Leukani loksahti auki. Mielessäni aloin asettaa palapelin palasia paikoilleen ja kelasin läpi kaikkia tapaamisiamme.
-Tai no oikeastaan nimeni on Tristyan II, mutta ei kukaan käytä enää sitä nimeä.
-Mutta... sinä olit siellä, keskellä..., vaikenen tajutessani, että ehkä minun ei kannata kertoa Fynnille ja Markille vielä vallankumouksellisista.
-Niin, kuningas ei tunnusta minua lapsekseen, olen katsos salasuhteen tuotos, Tristin hymähtää ja virnistää poikamaisesti. -Joten vaihdoin puolta.
Tristin ei kyllä näytä ollenkaan isältään. Pitkät miltei mustat hiukset ja kapeat kasvot poikkeavat täysin kuninkaan hiekanruskeista hiuksista ja leveistä, jykevistä kasvonpiirteistä. Henryanin rinnallakin hän vaikuttaisi hyvin hontelolta ja pieneltä, vaikka onkin pitkä. Ainut asia, joka heitä yhdistää on heidän oudon tumman vihreät silmänsä.
Fynn ja Mark vaihtavat keskenään paljon puhuvan katseen.
-Kuninkaalla salasuhteita ja lapsia toisista suhteista.
-Sekä pakottava ote kansalaisistaan, Mark täydentää Fynniä.
-Ei ihme, että ihmiset nousevat vallankumoukseen! Fynn naurahtaa ja saa minut miltei huokaisemaan helpotuksesta.
-Te siis tiedätte? Vallankumouksesta siis, kysyn helpottuneena siitä, ettei minun välttämättä tarvitsisi selittää heille kaikkea tai huonompi vaihtoehto: salata sitä.
-Jep, Reyes pikakelasi meidät ajantasalle ennen kuin lähti hakemaan sinut "tukikohdasta", Mark kertoo hymyillen. -Ja me olemme täysillä mukana.
-En koskaan pitänyt Henryanista, Fynn tuhahtaa ja saa kaikki nauramaan, erityisesti Tristinin.
-Minun rakas puoliveljeni ei ole omassakaan suosiossani, hän saa sanottua hekotuksensa lomasta.
Keskustelemme niitä näitä samalla kun hoidan Tristinin kanssa Coldran. Tarkistan lohnarini joka puolelta ja laitan voidetta pienimpäänkin nirhaumaan tai naarmuun. Pian kävelemmekin rinta rinnan ruokasaliin syömään.
-Kerrohan Cata, millaista ruoka on salaisessa tukikohdassa? Fynn hymähtää istuuduttuaan minua vastapäätä pöytään.
-Se oli ihan hyvää, ei mitenkään kauhean erilaista tähän verrattuna, viittaan annokseen edessäni.
~~~
Seuraavat pari päivää olivat rankat niin minulle kuin Tristinillekin. Reyes pisti minut koville, jotta saisin Markin ja Fynnin kiinni koulutuksessa ja Tristiniä hän koulutti erikseen lähinnä nähdäkseen mitä tämä osasi ja olisiko pojasta lohikäärmeratsastajaksi.
Samalla kun me puursimme hiki otsalla lohnarien parissa, alkoivat tanssiaiset lähestyä. Linnaan alkoi ilmestyä hiljalleen enemmän ja enemmän palvelusväkeä, jotka tekivät koko linnalle, sekä meille, täyssiivouksen. Rytmisali jynssättiin hiiren hiljaa puhtaaksi ja kaikki ikkunat ja arvoesineet pestiin kirkkaiksi. Joka päivä keittiössä työskenteli uusi kokki Reyesin arvioitavana ja lohikäärmeasiantuntijat viilettivät tiuhaa tahtia ovista sisään ja ulos Reyesin kriittisen katseen alla.
Lopulta oli aika lähettää kutsut. Jokainen meistä, paitsi luutnantin silmätikuksi tiensä raivannut Tristin, saimme lähettää perheillemme henkilökohtaiset kutsut, joihin voisimme kirjoittaa myös kuulumisia ja tiivistelmiä tapahtumista. Fynn ja Mark olivat hetkessä kirjoittaneet persoonalliset kutsut perheilleen, mutta minun korttini oli vielä miltei tyhjä. Sen ylälaidassa luki tervehdys ja toivotus tervetuleeksi linnan rytmi tanssiaisiin, joissa tanssittaisiin tietyssä rytmissä kesän ensimmäisten lohikäärmeiden, sointuliskojen, kuoriutumiseksi. Se oli vanha ja kaunis perinne, jolla oli myös vaikutuksensa koko seuraavan vuoden lohikäärmekantaan. Jos rytmi tanssiaiset onnistuisivat, herättäisivät sointuliskot laulullaan kuoriensa sisällä uinuvat lohikäärmevauvat, jolloin ne kuoriutuisivat turvallisesti. Tai ainakin näin vanha kansantarina menee.
