We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 37

Hei kaikki! Mun on ilo kertoa teille, että tän kirjasarjan viimeisen kirjan ensimmäinen luku on jo kirjotettu! Käytin koko viime viikon ton kirjan suunnittelemiseen, kannen, nimen, lukujen yms. Ja voin ilolla kertoa, että siitä on tulossa hyvä ;) Vaikka itse sanonkin.
Mutta pidemmittä puheitta menkääs lukee tän kirjan neljänneks viimesintä lukua ;) Näemme taas maanantaina!

Olen hämmentynyt, häkeltynyt.

Edessäni seisoo se nainen, josta olen kuullut niin paljon.

Jonka olen nähnyt vain kuvissa.

Hän seisoo edessäni.

Mieheni halatessa häntä niin kovaa, että hyvä jos nainen saa edes henkeä.

Harry päästää hänestä irti ja siirtyy hieman taaemmaksi, jotta hän voi katsoa omaa äitiään silmiin. Heidän katseensa kohtaa ja hymy Harryn huulilla vain kasvaa entisestään. Hänen äitinsäkin huulille nousee pienoinen hymy. Sellainen hymy, mikä saa minut epäröimään. Miksi hän edes on täällä?

Olemme olleet Harryn kanssa jo muutaman vuoden yhdessä, enkä ole kuullut kertaakaan, että Harry olisi sen ajan aikana tavannut äitiään.

Kaikki ne asiat, mitä Harry on äitistään kertonut palaavat mieleeni. Kuinka tuolla naisella ei ikinä ollut aikaa pienelle pojalleen edes silloin, kun Harry oli aivan pieni. Tuo nainen ei ole vuosiin edes ottanut yhteyttä Harryyn, kun jonkun 5 kertaa.

Mutta mitä hän nyt tekee täällä? Mikä sai hänet tulemaan tänne, vaikkei hän ole edes soittanut tai laittanut viestiä Harrylle ties milloin viimeksi.

Sitten nainen rikkoo katsekontaktin Harryn kanssa ja kääntyy katsomaan minua, tai ennemminkin vatsaani.

Hän irrottaa kätensä Harryn ympäriltä, pitäen katseensa vatsassani koko ajan. Hänen kasvoilleen nousee nyt suurempi hymy, suurempi hymy kuin mitä hänen kasvoillaan oli, kun hän monien vuosien jälkeen tapasi viimeinkin oman lapsensa taas.

"Voi, että." Hän huokaisee hiljaa ja kävelee luokseni.

Hänen ollessaan ihan lähelläni jo, tajuan, ettei hän aio edes tervehtiä minua.

Huomaakohan hän edes minua?

Naisen ollessa vain muutaman askeleen päässä minusta hän nostaa hieman käsiään ja ottaa viimeiset askeleet luokseni ripeämmin.

Olen astua muutaman askeleen taakse päin, tajutessani kuinka nopeasti hän viimeiset askeleet ottaa.

Seuraavaksi tunnen, kuinka nainen kiertää kätensä vatsani ympärille, vieläkään nostamatta katsettaan minuun.

"Voi ei, kuinka iso se jo on!" Hän toteaa, jatkaen vatsani tarkkailua.

Oloni on epämukava, erittäin epämukava.

En ole ikinä edes tavannut kyseistä naista ja siinä hän tutkiskelee mahaani innostuneempana kuin oman poikansa tapaamisesta, tai hänen kihlatun ja tämän perheen tapaamisesta. Miksei hän edes tervehtinyt minua? Hänen tulevan lapsenlapsensa toista is-

Hänen tuleva lapsenlapsensa.

Ja vielä ensimmäinen sellainen.

Nythän minä sen tajua, miten saatoin olla näin typerä.

Totta kai hän nyt ilmaantuu paikalle. Emme ole Harryn kanssa kuulleet hänestä melkein vuoteen, ei tekstiviestiä taikka soittoa. Mutta nyt hän ilmaantuu meidän luoksemme, aivan yllättäen.

Ja juuri niillä paikkeilla, kun synnytykseni voi alkaa milloin hyvänsä.

Ei hän tullut tapaamaan minua, tai perhettäni tai edes omaa poikaansa.