We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 27

Hello guys se ois taas uus viikko ja uus luku! Oootte varmasti odottanu tätä lukua ja Louisin reaktiota kuin kuuta nousevaa ;) Joten en pistä teitä odottelemaan tän enempää! Ei muuta kuin hyviä luku hetkiä ja nähdään taas seuraavalla viikolla :) Ps. anteeks ku luku tulee näin myöhään, unohdin kokonaan, että tänään on julkasu päivä!

Vain muutama minuutti sitten olin intoillut, kuinka saan nauraa Mitchin ilmeelle hänen tajutessaan minun ostaneen hänelle vegaanisen version pastasta. Reaktion, kun näkisin hänen joutuvan syömään inhokki ruokaansa.

Mutta kuva, jota Harry näyttää minulle saa minut sanattomaksi, saa hymyn ja innostuksen katoamaan sekunneissa ja niiden tilalle tulevan pelko ja ahdistus.

Pelko siitä mitä internetissä juuri nyt on meneillään ja miten ihmiset reagoivat.

Ahdistus siitä, että kaikki se salailu on nyt tullut julki. Kaikki se oli turhaa, ajan haaskausta ja turhaa stressaamista. En ole vielä saanut viettää aikaa tyttäreni kanssa taikka pidellä häntä sylissäni taikka edes saanut mahdollisuutta suojella häntä parrasvaloilta. Helvetti sentään hän ei ole vielä edes syntynyt! Ja minä menin jo kusemaan kaiken... 

Kusin sopimuksen Harryn kanssa, sopimuksen itseni kanssa ja pilaamaan lapseni tulevaisuuden. Minut on nähty, kuvat ovat internetissä, eikä enää ole mitään keinoa paluuseen.

Tehty mikä tehty.

Pääni tuntuu painavalta tai oikeastaan koko olemukseni tuntuu painavalta. Minun on vaikea hengittää ja ahdistus kouristelee minua rinnasta. Minua oksettaa, yökkään muutamaan otteeseen. Päässäni humisee ja silmissäni sumenee.

"Louis!" Kuulen kaukaisesti Harryn huutavan, juuri ennen kuin tunnen päässäni hirveää kipua, jota seuraa pilkkopimeys.

~~

"Harry rauhoitu jo, se ei ollut sinun vikasi."

"Olihan, miksi yllätin hänet noin niin herkällä asialla."

"Et osannut odottaa hänen menevän shokkiin."

"Mutta minun olisi pitänyt, hän on tuleva aviomieheni."

Kuulen kahden mieshenkilö puhetta, sanat kuuluvat kuitenkin kuin kuiskauksina. Kuulen ne todella heikosti ja saan sanoista juuri ja juuri selvää. Yritän kuunnella tarkemmin miesten keskustelua, mistä he oikein puhuvat?

"Louis?" Yllättäen toinen äänistä kutsuu minua.

Hänen sanansa kuulostavat nyt paljon lujemmilta ja hänen sanojaan seuraa hirvittävä päänsärky. Avaan silmäni, kuitenkin irvistäen saman tien kivun ja kirkkaan valon takia.

"Aih." Vinkaisen.

"Louis, voi hyvä luoja." Mies vierelläni huokaisee syvään ja kiertää kätensä ympärilleni halatakseen minua.

Se kuitenkin sattuu aivan helvetisti. Parkaisen lujaa kivusta ja tunnen, kuinka kyynel vierähtää poskelleni. Kädet ympäriltäni katoavat.

"Anteeksi."

Taistelen kipua vastaan, se on aivan sietämätöntä. Koko yläkroppaani sattuu, varsinkin päähäni. Kiemurtelen kivussa, yrittäen saada oloani kaikin tavoin paremmaksi. Saamaan kivun hellittämään.

Olen jo aivan valmis luovuttamaan, kun kipu alkaa vihdoin hellittämään. Huokaise syvään tunteesta, kun kipu alkaa pikkuhiljaa katoamaan. Tai no, kaikki muu kipu paitsi hirveä päänsärky, josta kärsin.

Yritän avata silmiäni uudestaan. Hitaasti ja pienin askelin. Räpyttelen muutamaan kertaan, kun viimeinkin saan pidettyä silmiäni auki ilman, että valo tuntuu liian tuskalliselta.