We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 21

Hello guys again! Se ois syysloma ohi ja paluu arkeen, yey. Tosiaan oon vähän alkanu miettii, että lukeeko tätä tarinaa edes nykyää enää kukaa, koska ei teistä enää oikein kuulu mitää? :D Ois siis kiva, jos laittaisitte edes pientä kommenttia esimerkiksi mitä mieltä ootte luvuista ja nappaako tää kirja edes enää? Mutta joo ei mulla oikeastaan muuta, toivottavasti tykkäätte luvusta ja nähdään taas ensi maanantaina <3

Tepastelen rappuset alas lempi Thai-ravintolaani, mikä on vain muutaman korttelin päässä työpaikastani. Paikka on todella pieni ja rähjäisen näköinen, mikä valitettavasti vie paikalta myös asiakkaita pois, koska kukaan ei uskoisi tällaisen paikan olevan hyvä, vaikka juuri tässä ravintolassa tehdäänkin New Yorkin parhaat Thai-ruuat.

Avaan ravintolan oven, mikä saa oven pielessä olevan pienen kellon kilahtamaan. Ravintolassa ei ole kuin muutama asiakas syömässä, mikä ei yllätä minua, sillä kuten jo mainitsin ravintola ei ole mitenkään sellainen millaiselta se voi ulkopuolelta näyttää.

Muistan, kun kävimme täällä Harryn kanssa ensimmäistä kertaa. Se oli yksi niistä monista treffi-illoista. Muistan, kuinka innoissani olin, koska Harry ei ollut antanut minulle minkäänlaisia vihjeitä siitä, minne olimme menossa. Olin niin pettynyt, kun pääsimme paikalle ja Harry osoitti kädellään ravintolan ovea. Olin ihan varma, että tulisin kuolemaan, niin oudolta sisääntulo näytti.

Mutta yllätyin kuitenkin erittäin positiivisesti. Ilta oli yksi parhaista treffi-illoista ja kuten nyt, ei silloinkaan paikalla ollut monia ihmisiä, vain muutama vanhempi thaimaalainen henkilö. Saimme siis viettää iltaamme kaikessa rauhassa, koska Harryä ei tunnistettu ja hän pystyi olla täysin oma itsensä, nauraa kovaa ja kertoa hauskoja muistojaan kovaan ääneen ilman pelkoa siitä, että hänet huomattaisiin tai hän saisi lukea puheensa seuraavana päivänä aamulehdestä.

Takahuoneesta ilmestyy lyhyt, laiha thaimaalainen mies, joka pyyhkii käsiään kädessään olevaan valkoiseen liinaan. Minut nähdessään hänen kasvoilleen nousee mitä suurin hymy ja hän nostaa kätensä ylös. "Louis!" Hän kävelee luokseni ja halaa minua.

Naurahdan ja halaan miestä takaisin. "Hei Chatri." Tervehdin paikan omistajaa.

Chatri irrottaa kätensä ympäriltäni yhtä nopeasti kuin ne ympärilleni kietoi. Hän katsoo minua hymyillen samalla kiertäen katsettaan ympäri kehoani. Silloin hän huomaa vatsani ja miehen kasvot muuttuvat yllättyneiksi.

"Sinähän olet raskaana." Hän huokaisee ja nostaa katseensa takaisin minuun.

En voi olla punastumatta tai estellä suurta hymyä nousemasta kasvoilleni. Reaktioni on sama joka kerta, kun joku mainitsee raskaudestani ja näen heidän ilmeensä. Vaikka tiedän olevani raskaana, sen ääneen kuuleminen on joka kerta vain yhtä ihanaa. Nyökkään Chatrille. "Näin tuli käymään." Kerron iloisella äänen sävyllä.

Chatrin yllättynyt ilme muuttuu takaisin iloiseksi hänen kuulleessaan sanani. Mies halaa minua uudelleen. "Onneksi olkoon Louis." Hän sanoo ja irrottautuu minusta.

"Uskoisin, että Harry on isä?" Hän kysyy nostaen samalla toista kulmakarvaansa.

Nyökkään. "Kyllä, näin on."

Chatri nyökkää ja menee takaisin tiskin taakse, sitten hän kääntyy 180 astetta ja laskee kätensä tiskin puista pintaa vasten. "Kerros, mikä saa sinut tänne pitkän ajan jälkeen."

Astun muutaman askeleen lähemmäs tiskiä. Laitan käteni syvälle puvun housujen taskuihin. "Nosiis, kun..." huomaan, että minun on vaikea saada pääni sisällä olevat sanat ulos samanlaisina kuin ne mielessäni näen.

Lasken katseeni tummaan lattiaan.

"Meillä oli Harryn kanssa pitkään pienenmoinen kiistä eräästä asiasta ja nyt olen päättänyt hänen olevan oikeassa."