Hölkkään muiden luo varmistettuani, että Coldralla on kaikki tarvittava.
-Kuningas Damian III odottaa teitä, neuvonantaja sanoo juhlallisesti ja alkaa johdattaa meitä vauraudesta hohkavia käytäviä pitkin. Lattiaa peittää itämainen käsintehty matto ja seinillä roikkuu säntillisin välimatkoin kulta kehyksisiä maalauksia. Kattoon on kaiverrettu koristeellisia kiekuroita ja kuvia, jotka ilmeisesti kertovat Jorvisunin kuningasperheen valtakausista.
-Mahtava näky, eikö? Henryan kusikaa korvaani. -Nämä käytävät ovat linnan parhaimpia.
-Onko täällä sitten huonompiakin? kysyn ihmetellen kaikkea sitä kauneutta, joka tänne on ikuistettu. Henryan vain osoittaa minulle pienen ilkikurisen hymyn harppoessaan luutnantin ja kuninkaan neuvonantajan luo.
-Kuningas Damian haluaa varmasti kuulla kaiken sen jääkuolon lentäjästä, siitä on suuri etu armeijalle! neuvonantaja hihkaisee, mutta jokin hänen äänessään saa minut epäilemään.
-Oikeastaan jääkuololla ja sen ratsastajalla on nyt lentokielto, jota he eivät tosin noudata, Reyes murahtaa ja mulkaisee minua.
-Lentokielto? Ethän sinä ole kieltänyt minua, ainakaan suoraan! vastaan Reyesille yhtä ärtyneellä murahduksella. Mark pukkaa minua kyynärpäällään varoittavasti.
-Tyttöhän on temperamenttinen tapaus, neuvonantaja mutisee Reyesille. -Ei tiedä hyvää kuninkaan edessä.
-Hän osaa kyllä hillitä itsensä, Reyes mumisee, mutta vilkaisee minua nopeasti.
Kävellessämme neuvonantajan opastuksessa pitkin käytäviä annan mieleni uppoutua toisaalle ja muiden keskustelu jää vain taustameluksi.
~•~
-Cata! Fynn sihahtaa korvaani. -Keskity.
Räpäytän pari kertaa silmiäni ja tajuan seisovani Reyesin takana suurten pariovien edessä. Oviin on kullattu samanlaisia kieluroita kuin käytävillekin.
Neuvonantaja avaa ovet juhlallisesti ja astuu ensimmäisenä sisään.
-Tässä ovat luutnantti Reyes ja hänen oppilaansa, neuvonantaja ilmoittaa korealla äänellä ja väistyy edestämme. Reyes johdattaa meidät peremmälle huoneeseen. Annan katseeni harhailla hetken huoneen koristeellisissa esineissä ja kaiverruksissa, kunnes silmäni pysähtyvät kuninkaaseen ja hänen vierellään istuvaan kuningattareen.
Kuningaspari nousee seisomaan ja Reyes kumartaa päätään. Matt ja Fynn tekevät samoin ja teen itsekin jonkin niiauksen tapaisen. Henryan astelee omalle paikalleen lähelle valtaistuimia.
-Adam! Siitä on aikaa! kuningas sanoo jykevällä äänellään ja harppoo halaamaan luutnanttia.
-Adam Reyes? mumisen kummissani. -En koskaan miettinyt mikä hänen etunimensä on.
-Ei sitä koskaan kerrota missään, Fynn kuiskaa minulle. -Kaikkialla puhutaan vain hurjasta luutnantti Reyesistä.
Vilkaisen poikaa vierelläni ja tajuan tämän katsovan minua. Käännän katseeni nopeasti pois.
-Ja tässä ovat sitten oppilaasi...? kuningas jatkaa ja katsoo odottavasti meitä.
-Fynn Hyverno, Mark Darnela ja Catalina Pearl, Fynn esittelee meidät kaikki.
-Odotan innolla lohikäärmeidenne tapaamista! kuningas hymähtää, mutta kumartuu sitten kuuntelemaan neuvonantajaansa, joka kuiskaa jotain hänen korvaansa ilkeästi hymyillen. Tästä ei voi seurata mitään hyvää. Hetken kuluttua kuninkaan silmät laajenevat ja suupielet kiristyvät.
-Kuka heistä?! hän sihahtaa ja vilkuilee meitä. Neuvonantaja viittaa pienesti minuun päin. Hetkessä rento tunnelma on tiessään ja jäljellä on vain painostus. Tunnen palan syntyvän kurkkuuni.
