Joudun räpyttelemään usein silmiäni, jottei katseeni sumentuisi. Hälinä on laantunut ja Reyesin väki ohjaa vieraita syrjään. Perheeni ympäröi minut ja suojaa muiden katseilta. Tristin on edelleen vierelläni ja tunnen hänen huolestuneen katseen itsessäni. Jonkin ajan kuluttua juhlapukuun sonustautunut mies raivaa tiensä luokseni.
-Olen Karl Gargo, lääkäri. mies puhuu nopeasti kumartuessaan hieman ylleni, jotta voi nähdä kehoni vauriot paremmin. -Jalkapohjissa haavaumia ja vasemmassa jalassa vakava palovamma. Hänet on siirrettävä pikimiten sairastupaan. Auttakaa minua nostamaan hänet!
Tunnen käsien kiertyvän varovaisesti ympärilleni ja nousen ilmaan.
-Herra Pearl, teidän kannattaa jäädä hetkeksi tänne rauhoittumaan. Tuossa tilassa ette voi kantaa tyttöä, Karl puhuu rauhallisella, hieman käskevällä äänellä.
-Minä voin kantaa hänet! Osaan reitin sairastupaan, Tristin sanoo jämäkästi. Tunnen, kun isä siirtää minut Tristinin käsille.
-Kaikista päivistä... sanani keskeytyvät voimakkaan yskänpuuskan johdosta. Maistan veren suussani. -Juuri tänään jäin melkein lohikäärmeen saaliiksi.
Tristin hymähtää ilottomasti sanoilleni ja lähtee harppomaan joukon johdossa kohti sairastupaa. Annan pääni levätä hänen olkaansa vasten ja puren hampaani yhteen, jotten huutaisi aina, kun hän ottaa uuden askeleen.
-Voisitko kulkea... hieman tasaisemmin? kähisen pojan sylissä. -Tämä ei ole kovin mukavaa.
-Minusta ei ole mukavaa, että saatat menettää jalkasi! Tristin ärähtää vakavana, mutta tasoittaa kävelyään hiukkasen.
-En minä... uusi yskänpuuska vyöryy kehostani.
-Neiti Pearl, olkaa hiljaa. Keskittykää vain tajuissanne pysymiseen, Karl murahtaa jostain Tristinin taka-alalta. Suljen suuni ja hengitän syvään. Miten niin ihana päivä voi muuttua painajaiseksi niin nopeasti?
~~~
-En voi tehdä enää enempää, hän herää pian.
-Mutta entä hänen jalkansa?!
-En tiedä, en todellakaan tiedä, että pystyykö hän enää koskaan...
Vaivun takaisin pimeyteen.
~~~
-Cata? Oletko hereillä? vaimea, kaukaa kuuluva ääni raivaa tiensä tajuntaani, tuoden mukanaan järjettömän säryn.
-Käsi liikahti! joku toinen huudahtaa, nyt äänet kuuluvat lähempää. Puristan luomiani lujemmin yhteen saadakseni ajatukseni poisjyskyttävästä kivusta, joka leimuaa päässäni. Raotan silmiäni ja koitan saada katseeni tarkennettua johonkin. Näen vain sumeita kasvoja ympärilläni kirkkaasti valaistussa huoneessa.
-Catalina, kuuletko minut? etsin katseellani puhujaa, mutta en pysty vieläkään tiedostamaan heitä tarkasti. Suustani pääsee vain pieni pihaus, kun koitan vastata myöntävästi, mutta se riittää. Sumeat ihmiset ympärilläni haukkovat helpottuneena henkeä.
-Catalina Pearl! Taas potilaana? vahva ja voimakas naisääni poraa tiensä viimeisen mieleni muurin läpi. Avaan silmäni kunnolla ja kohtaan Haileyn silmät. Nainen seisoo ovenvieressä ja on luultavasti vasta tullut sisään. Vierelläni seisovat vanhempani ja hiukan syrjemmässä selin minuun joku minulle tuntematon.
-Minä tulin juuri henkilökohtaisesti noutamaan sinua, mutta linnan ovilla sain tietää, että sinä olet mitellyt lohikäärmeen kanssa tanssiaisissa! Hailey kertoo nauraen, mutta kuulen huolen hänen äänessään. -Toimiiko jalkasi?
