Olimme juuri saapuneet takaisin talliin, kun ryhmä lohnariratsastajia parveili Haileyn ympärillä.
-Harmen kanssa on ongelmia, se poistui tunnelistaan ja hyökkäsi keskukseen, yksi selittää nopeaan tahtiin Haileylle. -Se ei tottele meitä!
-Catalina, minun pitää nyt mennä, saatko lohikäärmeet hoidettua? vastaustani odottamatta nainen lähtee harppomaan pois tallista ihmisparven kieppuessa hänen ympärillään.
-Tarviitko jelppii? tuttu ääni kysyy läheltäni.
-Hei, Axe! Ja apu kelpaisi todellakin, hymähdän tervehdittyäni naista. -Voitko hoitaa Haileyn lohnarin?
Axe nyökkää pontevasti ja marssii valkoisen lohikäärmeen vierelle ja taluttaa sen häkkiinsä. Teen samoin Coldran kanssa, tosin hieman hellävaroemmin. Nostan satulan sen kaulalta ja tarkistan suomut hankaumien varalta. Löydänkin pari kohtaa, joista mustat suomut ovat kuluneet vaaleammiksi.
-Tässä, Axe sanoo häkin ovelta ja käännyttyäni häneen päin jokin pieni rasia lentää kohti minua. Nappaan sen kömpelösti ilmasta.
-Levitä sitä ohuelti suomuihin, jotka ovat hankautuneet. Sinun kannattaa hankkia pehmustettu satulavyö, se voisi olla muutenkin parempi jääkuolon kaltaiselle lohikäärmeelle.
Nyökkään ja alan levittää voidetta Coldran vahingoittuneisiin suomuihin.
-Se on kaunis otus, ollakseen niinkin vaarallinen. Kuinka vanha se on?
-En ole aivan varma, aika on tuntunut lentävän siivillä viimeaikoina. Se on myös kasvanut nopeasti.
-Mutta se kasvaa vieläkin, siitä tulee iso, Axe mutisee hieman synkkänä häkin ulkopuolella. Vilkaisen naista ja keskitän katseeni sitten lohikäärmeeseeni. Vieläkin isompi? Minkä kokoisia jääkuolot todelliduudessa ovatkaan. En ole koskaan nähnyt täysikasvuista jääkuoloa. Varmaan ihan hyvä, yleensä niitä nähneet eivät selviä hengissä.
-Minun pitää nyt mennä, lohikäärmeet aiheuttavat vaikeuksia keskustassa.
Nyökkään vastaukseksi ja pujotan ohjakset pois Coldran kaulalta. Livahdan ulos sen häkistä ja varmistan oven salvan olevan tiukasti paikoillaan ja lukossa, ennenkuin lähden Axen kanssa etsimään tallimestaria. Löydettyämme hänet ja annettuamme häkkien avaimet Axe lähtee johdattamaan minua keittiölle.
-Itse olen aina lentämisen jälkeen näännyksissä! Satulassa pitää keskittyä niin kovasti, ettei vain putoa. Se taitaa olla vähän helpompaa teidän koulutettujen ratsastajien kanssa, teillä kun on side tiettyyn lohikäärmeeseen.
-Ei se ole kovinkaan erilaista tuossa suhteessa. Coldran kanssa pienikin herpaantuminen voi tarkoittaa tähtiin lentämistä ja hapen puutetta, naurahdan varovaisesti. Minulle tulee aina hieman vainoharhainen olo, kun joku täällä puhuu siteestä lohnarin ja ratsastajan välillä. Jostain syystä se saa minut varuilleni, kuin he suunnitelisivat lohikäärmeeni kaappausta tai jotain.
Pudistelen hölmöt ajatukset mielestäni ja keskityn kuuntelemaan Axen värikkäitä juttuja, jotka pomppivat asiasta toiseen tiuhaa tahtia.
Kävelen Axen rinnalla kohti keskustaa, kun nainen yhtäkkiä läimäisee lihaksikkaan käsivartensa eteeni pysäyttääkseen minut. Vilkaisen häntä kysyvänä.
-Kuuntele, nainen kuiskaa ja hiljenee sitten.
Vaimeita kolahduksia, huutoja ja karjaisuja. Villiintyneen lohikäärmeen elämöintiä.
-Minun täytyy mennä, tilanne on pahentunut! Axe tokaisee ja sprinttaa juoksuun. Hetkessä pitkä nainen on kadonnut mutkan taakse. seison hölmistneenä yksin tyhjässä käytävässä. Keskustaan meneminen ei kuulosta kovin hyvältä ajatukselta, mutta en tiedä minne muualeaan menisin. Onnekseni minun ei tarvitse miettiä vastausta pikään, sillä tunnen jonkun käsivarren laskeutuvan hartioillen. Hyppään kauemmas ja näen tutut silmillä roikkuvat tummat hiukset.
