Sadetanssija

Onni onnettomuudessa

Riikka ja mä molemmat vedettiin sormella hikeä selkärangasta. Se avas hostellin oven, mä melkein kompastuin kynnykseen. Otso tuli perässä läähättäen, puuskuen, ja sen selkärepusta pilkisti ulos likaisen kissan pää.

- Se on koditon, Otso oli mankunut ja monkunut.
- Niin me tiietään. Mut et sä sitä voi rahdata koko reissua sun repussa.
- Vittu teillä ei oo sydäntä.
- Sulla ei oo järkeä.
- Emmä sitä voi jättää tännekkää. Sehän kuolee. Ja sil on oikeus hyvää elämää ihan yhtä lailla ku teilläki.

Me oltiin kävelty ja liftattu kolme päivää siinä saakelin neljänkytä asteen helteessä. Hoiputtiin vain eteenpäin ja naurettiin kangastuksille, poltettiin pysäkiltä löytynyttä röökiaskia tyhjäksi.
Nukuttiin öisin aina muutama tunti tien varressa poski hiekassa silleen, että joku oli vahtivuorossa. (Muuten meijän kamat olis lähteny lätkimään kuin sukkasandaali etelään.)

Ei sillä että meillä mitään kovin arvokasta olis ollu, meillä köyhillä maajussin kortsunrei'illä.
Mun arvokkain tavara oli joku vanha polaroidkamera ja pino filmiä, Riikan oli pieni taskuraamattu ja Otsolla taas varmaan sen itämaiselta löyhkäävä hajuvesi.

Ei meitä edes olisi kiinnostunut jos ne olis pöllitty. Eri asia olis ollu, jos ne hyypät ois nyysiny meijän kartat ja kompassin. Toisaalta me oltiin kyllä yhtä hukassa niidenkin kanssa.

Mä sanoin Shalom ja lättäsin kyynärpäät tiskille. Sillä miehellä oli päässä likaisenvihreä kipa ja sen kulmakarvojen välissä ei ollut tyhjää lokosta. Mä rukoilin Jahvea, että se äijä puhuisi edes sanan englantia.

***

Otso tyrkkäs nirisevän oven auki ja aivasti pölyn nussiessa sen kosteita nenänsieraimia. Sen reppu nytkähti, kulkukissa naukaisi.

- Shh höpsö, ollaapa hiljempaa ku noi hiton hostellijätkät ei saa tietää susta, Otso lässytti.
- Vittuuko se sua kuuntelee? Mähän sanoin että tosta koituu harmia, mä murahdin.
- Anna olla, Riikka puuttui.
- Entä jos se alkaa riehuu tai vaikka päättää tulla tiineeks ja synnyttää pentueen sun reppuu?
- Sä vedät kaiken aina ihan överiks.
- Ei ku ihan oikeesti.

Riikka pyöräytti silmiään mulle. Mä pyöräytin takaisin.
Otso pyöräytti kissan häntää. Kissa pyöräytti päätään.

- Te ette oo tainnu ees huomata, mut se tuo meille onnee, Otso sanoi.
- Ja millä hiton logiikalla?
- No just silloin ku se tuli esiin siitä pusikosta ja naukas nii me löyettii oikee tie Jerusalemii.

Mä rojahdin mun sängylle turhautuneena ja posket lämpöpattereina. Sen punkan jouset melkein naksahti poikki.

Katossa oli seittiä ja ikkunaverhossa ampiaisia. Mä en halunnut miettiä, mitä maton alla kipittelisi.

Otso laski reppunsa maahan ja antoi kissan tassutella siitä ulos. Se silitti ja taputti ja leikki sen kanssa omalla hikisukallaan. Riikka oli ottanut esiin sen taskuraamatun ja sujauttanut lukulasit nenälle.

Huoneessa oli kymmenen sänkyä, mutta se oli tyhjä meitä kolmea lukuunottamatta. Eikä me silloin vielä älytty miksi.
Me kaikki valittiin yläsängyt, koska oltiin kuin brätsejä ja pelättiin torakoita ja mörköjä.

Mä suljin silmäni. Kuulin vain voimakkaan kehräyksen ja ampiaisten surinan. Olisin sipannut heti, jos olisi ollut teippiä tukkimaan Otson lässyttävän suun.

