Sadetanssija

Kaasua

Kyllä mä sen tiesin, että Sara oli varattu. Mutta se alotti ja paino sitten kaasua ku yritin pidätellä jarrupolkimella.

Se alko siitä, ku se tuli hakemaan Joonan hokkareita meiltä. Rimputti ovikelloa, avasin unihiekat silmissä. Sillä oli rajaukset silmissä ja aamutohvelit jalassa. Oli ilta.

Joonan hokkareita ei meinannu löytyä mistään. Mä pengoin kaappeja ja laatikoita ja hiihtelin ja huitelin läpi kämpän. Kurvasin partsille ja siivouskomeroon, Sara istu meijän keittiönpöydällä ja stalkkas mua. Välillä se tsekkas luuriaan ja naputteli viestejä tyyliin Joonalle.

Mä en löytäny hokkareita, ja homma meni niin epätoivoseks et kaivoin jo pakastinta. Sara sanoi, ettei sitä kinenny. Ihan sama, whatever. Ei Joona kuulemma niitä tarvinnut ihan vielä, oli kuitenkin alkukesä, eikä Joona digannut jäähallista. Ei Sara ollut niiden hokkareiden takia tullut mun kämpille - se oli tullut jonkun ihan muun vuoks.

Sillon mulla alko vilkkumaan punaista silmissä. Hälytyskellot, sireenit, varoituskolmiot, vaara. Kysyin siltä, että mikä keissi. Mä halusin vaa nukkua ja mennä aamulla taas duuniin, mutta se istui keittiönpöydällä tohvelit jalassa ja pelkkä pitkä t-paita päällä ja katsoi mua pitkään. Niin pitkään, että mulla tuli jo epämukava olo.

Joona ei ollu lempparijätkä vaan frendin frendi. Hengailtiin välillä samassa porukassa; skeitattiin, pelattiin lätkää, käytiin kotibileissä, ryypättiin, saunottiin. Se kuului lössiin, mutta en tuntenut sitä hyvin. Saran tiesin alakoulusta.

Mä kysyin siltä mitä se haluaa, ja se vastasi että sumppia. Mä nostin kulmiani, enkä astunut senttiäkään lähemmäs kahvinkeitintä. Sanoin, että kello on ykstoista ja oon ihan tööt ja rikki ja poikki ja haluisin mennä jo takas koisimaan, että voisiko se jo olla ihan vitun ihana lit sis ja painella himaan ja antaa Joonalle hyvänyönsuukon ja imeä vähän sen bigiä kyrpää.

Se sanoi, että sen pitää kertoa mulle jotain. Kaasupoljin läjähti pohjaan ja auto meni läpi seinän.
Mulla meinas tulla lusikallinen housuun.

- Joona pitää sua uhkana. Se luulee et mä diggaan susta.

Mä katoin sitä suu auki. Sen sotkunen nuttura ja sen tarkasti rajatut kulmat, silmät ja huulet. Sen tuubitoppi, kankaan läpi näkyvät nännit. Pyjamahousut, joissa jäniksen kuvia ja jotka Joona oli riisunut varmaan sata kertaa.

En älynnyt mistään mitään.

- No mitä mieltä sä oot? Kysyin hölmistyneenä ja haroin ruskeaa surffitukkaani. Aivot tilttasivat, keskustelu oli suoraan ku ulkoavaruudesta. Tunsin kaasupolkimen hellittävän.

Se hymyili.

- Oon sitä mieltä, että sen kannattaaki olla huolissaan.

Auto kurvasi satasta.
Mä olin vähällä kompastua keittiön mattoon, kun astuin askeleen taaemmas. Se virnisti. Kesti ehkä sekunti, kunnes se jo meni polvilleen ja laski mun housut alas. Sen sotkunen nuttura huojui ylös alas. Sen huulet imivät mun tikkaria ahnaasti. Se ajoi koko yön niin ku Roy Orbison.

Ja loppu oli historiaa.
Kaasua.