Päivät matelivat hitaasti, mutta loppujen lopuksi en viettänyt montaa päivää sairastuvalla. Kun vihdoin pääsin pois terveen maineella, Reyes päätti aloittaa kunnon treenit.
-Tämä on se päivä, jona elämänne tarkoitus saattaa täyttyä! luutnantti jylisee keskellä harjoituspihaa. Kulmani painuivat kurttuun. Ei ole Reyesin tapaista lupailla unelmiemme täyttymystä.
-Sillä tänään te saatatte kuolla.
Luutnantti sanoo ne sanat niin välinpitämättömästi ja latteasti, etten voi estää pientä naurun pärskähdystä. Reyesin haukan silmät takertuvat minuun ja tunnen itseni pienen pieneksi.
-Pearl, sinä voitkin aloittaa, Reyes ärähtää painokkaasti. -Hae lohikäärmeesi.
Arastellen kävelen lohnaritalleille ja Coldran häkin luo. Miten ihmeessä minä saan sen ulos hallitusti ja polttamatta itseäni.
-Hei tyttö, mumisen ja pujotan varovaisesti käteni paksujen teräs kaltereiden välistä silittääkseni lohnarin suomuja. -Kuulin, että pelastit henkeni, olen siitä kiitollinen.
Coldra päästää matalan värähtelevän äänen ja kääntyy niin, että sen pää on minua kohti. Kurotan ottamaan suitset häkin oven naulasta ja näytän niitä Coldralle.
-Minun pitäisi saada nämä sinun päähäsi, kerron lohikäärmeelle ja pujotan molemmat käteni ja suitset häkin toiselle puolen. Naksauttelen kieltäni saadakseni Coldran lähemmäs. Se kääntää hitaasti päänsä lähemmäs ja raottaa suutaan.
Nopeasti pujotan suitset sen päähän ja alan sitoa niitä sen sarviin, kun ensimmäiset liekit leimahtavat lohnarin kurkusta. Kiljahtaen hyppään maahan kierimään sammuttaakseni tulen vaatteistani. Tunnen mahtavan palovamman ilmentyvän kylkeeni.
Puristan hampaani yhteen ja pidättelen kyyneleitäni, kun avaan häkin oven ja takerrun pitkiin ohjaksiin. Alan juosta kohti harjoitus aukeaa.
Kuulen lohikäärmeen nopeat, raskaammat askeleet takanani. Valtava karjaisu saattelee minut kirkkaaseen auringonvaloon, josta sokaistun ja kompastun omiin jalkoihini. Lennähdän mahalleni maahan, juuri ennenkuin seuraava laaki sinisiä liekkejä leiskuu ilmaan.
Epätoivoisena vihellän nopean terävän vihellyksen. Toistan sen useasti, kunnes on aivan hiljaista.
Nostan pääni hiekasta ja ensimmäisenä näen Reyesin mustat saappaat. Kohottaudun pöllämystyneenä istumaan ja katson pelokkaana miehen kylmiin silmiin.
-Sinä käryät, hän tuhahtaa ja kumoaa täyden vesisankollisen päälleni. Henkäisen tuntiessani kymmenien jäisien tikarien pistelevän ihoani.
-Mi-mitäs nyt? kysyn tärisevällä äänellä ja hampaani lyövät loukkua.
-Sitten sinä lennät, Reyes murahtaa. Katson miestä epäuskoisesti ylöspäin.
-Nouse ylös!
Kompuroituani pystyyn tajuan viimein katsoa Coldraa. Sille on laitettu eräänlainen kuonokoppa ja kaulan ympärille vahva teräs panta, josta lähtee kaksi paksua kettinkiä maahan kiinnitettyihin renkaisiin. Kettinkiä lojuu maassa kymmeniä metrejä.
-Sinä lennät suoraan ylös, niin korkealle kuin lohikäärmeesi pääsee. Tähän astinen ennätys on noin seitsemän kilometriä, lennetty loistepiikillä. Tosin uskon jääkuolon lentävän korkeammalle, joten lisäsin kettingin pituutta.
-Seitsemän kilometriä suoraan ylös? sanon ja kylmätväreet hiipivät sellälläni. -Eikö se ole aika vaarallista?
-On, lohikäärmeesi saattaa väsyä kesken kaiken ja vain tipahtaa alas, ei olisi ensimmäinen kerta. Suoraan ylös lentäminen on raskasta, eikä yksikään lohikäärme ole päässyt niin korkealle, mitä be normaalisti lentävät. Sen pidemmittä puheitta, haluat varmaan haarniskasi.