-Onko se totta? Tuo heiveröinen tyttökö koulutti jääkuolon?! mies karjaisee ja hänen silmänsä kapenevat viiruiksi. Otan vaistomaisesti askeleen taaksepäin.
-Damian, rauhoitu! Reyes sanoo yhteen puristettujen hampaidensa välistä. -Se on hallinassa.
-Isä, Catalinan lohikäär...
-Hiljaa Henryan! Missä se peto on?
Nielaisen saadakseni palan pois kurkustani, mutta se ei auta. Käännän katseeni kuningattareen, joka seisoo kuin kivetettynä valtaistuin korokkeella.
-Cata, vastaa, Fynn sihahtaa minulle.
-Se... se on..., en kuitenkaan saa edes lausettani loppuun, kun neuvonantaja kuiskaa taas jotain kuninkaalle.
-Vartijat! Vahtikaa tuota tyttöä! kuningas Damian huutaa ja pian kolme haarniskoitua miestä juoksee vierelleni. Kuningas viittaa meitä seuraamaan ja minut tönäistään liikkeelle.
~•~
Neuvonantaja sysää ulko-ovet auki ja päästää kuninkaan ohitseen. Mies jähmettyy ja hänen hartiansa kiristyvät.
-Haluan sen hengiltä, kuningas murahtaa neuvonantajalleen, mutta kuulen sen silti.
-Ei! Et voi tehdä niin! huudahdan ja yritän juosta lohikäärmeeni luo, mutta vartijat nappaavat minut kiinni ja pakottavat minut polvilleni.
Uninen Coldra nostaa päätään ja tarkentaa siniset silmänsä minuun. Hitaasti se nousee seisomaan pitäen katsekontaktin.
-Komenna se maahan! kuningas Damian murahtaa minulle. Vihellän käskyn mennä maahan, mutta se vain luimistaa.
-Laita lohikäärmeesi maahan, tai käsken miehieni surmata sen!
Kyynel vierähtää poskelleni. Kaikki tämä paine on liikaa.
-Kuningas Damian! Rauhoitu, jääkuolosta ei ole mitään haittaa, kunhan ette loukkaa sen ratsastajaa! Reyes puuttuu puheeseen, mutta kuninkaan merkistä vartijat pakottavat hänetkin polvilleen.
Kuulen Henryanin yrittävän takoa järkeä isänsä päähän, mutta hänen äänensä alkaa puuroutua mielessäni. Puristan silmäni tiukasti yhteen.
-Pearl! Pysy tajuissasi! Reyes sihahtaa minulle. -Katso Coldraa.
Avaan silmäni ja näen lohnarini hyökkäys valmiina. Sen pitkä kaula on kaarella ja siivet puoliksi auki, valmiina iskemään lohikäärmeen ilmaan. Sen pyrstö heiluu vihaisesti edestakaisin ja pupillit ovat ohentuneet viiruiksi.
-Käske jousiampujat muurille, kuningas sanoo neuvonantajalle, joka palaa takaisin sisälle.
-Ei! Minä voin rauhoittaa sen, kunhan vain päästätte minut sen luo! huudahdan epätoivoisena ja katson anovasti kuningasta. Hän tuijottaa minua nenävarttaan pitkin halveksien.
-Saat yrittää, mutta jos se yrittää jotain, annan luvan ampua sinut ja tuon jääkuolosi, kuninkaan ääni on kylmä ja kolkko. Vartijat höllentävät otettaan käsistäni ja kompuroin pystyyn. Juoksen Coldran luo hiekkapihan yli.
-Hei tyttö, ihan rauhassa, mumisen lohikäärmeelleni lähestyessäni sitä. Ojennan käteni kohti sen päätä. Vihellän ystävällisen äänen saadakseni sen huomion itseeni.
Vastahakoisesti lohnari kääntää jäänsinisen katseensa minuun.
-Kaikki hyvin, mitään pahaa ei tapahdu, kuiskaan sille. Käteni laskeutuu sen kuonolle. Varovaisesti silitän mustia suomuja.
Hitaasti lohikäärme rentoutuu ja laskee siipensä alas. Sen pyrstö jää aloilleen ja kaula rentoutuu.
-Hyvä, mumisen sille ja kumarrun poimimaan maahan pudonneen lihanpalan. Annan sen sille ja lohnari nappaa sen suuhunsa.
-Katso, ei mitään hätää, kuulen Reyesin sanovan kuninkaalle. Hetken on hiljaista, kunnes yksi sana pilaa kaiken.
-Ampukaa!
