We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 23

Hejsan alla! Tän viikon luku on aika tylsä, eikä tässä juurikaan tapahdu mitään. Mutta se johtunee siitä, että tää on jälleen kerran neuvola luku, joihin haluun aina vaa kirjottaa ne neuvolakäynnit. Toivotaan ettei se haittaa teitä ja seuraavalla viikolla jälleen sitten parempi ja monipuolisempi luku! ;)

Astun tutuista sairaalan ovista sisään ja juuri samaan aikaan edestäni juoksee nuorehko hoitaja. Seuraan häntä katseellani, miehen juostessa pitkää käytävää pitkin. Vasta, kun mies kääntyy oikean puolen yhteen huoneista, pystyn irrottamaan katseeni.

Kävelemme Harryn kanssa ilmoittautumispisteelle, jossa kerromme jälleen kerran keitä olemme ja miksi täällä olemme. Nuorehko ystävällinen nainen ohjaa meidät Helenin huoneelle kuin emme olisi ikinä olleetkaan siellä taikka emme osaisi huoneelle jo silmät kiinni.

Lähdemme kävelemään huonetta kohti. Seurailen matkamme aikana muita sairaalassa olevia ihmisiä. Ohitsemme kävelee niin vanhuksia, lapsia kuin raskaana olevia naisiakin, jotka yllättyvät nähdessäni vatsani, mutta eivät niin paljon kuin heidän aviomiehensä. Muutama pariskunta, vanhuksista puhumattakaan, katsovat niin minua kuin Harryakin yllättyneinä ja pahoinvoivan näköisinä.

Minulle kuitenkin viimeinen pisara on, kun eräs vanha nainen huutaa minun ja Harryn perään, että meidän pitäisi kuolla ja joutua helvettiin syntimme takia ja, että olemme pahoja ihmisiä, kun annamme lapsellemme homovanhemmat.

"Louis." Jos Harry ei ottaisi minua kädestä kiinni ja rauhoittelisi minua, olisin jo aika varmasti tuon kyseisen vanhuksen kimpussa. Olen kuullut niin paljon samakaltaisia huutoja monenlaisilta ihmisiltä, mutta en hyväksy sitä, että minun vanhemmuustaidoistani puhutaan tuolla tavalla vain, koska olen homo.

Kuitenkin, kun käännän katseeni Harrystä takaisin vanhuksen suuntaan, on hän jo kadonnut tiehensä. Hän taisi säikähtää, kun reagoin niin nopeasti hänen sanoihinsa. Siitäs sait mummeli, ei kannata ryppyillä raskaana olevalle miehelle.

Vedän käteni pois Harryn otteesta ja jatkan matkaani tutulle osastolle. Kävelen koko ajan hieman Harryn edellä kuitenkin kuullen hänen huokaisunsa ja valitukset takanani. Pääsen kuitenkin tutun huoneen eteen ja käyn istumaan sitä vastapäätä olevalle tuolille.

Harry ilmestyy vain muutama sekunti myöhemmin istumaan vierelleni. "Mikä sinuun nyt oikein meni?" Hän kysyy, syytös ja pettymys kaikuen miehen äänestä.

Päätän olla vastaamatta miehelle, mutta hänen sanansa alkavat ärsyttää minua joka sekunti vain enemmän. Olen juuri aukaisemassa suuni ja aika varmasti aloittamassa riidan, mutta onneksemme edessämme olevan neuvolan ovet aukeavat juuri ennen kuin saan ensimmäisen sanan ulos suustani.

Oven takaa ilmestyy meille tutut kasvot. Helen katsoo ensin Harryä ja siirtää sitten iloisen katseensa minuun. "Tomlinson ja Styles, teidän vuoronne." Hän sanoo.

Nousemme pehmustetuilta penkeiltä ja astelemme sisään huoneeseen, molemmat tervehtien Heleniä ovella. Käymme istumaan Helenin työpöydän äärelle, kun kuulen naisen sulkevan oven.

"No Louis miten sinulla on nyt mennyt?" Hän kysyy tipsutellessaan pöydän toiselle puolelle ja istuutuu työtuoliinsa.

"Hyvin." Sanon automaattisesti, jolle Harry naurahtaa.

Käännämme molemmat Helenin kanssa katseemme miesystävääni, minun katsoen miestä hieman ärsyyntyneenä ja Helen kysyvänä. Kiharapää siirtelee katsettaan muutaman sekunnin ajan minun ja neuvola hoitajamme välillä, kunnes hän jättää katseena Heleniin ja avaa suunsa. "Louisista on tullut hieman... aggressiivisempi mitä hän on ennen ollut." Harry yrittää etsiä oikeita sanoja.