We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 11

Hyvää maanantaita! Tota noin mä en oo aikoihin teitä oikeen kiitelly, kun tätä kirjasarjaa vielä luette ja jos totta puhutaan niin en oikeen edes uskonu, että hirveen moni tätä enää lukis. Oh boy how wrong I was. Mä nimittäin vilkasin tossa yks päivä näitä kirjoja ja katoin luvullisia määriä. Yllätyksekseni huomasin, että jokanen tän kirjasarjan kirja oli trendaavissa. Enkä todellakaan ala puhumaan lukiamääristä tai voteista, sillä niitä oli paljon. Te vaan pistätte mut sanattomaks joka kerta, kiitos ihan jokaikiselle joka tätä lukee tai on ees joskus lukenu. Se merkitsee mulle oikeesti tosi paljon. Ootte aivan mahtavia ihmisiä <3

Tuntuu kuin kestäisi ikuisuus ennen kuin seuraava päivä koittaa. En saanut yöllä oikein nukutuksi. Mielessäni pyöri vain monia tapoja miten voisimme nyt sisustaa pikkuisemme huoneen. Onneksi sovimme kuitenkin eilen, että menisimme jo tänään uudestaan kaupoille.

Valvoin melkein aamuyöhön asti myös sen takia, että Helen oli antanut minulle paljon mietittävää. Raskauteni on nimittäin jo niin pitkällä, että minun pitäisi alkaa jo miettiä synnytyssuunnitelmaani. Millaisia erilaisia kivunlievittäjiä haluan synnytykseen ja kuinka haluan synnytyssairaalan henkilökunnan toimivan mahdollisissa hätätapauksissa.

Totta puhuen siinä on erittäin paljon mietittävää, enkä ole edes ennen ajatellut koko asiaa. Raskauteni on mennyt todella nopeasti, vaikkakin kivut olisivat minun mielestäni voineet kestää vähemmän aikaa mitä ne kestivät.

"Louis, oletko pian valmis?" Harry huutaa alakerrasta, samalla keskeyttäen mietteeni.

"Joo ihan juuri rakas!" Huudahdan takaisin.

Seison peilin edessä ja katselen kasvanutta vatsaani. Lasken käden paljaan vatsani päälle, silitellen sitä hellästi. Kohta alkaa jo 21 viikkoni, itseasiassa huomenna.

"Hei pikkuinen." Sanon hiljaa.

"Toivottavasti sinun on hyvä olla siellä ja kiitos, kun olet vähän hellitellyt isin kidutuksen kanssa." Hymyilen hieman.

"Millaisesta huoneesta sinä oikein pitäisit? Olemme miettineet sitä isäsi kanssa paljon, toivottavasti saamme tehtyä siitä sinun näköisesi ja, että todella pitäisit siitä."

"Me rakastamme isäsi kanssa sinua jo nyt todella paljon, olisitpa jo täällä." Sanon hiljaa.

En malta enää odottaa tuota pienokaista. Haluan jo tavata hänet.

Silittelen vielä jonkin aikaa vatsaani, pidellen paitaa kädessäni.

"Hei rakas meidän pitäisi j-" Harry astuu huoneeseen sisään.

Nostan katseeni tulevaan aviomieheeni.

"Ai sinulla oli hetki pikkuisen kanssa." Hän sanoo hiljaa ja tulee luokseni.

Nyökkään. "Anteeksi, jäin vain höpöttelemään hänelle hieman." Myönnän ja puen mustan t-paidan ylleni.

"Ei se haittaa ollenkaan rakas, sitä paitsi Helen sanoi, että meidän pitäisi alkaa puhua hänelle." Harry muistuttaa ja painaa käden vatsalleni.

Miehen katse laskeutuu vatsalleni ja pieni hymykin ilmestyy hänen kasvoilleen. Pystyn näkemään miehestä, ettei hänkään malta enää odottaa.

Yhtä nopeasti kuin Harry kätensä laski vatsalleni, ottaa hän sen myös poiskin.

Kiharapää nostaa iloisen katseensa minuun, hänen silmissään vilkkuen onnellisuus. "Mennäänkö?" Hän kysyy.

Nyökkään. "Joo mennään vain."

~

Noin kahden tunnin päästä olemme saaneet jo niin paljon tavaraa, että ainakin yksi kolmas osa autosta on jo täyttynyt, ja olemme vasta päässeet alkuun.