Sadetanssija

Pötsin kapseli

Pötsi veti mut kulman taakse kun kello soi. Se kaivoi taskustaan jotain ja nakkas sen mun kämmenelle. Toisella kädellä se painoi mun käden suppuun, ja sen körilään katse kertoi kaiken.
Tunsin, miten kapseli kutitti mun kämmentä viettelevästi. Mä tungin sen nopeasti mun taskuun.

Pötsi poras katseensa muhun tiukasti.

- Joo joo, mä tuhahdin. Huomenna vippaan sitä hynää.

- Vippaatki kanssa. Ja jos et vippaa nii Reimari ja mä tullaa ovelle puukon kanssa.

Pyöräytin silmiäni sille, se työnsi mut selästä takaisin pihalle. Me lompsittiin ovesta sisään ja luokkaan ja mä varoin sanomasta sitä Neiti Näpsää vitun horoksi.

Se kapseli kieri ja heitti kuperkeikkoja mun taskussa, kun mä naputin tennarilla lattiaa. Pötsi istui mun takana. Neiti Näpsä ei saanut koskaan tietää, että sillä oli vasemman lahkeen sisään liimattu sätkäaski. Eikä se kyllä sitäkään tiennyt, että sen oikean lahkeen sisään se oli teipannut puukon. Eikä se todellakaan aavistanut, että Pötsi käytti kumpaakin - vieläpä useammin kuin muille kertoi.

Kun kello soi, Pötsi paineli ensimmäisenä luokasta pihalle. Kapseli mun taskussa houkutteli ja lauloi kuin seireeni. Mä heitin kiireesti kirjat reppuun ja vedin skeittilaudan pulpetin alta. Neiti Näpsä pysäytti mut ovella.

- Oota vähän Karlo. Meillä on vähän puhuttavaa.

Mulla tukki ahistus kurkun. Rupesin pohtimaan, kuuliko se, miten mun kapseli kahisi mun taskun kangasta vasten. Tai lauloiko mun kapseli oikeesti niin kuin seireeni.

- Me ollaan opettajien kanssa vähän kuultu, että täällä meidän koulussa pyörii huumeita.

Mä katsoin sitä ällistyneenä. Mun suusta tuli ulos pelkkä häh.

Pötsi ja Reimari oli hoidellut bisneksiä vasta kolmisen kuukautta. Ne oli propelaajia, ne ties valvontakameroiden mestat ja selän takaa yllättävät lestaopettajat ja että ketkä ostaa ja pitää turpansa yhtä kiinni kuin Raamatun muijat. Ne ties laulavat pikkulinnut ja kantelupukit ja kympin tytöt ja matikkanörtit ja mustalaiset. Ne ties kelle myyä, milloin myyä ja milloin opiskella ja milloin esittää, että lahkeessa ei ollut muuta kuin puhtaan pulmusen ihokarvoja. Niiden pokerinaama ei pettänyt edes kysyttäessä.

- Tiedätkö sä jotain tästä? Mä tiedän, että voi olla vaikea kertoa jos kyseessä on oma luokkatoveri, mutta rehellisyydestä palkitaan.

Mä punnitsin hetken vaihtoehtoja, kuvittelin itseni lyömässä päätä seinään. Se kapseli hihitti ja kihitti ja kiekui mun taskussa, sillä oli hauskaa, kun mä olin satimessa.

- En mä vaa oo ees kuullu että tääl mitää kamaa pyöris. Ehkä te vaa ylireagoitte.

Heilutin mun skeittilautaa ees taas, odotin, että se päästäisi mut kotiin ja kapselin luo.

- Meillä on tästä ihan varteenotettavaa todistusaineistoa, Neiti Näpsä napautti. Jos sulla on jotain jäänyt omalletunnolle niin nyt on oikea hetki kertoa.

Kapseli heitti voltin mun taskussa ja mua rupes pelottamaan, että kohta se syöksyy lattialle Neiti Näpsän matalakorkoisten kenkien kärkeen.

- Ei mun omaatuntoa mikään vaivaa. Mä tunnen kaikki täällä. Ei kama vaan kiinnosta enää kakstuhattaluvul syntyneit.

Neiti Näpsä nyökäytti päätään vakuuttuneen oloisena.

- Mun pitäis päästä himaan, nytkäytin lautaani ja katsoin vähän sen ohi.

- Toki, toki. Kiitos rehellisyydestä Karlo!

Juuri kun olin kääntymässä ympäri, Neiti Näpsä vilkaisi kummasti jotenkin alas, lähelle mun taskua.

- Ootas Karlo. Sulta putos jotain.