Ilta alkoi hämärtyä, kun sain viimeisteltyä tämän päivän tekstini päiväkirjaan. Selailin aiemmin päivällä muiden vähäisiä huomioita, enkä löytänyt mitään tälläiseen viittaavaakaan. Edellisien jääkuolo ratsastajien lohnarit olivat raivopäitä, riippumatta sukupuolesta.
Tosin näiden tietojen, mitä minulla on saatavilla kattavuus ei ole lähimainkaan hyvä. Jääkuoloja on yritty tutkia, mutta ne hetket ovat aina päättyneet lieskoihin ja kivun parahduksiin.
Niinpä vain suljen kirjan ja hypähdän patjalleni. Voisin yrittää nukkua hieman.
Aikeeni kuitenkin sysätään kauas ulottumattomiini, kun Coldra ärjäisee ulkona ja ilmeisesti heittäytyy koko painollaan mökkiä vasten. Sama toistuu kahdesti, ennenkuin ehdin ovesta ulos.
Coldra lopettaa heti sen, mitä ikinä oli tekemässäkään.
-Mitä nyt? kysyn hiukan äreänä, joka osoittautuu heti virheeksi, kun Coldra vastaa minulle vielä äreämmällä huudolla ja henkäisee päälleni savupilven.
Köhin hetken pilven keskellä, kunnes se haihtuu ilmaan.
-Okei, jos sinulla ei ollut muuta sanottavaa niin taidan mennä sisälle turvaan. Otan jo askelia ovea kohti, kun Coldra syöksyy ääntäkään päästämättä ja ällistyttävän nopeasti eteeni tukkien tien.
Vihellän kahdesti korkean, käskevän vihellyksen ja osoitan Coldraa väistymään. En ylläty, kun lohnari ei hievahdakaan.
-Et siis aio päästää minua sisälle? mutisen ja otan pari askelta taaksepäin. Lohnari rentoutuu hieman.
Tarkastelen areenan kattoa. Aiemmin en huomannut, että areenan yllä on aukko, josta valo pääsee sisälle. Miksei Coldra ole jo paennut, jos sillä on mahdollisuus? Varmistuttuani siitä, ettei lohnari aio syödä minua, lähden kiertämään kenttää. Mökin takaa paljastuu pieni lampi, josta lohnarit voivat juoda. Lisäksi huomaan suuren, puoliksi syödyn kalan lojuvan lammen lähellä.
-Tuolta sinä siis saat ruokasi, mumisen ja käännän katseeni kalasta.
Coldra ärähtää katolta, jonne se on lennähtänyt, jälleen ääntäkään päästämättä. Kävelen hitaasti lammelle irvistellen vatsakivusta. Lammen rannalle päästyäni istahdan hiekalle ja kurkotan veteen. Pesen kasvoni ja käteni liasta. Kuulen hiljaiset askeleet, kun Coldra kävelee lähemmäs.
Jännitän lihakseni, kun se pysähtyy kahden metrin päähän minusta. Se upottaa kuononsa veteen ja katsoo samalla minua jäänsinisillä silmillään.
-Ehkä Fynn ei ollutkaan ihan väärässä, mumisen ja nousen pystyyn. Otan varovaisen askeleen kohti Coldraa. Lohikäärme ei välitä. Otan toisen ja kolmennen askeleen lähemmäs. Huomaan Coldran hännänpään nytkähtävän. Pysähdyn hetkeksi aloilleni ja vihellän rauhoittavasti.
Otan askeleen lähemmäs ja ojennan käteni lohikäärmettä kohti. Coldra murahtaa matalasti ja kääntää päänsä minua kohti. Otan viimeisen askeleen lohnarin vierelle, jättäen käteni ja jääkuoloni kuonon väliin tilaa. Odotan hiljaa ja aloillani lohikäärmeen reaktiota, kun lasken varovaisesti ja hellästi käteni sen kuonolle.
Coldra puhaltaa hiukan savua sieraimistaan ja sulkee silmänsä. Helpottunut huokaus karkaa huuliltani. Kuljetan käteni lohnarin suomuja pitkin sen korvan taa, pitkin kaulaa kyljelle. Varon olla koskematta sen siipiin tai jalkoihin, kuten isäni minulle opetti kauan sitten. Palaan rauhallisesti Coldran pään viereen ja vihellän.
Hitaasti nostan jalkani sen kaulan yli ja laskeudun istumaan. Se on liikaa, Coldra villiintyy täysin. Pitkän ärjäisyn saattelemana se nousee pystysuoraan ilmaan. Takerrun kaikilla voimillani sen sarviin kiinni. Sitten se vetää siipensä vasten kylkiään ja pudottautuu vauhdilla kohti maata. Viimehetkellä se levittää siipensä ja käännähtää ylösalaisin. Otteeni Coldran sarvista lipsuu ja luulen jo putoavani, kun se nousee taas ilmaan. Coldra rekee silmukoita ja korkkiruuvi kierteitä, kun minä roikun hengen hädässä sen sarvissa.
