Sadetanssija

Piru

Niinä päivinä mä makasin alasti mun punkassa ja tuijotin katonrajaa. Siellä piileskeli piru, oksansilmien välissä. Se katsoi takaisin, sillä oli sarvet ja iljettävä virne. Niinä päivinä mä toljotin sitä tunteja, mietin, miten päästä sitä pakoon.

Niinä päivinä faija hakkas puolfaijaa ja mä lamaannuin, aivot vaan jumittu ja kieli meni solmuun, sydän tilttas. Saatoin tulla koulusta himaan ja nähdä, miten faija hakkas sen päätä pöytää vasten, seinää vasten, mattoa vasten. Katoin vaan että vittu kappas, vaihteeksi tällästä. Välillä huusin faijalle et rauhottuisit välillä. Mutta sillä ei ollut aivojen ja korvien välissä wifiä.

Niinä päivinä mä tein rauhassa avokadoleivän, kaadoin cashewpähkinät lautaselle ja kauramaidon pulloon. Sitten lompsin yläkertaan. Viimeisellä askelmalla en enää kuullut, kuinka faija raivosi sille. Mun kuulokkeiden läpi pauhasi Alan Walker. Pahempina päivinä kuulokkeissa raivosi Nirvana. Pahimpina päivinä niistä kuului xxxtentacion.

Sitten yhtenä aamuna mä heräsin kello viisi siihen, miten puolfaija ulvoi tuskasta. Käänsin kylkeä, mutta se mourusi ja mölysi ja vinkui. Mä tuijotin katonrajan hämyistä pirua ja odotin, että se äijä lopettaisi. Minuutit kului, ja sen huuto vaihtui pillitykseksi. Mä päätin, etten jaksanut enää kuunnella.

Laitoin rappusten valon päälle ja tihrustin alas. Rappujen alapäässä oli pisaroina verta, puolfaija kieri eteisen lattialla tuskissaan. Sen leuka oli auennut, eikä faijasta näkynyt jälkeäkään. Mä ohitin sen mustelmaisen lärvin ja puoliksi alastoman hytisevän hoikan kropan, avasin lääkekaapin ja leikkasin valtavan palan laastaria. Käskin sen olla turpa kiinni ja paikoillaan. Sen katse oli apua aneleva. Mua turhautti.

Mä liimasin laastarin sen leukaan, painuin olkkariin hakemaan viltin ja sohvatyynyn ja heitin ne sille. Astelin jääkaapille, nappasin vegenugettipaketin ja liu'utin sen lattian poikki puolfaijan viereen. Se tarttui siihen ahnaasti, työnsi kolme nugettia kerralla suuhun ja mussutti lärvi märkänä. Mä laskin raanasta kylmää vettä ja panin lasin sen viereen. Se kiitti katseellaan.

Neuvoin nakkaamaan avioeropaprut käräjille ja menemään poliisin pakeille. Muistutin sitä siitä, ettei se ole ainoa. Sanoin, että se voi paremmin ilman. Mainitsin, että tää on vasta alkua ja että kannattaa painella vielä kun voi.
Sen nyyhkytys laimeni, mässytys koveni, ilme neutralisoitui.
Sitten läjäytin lampun pois päältä, tallustin yläkertaan ja romahdin mun sänkyyn. Pyyhin mun vuotavan silmän ja mietin, milloin musta on tullut tällainen empatian ihmelapsi. Tuntui Jeesukselta. Ilman ristiinnaulitsemista.

Aamulla veri oli kuivunut portaitten alapäätyyn. Viltti löytyi siivosti taiteltuna nahkasohvalta. Mä voitelin avokadoleipää, kun faija syöksyi keittiöön. Se änkes mun naamalle kysymään, mihin puolfaija oli kadonnut. Mä sanoin, että kysy jeesukselta homo.

Kun tulin koulusta kotiin, asunnossa oli haudanhiljaista. Mä tein avokadoleivän ja kaadoin cashewpähkinät lautaselle ja kairamaidon pulloon. Faija oli kuurannut verijäljet portaiden alapäädystä.

Mun huoneessa pysähdyin tuijottamaan katonrajaa. Naksautin valon päälle. Se piru oli kadonnut katosta. Niiden oksansilmien väli oli tyhjä. Mä en enää löytänyt sitä.