Sadetanssija

Lucifer

Joosua oli kuin Raamatun hahmo, paitsi että se oli suoraan helvetistä.
Musta sotkuinen tukka ja tatuoidut kädet, kaulassa hopeisia ja kultaisia helyjä joka lähtöön. Se ei kulkenut muussa kuin mustissa, ja aina sen kasvot oli haudanvakavat. Huvipuistossa, komedialeffassa, mäkkärissä. Niin kuin se ois ollu liukuhihna-asiakas hautajaisissa. Niin klassinen, niin kuolematon.

Paitsi että ei ollut.
Se ei ollut edes Lucifer. Tarkistin kerran.

Silloin oli vuos '11.
Me suudeltiin sen punkassa, seinillä mustapunaisia julisteita, radiosta soi metallia hiljasella mutta mun korvissa voimakkaalla. Sen huone oli yks kaaos, ovi aina lukossa, ettei sen porukat näkis.
Lattiat täynnä pitsalootia ja likaisia astioita, vaatteet mytyssä joka nurkassa. Sälekaihtimet oli aina kiinni. Jopa silloin kun me pantiin.
Sen läppäri oli auki sängyllä, taustakuva oli joku metallibändi. Mä en koskaan tunnistanut sitä, enkä koskaan kysynyt mikä. Eikä se koskaan kertonut, vaikka se osasi lukea ajatuksia.

Niinä vuosina mä tasapainottelin ateismin ja porukoiden himouskonnollisuuden välillä. Nukuin Raamattu patjan alla, pornolehti yöpöydän laatikossa. Kerran kuulin, kun sunnuntaisyrkassa messupappa julisti langenneesta enkelistä. Se puhu siitä kauniisti, semi haikeesti.

Me oltiin kuulemma kaikki langenneita. Mutta messupappa ei tiennyt, että mä katsoin iltaisin homopornoa ja luin aamulla seiskaa. Olin vissiin langennut vähän alemmas kuin ne muut mummelit siellä kirkossa huivit päässä ja katse hartaana.

Sen messun jälkeen mun oli pakko tarkistaa. Mä olin varma, että Joosua oli langennut.

Mä käänsin sen mahalleen ja vedin paidan pois sen päältä. Etsin merkkejä siivistä, mutta sen iho oli sileä niistä kohdista. Petyin, kun löysin vaan hakaristitatskan. Se kääntyi selällään ja veti mut sen päälle. Sen silmissä välkkyi kysymysmerkkejä.

- Mitä? Se kysyi vihreine silmineen. Mä väistin sen intensiivistä katsetta.

- Ei mitään.
- Sä näytät häiriintyneeltä.
- Niin mä oonki.
- Niin mäki. Mut mä en oo Lucifer.

Mun leuka loksahti auki. Myöhemmin otin siltä suihin ku olin niin hämmentynyt.

Se oli jälleen kerran lukenut mun ajatukset. Sen oli pakko olla. Koska mä en uskonut sattumaan ja se ei uskonut Raamattuun.

Kun me erottiin vuonna '13, mä näin kerran instassa kuvan siitä. Se oli ottanut tatskat niihin kohtiin, joissa Luciferin siivet oli ollu. Ne tatskat oli just niin ku siitä sarjasta. Ilmiselvät siipien paikat.

Ja mulla tuli niin ikävä sitä. Mun langennutta enkeliä. Luciferiä, joka käytti maan päällä nimeä Joosua.
Ja messupappa ei koskaan saanut tietää.