Sadetanssija

Nistit ja nollat

Niihin aikoihin elämä oli yksinkertaista. Jokaisen päivän tavoite oli välttää tylsyyttä ja jahdata jännitystä. Mutta siinä rotankoloisessa wannabe-kaupungissa se tavoite oli joskus varsin hankala täyttää.

Istuttiin ostarin penkillä ja arvioitiin ohimeneviä ihmisiä. Tuomittiin, juoruttiin, lyötiin vetoa. Keksittiin niistä tarinoita, roustattiin niiden ulkonäköä huolella. Joskus pränkättiin, että oltiin aineissa. Mentiin jauhamaan vartijoille jotain paskaa, että huhhuh kun huippaa, kas Jack Sparrow ja Elisabeth, mitäs teidän seksielämään kuuluu?

Jossain vaiheessa kyllästyttiin jopa siihen, että sinivuokot heitti putkaan ja lättäs oven kiinni. Sekään ei ollut enää hauskaa seitsemännellä kerralla.

Meidän tylsyyden välttely oli mennyt jo silloin liian pitkälle. Mutta ei se dopamiininjano niin vain sammunut.

* * *

Frendiporukkaan kuului 7 aivosolunsa kadottanutta. Kutsuttiin itseämme Seitiksi.

Seitissä oli mukana tunnevammainen Juuso, yllytyshullu ja (yllättäen) blondipäinen Jassu sekä Simppa, joka harrasti intohimoisesti päihteitä, seksiä ja laittomuuksia.
Simpan kaksoisveli Tomppa kuului myös Seittiin, ja se toimi koko mestapahasen huumediilarina.
Nelikon lisäksi oltiin vielä me; Krisu, joka asui asuntovaunussa kaatsarin vieressä, raskaaksi 14-vuotiaana tullut Sonja ja ihan tavallinen minä. Ihan hemmetin tavallinen minä. Niin tavallinen, että mä olin jo niiden silmissä outolintu. Ja sen takia ne kai otti mut siipiensä suojiin.

Meitä oli moneen lähtöön.

Mä olin meistä se, jolla näytti olevan parhaat lähtökohdat hyvälle tulevaisuudelle: molemmat vanhemmat kotona, omakotitalo rauhallisella asuinalueella ja arvosanat kahdeksikon yläpuolella. Silti halusin olla mukana potkasemassa tyhjää, panemassa elämää perseeseen ja laskemassa liukurilla katolta alas.

Ja perseelleenhän se meni. Joka kerta.

* * *

Kerran päätettiin Seitin kanssa, että väärennetään junaliput ja lonksutellaan Lappiin. Istuttiin eri vaunuissa, jottei jäätäisi samalla kerralla kiinni. Mä olin ainut, joka munas huolella.

Kun se konduktööri pyys mun lippua, annoin sen ihan antaumuksella ja päästin:

- Se on sitte aito.

Se ukko valkosessa kauluspaidassaan vilkaisi mua alta kulmien ja rupes tarkastelemaan sitä lippua ihan huolella. Mulla meni sormi suuhun. Teki mieli lyödä ensin itseäni ja sitten sitä ukkoa turpaan. Painelin mun rakennekynsiä kämmeneen ja heilautin ruskeat kutrini kauemmas nenältä. Kun se pyys henkkareita, tiesin, että olin liemessä.

Sopersin sille unohtaneeni henkkarit frendin takin taskuun ja ryntäsin hippulat vinkuen pakoon. Juoksin viivana tyhjään vaunuun ja piilouduin penkin alle. Ja siellä mä kyyhötin seuraavat viistoista tuntia, tekstaten Seitin viestiryhmään että ai helvetti oli täpärällä.

Asuttiin Lapissa hylätyssä kesämökissä kolme viikkoa. Harrastettiin seksiä itse kunkin kanssa, poltettiin pilveä ja syötiin iltapalaksi minidonitseja. Se vasta oli elämää.

Sitten soitti poliisi ja käski tulla kotiin ja vikkelään. Me palattiin, mutta haluttiin aina pois. Kaivattiin heti uudestaan jonnekin muualle.
Meitä yhdisti sama kaipuu ja seikkailunhalu, joka ei sammunut, jolle ei näkynyt pistettä. Se eli aina vaan, kasvoi sisällä hitaasti ja kyti juuria meidän väliin. Yhteisiä juuria.

Ja niin mä kasvoin, niin me kasvettiin; nistien ja nollien keskellä.