Nälkä murnii vatsassani. On kulunut jo kolme päivää siitä, kun palasin tajuihini. En tosin tiedä kauanko olin tajuttomana. Tuijotan ovea laskien sekuntteja miellessäni. Tasan kymmenen minuutin kuluttua ovi aukeaa ja sisään astuu Kotkaksi kutsuttu mies. Aina nukkuessani joku vartioi oven vieressä ja kun herään, vahdilla kuluu kymmenen minuuttia hakea ruokaa. Kohottaudun istumaan ja suoristan minulle annetun paidan helmaa. Tajuttomana ollessani likainen mekko oli vaihdettu puhtaisiin vaatteisiin.
Kotkalla on mukanaan tarjotin ja jotain höryävää sen päällä.
-Täsmällisenä, kuten aina, mutisen ja irvistän haistaessani ruoasta lähtevän kirpeän tuoksun. Päättelen hajusta, että tarjolla on taas keittoa johon on sekoitettu monia eri yrttejä ja rohtoja.
-Ja sama tarjoilu, kuten aina, jatkan vielä ja vilkaisen Kotkaa. Yleensä hän on juuri se, joka palvelee minua tässä oudossa paikassa. Välillä luonani on nainen, jota kutsutaan Teräksi tai mies nimeltään Huntter. Vanhaa naista ei ole näkynyt sitten ensimmäisen päiväni.
-Se keitto on täynnä kipuihisi auttavia aineksia ja ilman niitä, et pystyisi vieläkään istumaan tai syömään omin voimin, mies naurahtaa ja kertoo sitten sen saman selityksen, miksi keitto on minulle hyväksi. Mulkaisen miestä ja otan ensimmäisen lusikallisen höyryävän kuumaa keittoa suuhuni.
-Voitko viimein kertoa, mikä tämä paikka on? kysyn vaivihkaa mieheltä, joka on palannut istumaan vartiointipaikalleen ovenviereen.
-En vieläkään, hän hymähtää. -Mutta luulen muorin vierailevan luonasi piakkoin ja hän kertoo sinulle kaiken tarpeellisen.
Kotka katsoo minua tavalla, jonka tulkitsen kieltävän lisäkysymykset. Niinpä syön karvaan keiton loppuun ja lasken tyhjän lautasen sängyn reunalle.
-Käytkö katsomassa Coldraa tämän jälkeen? kysyn liukuessani taas makaamaan.
-Kuinka niin?
-Haluaisin tietää miten se voi, mumisen haikeana. -Voisitko viedä tämän sille?
Nykäisen päästäni pari hiusta.
-Haluan tietää, tunnistaako se minun tuoksuni, mutisen ja alan näprätä paitani hihaa. Haukotus karkaa suustani. Keitossa oli varmaan jotain nukutusainetta.
-Lupaa, että viet nämä sille, kuiskaan ojentaessani hiukset lähemmäs astelleelle miehelle. Vaivun kuitenkin taas uneen ennen Kotkan vastausta.
Herään, jälleen, vuoteestani.
-Mhm, haluaisin tietää mitä te minulle oikein annatte, mumisen tokkuraisella äänelläni ja käännyn kyljelleni. Avaan silmäni, mutten näekään ketään yleisistä vartoistani, vaan harmaa hiuksisen naisen, joka seisoo ryhdikkäästi oven edessä. Soihdun lepattavassa valossa en ole varma hänen iästään.
-Se on lohikäärmeen kyyneltä sekoitettuna vahvaan unikko jauheeseen, nainen hymähtää hyväntuulisesti ja astelee lähemmäs. Hänen liikkeensä ovat vetreitä ja määrätietoisia.
-Hei, olen Hailey, nainen sanoo tomerasti ja ojentaa kätensä. Tartun siihen hymyillen.
-Olen Catalina, vaikka luulenkin teidän tietävän sen jo.
Nainen hymyilee leveästi ja huomaan isot hymykuopat.
-Minulle kerrottiin, että alat olla kypsä sängyssä makoiluun, Hailey toteaa. Vastaan nyökkäämällä, kun en keksi muutakaan vastausta.
-Haluat varmaan nähdä lohikäärmeesi? Se on kaivannut sinua ja kärventänyt kotini seiniä melkoisesti!
Naurahdan hämmentyneenä ja nousen istumaan. Nainen auttaa minut seisomaan. Joudun hetken etsimään tasapainoa, mutta ei ole ensimmäinen kertani jalkeilla. Tunnustelen varpaillani kiinteäksi poljettua maapohjaa. Lähden seuraamaan naista huoneeni ovelle.
