Titta oli siinä paras kaikista. Me kaveriporukalla tavattiin ylistää sen taitoja; se oli jopa kutsuttu mukaan Kerhoon. Ja kuka tahansa halusi Kerhoon, mutta sinne leimattiin vain harvat ja valitut. Siihen hommaan luodut, erityisen lahjakkaat yksilöt.
Se eteni suklaapatukoista lonkeroihin ja lonkeroista valmisruokiin. Mestari. Eikä se koskaan jäänyt kiinni, ei ollut edes lähellä. Alussa se toi meille kasapäin tikkareita ja sitten lakupötköjä ja suklaapatukoita. Kissanpäivät koittivat, kun se tuli marketista takki täynnä taivasta.
Me oltiin rahattomia pikkulähiön kersoja, yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Taskut tyhjinä, kerättiin panttipulloja ja putsattiin rahakoneisiin jääneitä hiluja. Yksinhuoltajaäidit sai just ja just maksettua verot ja asunnon. Me safkattiin roskiksista iltaisin.
Sitten tuli Titta. Messias, vapahtaja. Anteliaisuuden armoruhtinas. Itse rakkaus. Maailman valo.
Me venattiin rampeilla skeittilautojen kanssa. Yllä pinkki taivas ja asfaltti-ihottumaa polvissa. Kun se saapui, musiikki hiljeni ja porukka lopetti puhumisen. Noustiin seisomaan, jos istuttiin rampilla, ja jos ei, tehtiin muuten kunniaa sille. Se katsoi kissarajauksien ja oranssin otsatukan takaa meitä jotenkin äidillisesti. Ja aina se hymyili niin, että hymykuopat näkyivät.
Sitten Titta heitti sen takin maahan. Asfaltille levisi kaikki, mitä kesäillasta puuttui.
Kerran yks niistä rotsijäsenistä näki, kun Titta avasi takkinsa. Se ei sanonut mitään, tuli vaan ja löi Tittaan mustan leiman korvan taakse. PK. Leimassa luki PK.
Siihen ei liitytty vapaaehtoisesti, vaikka kaikki keltanokat halusivat olla sitä. Siihen oli liityttävä, jos oli valittu. Ja kaikki tiesivät jo silloin, että paluuta entiseen ei ollut.
Pöllijöiden kerho.
Me poltettiin ketjussa nyysittyä röökiä ja katsottiin, kun se rotsijätkä vei Titan mustaan kärryynsä. Audi, pimennetyt lasit. Titan oranssi tukka välähti, ennen kuin ovi läimäistiin kiinni.
Sen jälkeen Titta ei enää tullut ja heittänyt takkiaan rampille. Sen jälkeen me ei enää koskaan nähty sitä. Kissanpäivät olivat ohi, poissa, piste. Me jäätiin oman onnemme nojaan.
Luin toisinaan paikallislehdestä ökyrikkaiden asuntovarkauksista, ja tiesin, että Titta oli ylimmän luokan putsaaja. PK ei olisi antanut sellaisen helmen jäädä vaille simpukkaa. Se putsasi kullalla päällystettyjä huviloita ja pop-tähtien lasitaloja. Se putsasi taidemuseoista, kalliista A-luokan putiikeista, koruliikkeistä.
Se oli siinä paras kaikista. Kunnes PK ampui luodin sen takaraivoon. Titta oli pöllinyt niiltäkin.
YOU ARE READING
Sadetanssija
Short Story"Olivia oli jo ehtinyt liikennevaloihin, kun Sade juoksi sen kiinni. Kosteat kädet kiertyivät niskaan ja tukkaan, kun Sade suuteli Oliviaa viimeisen kerran ikinä." Sadetanssija (ja muita novelleja) sisältää kokoelman kirjavia nuortennovelleja. Novel...
