We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 20

Hei kaikki ja hyvää maanantaita! Toivottavasti teillä oli tänää hyvä päivä ja, jos ei niin let's hope so tää luku on teille pieni piristys päivään <3 Ei mulla oikeastaan muuta, toivottavasti luku maistuu ja see ya next week <3

Greeta ja Jordan ovat lähteneet ja viikonloppu on ohitse, on aika palata arkeen. Omalla tavallaan olen jopa iloinen arkeenpaluusta, vaikka minua odottikin tänä aamuna kasa paperitöitä. Nojaudun työtuolillani taakse päin ja tuijotan edessäni olevaa paperikasaa, jotka minun pitäisi käydä läpi. Vaikka vihaan tuota paperikasaa edessäni, se on kuitenkin harhautukseni tällä hetkellä.

Harhautus etten ajattele Greetaa, hänen isäänsä taikka englantia.

Yritän pitää itseni kiireisenä, jotta saisin pidettyä surulliset ajatukseni takaraivossani. Ihmiset sanovat, ettei se ole oikea tapa hoitaa tunteita, mutta en ole mitään puhuja tyyppiä. Minun on parempi vain pyyhkäistä asia sivuun, yrittää miettiä muuta ja pitää itseni kiireisenä. Se on paljon helpompaa kuin puhua asiasta.

Yhtäkkiä huoneeni oveen koputetaan, mikä saa minut pois ajatuksistani. Nostan katseeni paperikasasta ovelle, joka juuri aukeaa sen takaa ilmestyen tuttu mieshenkilö.

"Hei, häiritsenkö?" Nick kysyy hieman nolostuneena.

Jään hetkeksi kummastelemaan miksi Nick katsoo minua tuolla ilmeellä, kunnes muistan pöydälleni kasaantuneen paperilinnan.

"Ei, et häirinnyt." Sanon samalla, kun nousen tuoliltani ja kierrän pöydän toiselle puolelle Nickin luokse.

"Onko jokin hätänä?" Kysyn.

Nick pudistaa päätään. "Ei."

"Mi-minä vain tulin pyytämään sinut lounaalle." Hän kertoo.

Lounaalle?

Katson miestä hämmennys täyttäen kasvoni.

"Muistatko, kun sovimme siitä silloin?" Nick alkaa hieman nopeuttaa puhettaan, mikä kertoo siitä, että hän alkaa panikoimaan.

Samalla muistan keskustelumme Nickin kanssa työhuoneessani viimeviikolla, kun hän pyysi josko tulisin hänen kanssaan lounaalle tänään.

"Ainiin, se lounas." Huokaisen hiljaa häpeissäni.

Peitän kasvot käsilläni sitten liu'uttaen ne hiuksieni läpi. Nostan katseeni Nickiin. "Anteeksi unohdin sen ihan täysin." Punastun häpeästä.

Nickin kasvoille ilmestyy pieni haikea katse. "Okei, ei se mitään. Ymmärrän täysin." Hän yrittää kuitenkin piristää minua, vaikka miehestä näkee, ettei se ole okei.

Tunnen itseni tyhmäksi, kuinka olin unohtanut lupaukseni miehelle. "Kävisikö sinulle sitten jokin toinen päivä?" Hän kysyy epäröiden.

"Minä..." Mietin ja käännän katseeni työpöytääni ja sen päälle vuorattuun paperikasaan. Käännän sitten katseeni takaisin Nickiin.

"Minun puolestani voimme kyllä mennä nytkin, jos vain seurani vielä kelpaa?" Kysyn.

Nickin ilme muuttuu sekunneissa takaisin pirteäksi itsekseen. Hän nyökkää. "Totta kai käy, mennäänkö yläkerran ravintolaan vaikka?" Hän kysyy.

Nyökkään. "Joo se kuulostaa oikein hyvältä." Sanon ja otan takkini työtuolini selkänojalta.

"Se on itseasiassa yksi lempiravintoloistani tästä läheltä." Kerron.

"Oikeasti? Niin minunkin!" Nick kertoo, kun avaa huoneeni oven minulle.

Katson miestä yllättyneenä. "Oikeasti? Aikamoinen sattuma."