetan hölkkäämisen kuin seinään ja painan kuulokkeideni sivusta nappia, jossa on puhelimen kuva. "Hei." Vastaan hieman hengästyneenä.

"Hei Haz, en kai häiritse?" Tuttu ääni kysyy puhelun toisessa päässä.

Tunnistan äänen saman tien kuuluvan Liamille. Jatkan kävelemistä kotikadullani, samalla yrittäen tasata kohonneen sykkeeni. "Eii, et ollenkaan. Olen juuri aamulenkillä." Kerron miehelle.

"Aa! Selvä." Liam huudahtaa tajuttuaan, miksi hengitän niin raskaasti.

Naurahdan.

"Mutta juu, minulla oli kyllä asiaakin." Mies kertoo.

Kehotan häntä kertomaan soittonsa syyn, samalla venytellen hieman käsiäni. Lenkki alkaa tuntua jaloissani puristuksena ja tunnen, kuinka hiki alkaa kohota ihooni pysähtymiseni syystä.

"Soittelen vain sitä, että monen aikaan olet tänään tulossa töihin? Meidän täytyisi valmistella viikonloppuna olevaa esiintymistäsi Jamesin Show'hun." Liam kysyy, painoittaen sanaa "täytyy" ja "viikonloppuna".

Tiedän hänen olevan innoissaan ja todella stressaantunut kyseisestä esiintymisestä. Olen ottanut hieman liiankin rennosti jo jonkin aikaa, eikä Liam oikeastaan usko, että pystymme olemaan valmiita lauantaihin mennessä. Olemme hieman myöhässä aikataulustamme, tai no, jos Liamilta kysyy, niin olemme todella myöhässä.

"Liam, sinulla ei ole mitään stressattavaa." Yritän rauhoitella ystävääni.

"Tulen ihan muutaman tunnin sisällä, saamme kyllä hoidettua kaiken muutamassa päivässä." Astun sisään suureen kerrostalo rakennukseen. Ovimies Ryan tervehtii minua. Heilautan hänelle nopeasti kättäni jatkaen kiireesti matkaani hissille, samalla kuunnellen vihaisen kuuloista Liamia puhelimessa.

"Harry olet laiskotellut todella paljon! Olet jättänyt monia harjoituksia välistä ja nyt, kun Mitchkin on temppuillut ja kiukutellut niin meillä ei todellakaan ole aikaa tuhlattavaksi minkäänlaiseen ylimääräiseen!" Liam korottaa minulle ääntään, mikä ei todellakaan ole hänen tapaistaan.

Olen jo vastaamassa miehelle, kun kuulen oven avautuvan linjan toisella puolella. Kuulen hiljaista muminaa, jonka seurauksena Liam huokaisee syvään. "Odota hetki." Hän sanoo minulle ärsyyntyneenä.

Nyökyttelen päätäni, vaikkei Liam sitä voikaan nähdä ja odotan häntä kiltisti. Hissi kilahtaa ilmoittaakseen saapumisestaan. Sen ovet aukeavat ja astun sisään. Hissin ilmastointi puhaltaa kylmää ilmaa suoraan minuun päin, mikä saa minut melkein huokaisemaan hyvästä tunteesta. En olisi voinut toivoa mitään muuta juuri nyt, olen aivan hiestä märkä.

Ovet takanani sulkeutuvat. Avaan silmäni ja alan tarkastella itseäni hississä olevasta peilistä. Päälläni on mustat Adidaksen treenishortsit, joissa on kolme sinistä raitaa sivuissa. Päässäni minulla on punainen hikinauha, jonka sain itseasiassa juurikin Liamilta lahjaksi tai no, hänellä oli liian monta hikinauhaa, joten hän päätti lahjoittaa minulle tämän. Ylävartaloni on paljas, vaikka yleensä käytänkin paitaa urheillessani. Keskikesä on iskenyt New Yorkiin kuumempana kuin yleensä, enkä sen takia pystynyt ottamaan paitaa mukaan lenkilleni. Olisin varmasti läkähtynyt kuumuuteen. Toivon ettei tämä kestä pitkälle syksyyn asti, kuten lämmöt yleensä pysyvät.