***

Yöllä me herättiin siihen, että se vitun katti alkoi mouruamaan. Mä pistin lampun päälle ja älähdin. Otso nosti sen syliin ja supatti sille, mutta se ei lopettanut maukunaa.

Yhtäkkiä kuului pam. Ja toinen ja kolmas. Mä suorastaan syöksyin pystyyn, Riikan kasvoilta valui hartaus helvettiin. Otso piteli kulkukissaa sylissään ja piiloutui sen turkin taakse. Kissa oli vaiennut. Sen karva oli noussut pystyyn.

Me kiivettiin yläsängyistä hiljaa lattialle. Mun pää oli tyhjä. Siellä jyskyi ja kaikui vain veripumpun pauke.

Neljäs pam kuului lähempää, ehkä portaikosta.
Me rynnistettiin ikkunalle, mä kipusin palotikkaita alas ja pomppasin - suoraan johonkin hemmetin ruusupuskaan. Piikit porautui mun ihon alle, mä purin hampaat yhteen ja rutistin silmäluomet kiinni.
Riikka kapusi perässä, mä autoin sen piiloon mun viereen. Me väristiin sikiöasennoissa, mä puristin sen kättä ja tunsin piikin mun peukalon päässä. Pam. Pam, pam.

Otsoa ei kuulunut.
Mä yritin kuunnella, kuiskata kovaa Otso, mutta vastausta ei tullut. Oli hiljaista. Pitkään.

Ulkona ei ollut muita.

Sitten kuului oven avautumisen narina. Mä tunsin, miten Riikan ruumis jähmettyi. Se oli meidän huoneen ovi.

Mä painoin kädet korville, Riikan suusta pakeni lyhyt rukous. Kesti hetki hiljaisuutta, jonka rikkoi kova pam. Sitä seurasi sihinä ja sähinä ja miehen huuto.
Ovi paiskattiin kiinni, juoksuaskeleita raskailla saappailla. Samaan syssyyn paikalle pöllähti pollariauto sireenit vouruten ja pari jykevää juippia syöksyi uniformuissa ovista sisään.
Riikan kädet menivät ristiin.

Illalla me istuttiin poliisiasemalla odottamassa meidän lausuntavuoroa. Otso istui meidän välissä kulkukissa sylissä, ja sen alahuuli väpätti ja vipatti ja vapisi. Edelleen.

- Me oltiin ihan stressissä ku sä et tullu alas, mä sanoin hiljaa.
- Emmä voinu, Otso tokaisi.
- Miks?
- No ku tää kissa jäi leikkimään mun sukalla ja mä en voinu jättää sitä.
- Ooksä ihan hullu? Eik sulla oo mitään itsesuojeluvaistoa? Jotain ois voinu käyä.

- Kerroinks mä että muhun melkein osui?
- Et oo vittu tosissas...
- Me kuultiin ääni, Riikka kuiskasi.
- Siis mitä oikee tapahtu?
- Mä menin sängyn alle piiloon kissan kans... ja sit se tyyppi ampas sisää ja ampu. Se luoti uppos vissii seinästä läpi. Puol metriä ja se ois tullu mun kalloo.
- Herranjestas.
- Mitä sitte?
- No se oli just ampumas toisen kerran, ku tää katti lähti sängyn alta ja alko sähisee ja hyökkäs sen hyypän kimppuu. Sil äijällä lirahti varmaan kusi housuun ku se lähti niin pikasee lipettii.
- Siis mitä helkkaria sä selität?
- Ai toiko muka sen pelotti pois? Riikka kysyi ja osoitti Otson syliin.

Siinä kulkukissa nuoli tassujaan, eikä näyttänyt puoliksikaan niin likaiselta kuin viimeksi. Otso sanoi, että sillä kulkukissalla oli nykyään nimikin. Onni.

Ja kun mä nyt kymmenen vuotta myöhemmin rapsutan sitä leuan alta, mä palaan aina ajassa taaksepäin - Israeliin ja meidän reppureissuun. Ja siihen hetkeen, kun Onni pelasti Otson.

Se kissa oli nimensä ansainnut.
Se oli ollut kirjaimellisesti Onni onnettomuudessa.