Sadetanssija

Olivian huulet liikkuivat Sateen kaulalla.

Huoneessa oli hämärää, sade rummutti yhteisen asunnon ikkunoita. Verhot oli vedetty kiinni, kadulta kuului lauantai-illan humalahälinää. Muuten oli hiljaista, vain iho liikkui toisella.

Sade nielaisi.

Nyt oli sanottava jotakin, nyt oli kerrottava. Hiljaisuus oli jatkunut liian kauan, mutta Sade ei ollut löytänyt sanoja. Eikä hän löytänyt niitä vieläkään.

Ja Olivia tajuisi. Se tajusi aina. Nytkin.
Olivian huulet pysähtyivät ja katse nousi kaulasta Sateen silmiin.

- Mikä sul on? Oot niin hiljanen.

Olivian tutkailevat silmät tuntuivat näkevän ihan kaiken, ne painoivat ja painuivat, vaativat totuutta. Sade käänsi päänsä. Aivoissa kaikki hermoyhteydet katkesivat samalla kertaa, kun Olivian kädet laskeutuivat tytön hartioille.

- Kerro mulle.

Sade vetäytyi kauemmas,
Olivian kädet menivät puuskaan. Kasvot rypistyivät, kun Sade vastasi.

- Mä en tiiä miten...

- Alota jostain, ihan sama mistä.

Sade halusi aloittaa viime perjantaista. Yöklubien valoista, jotka pyyhkivät Sateen meikattuja kasvoja punaisina ja vihreinä, musiikista, joka pauhasi korvissa ja pakotti pyörähtelemään, ja lopulta... Sade halusi kertoa Ullasta.

Sade muisti kaiken, vaikka halusi sanoa muistavansa vain vähän tai vain osan.

Ulla oli tullut hänen luokseen, pinkissä paljettimekossa ja musta tukka leteissä. Ja jotenkin, jotenkin ne päätyivät tanssimaan. Ullalle tuli jano, joten tietysti mentiin vessaan juomaan. Ullalle tuli kusihätä, joten tietysti mentiin ahtaaseen vessakoppiin - kahdestaan ja kauniissa kännissä...

Ja sitten Ullaa oli panettanut.

Sade oli seissyt selin Ullaa päin, kun tyttö oli istunut pöntöllä. Sitten, aivan äkkiä se kaikki alkoi. Ulla veti vessan ja tarttui Sateen hameeseen. Punainen vekkihame valahti nilkkoihin ja Ullan kädet hapuilivat Sateen takapuolta, ja kun Sade kääntyi, ne päätyivät suutelemaan ahtaassa vessassa - Ulla pöntöllä istuen ja Sade hajareisin sen päällä pelkät alusvaatteet yllään. Sitten lähti loputkin kankaat veks ja paljaat ihot hankautuivat toisiaan vasten, sormet vaeltelivat ja osuivat. Kieli hipoi ihoa ja suu imi nänninpäitä.

Koko yleinen vessa tuntui kaikuvan voihkaisuista. Eikä Sade enää kuullut pauhaavaa musiikkia, kun Ulla henkäili hänen korviinsa.

Sitten Ulla veti punaisen vekkihameen takaisin Sateen päälle.

Sateen posket olivat punaiset sen poistuessa vessasta. Sateen posket olivat punaiset sen kävellessä katulamppujen valaisemalla kadulla, jätkien huudellessa perään. Sateen posket olivat punaiset, kun se avasi Olivian ja sen asunnon oven hiljaa. Ja aamulla kun Olivia painoi alastoman kehonsa Sateen selkään, Sateen posket hohtivat punaa, jonka koko maailma huomasi.

- Viime perjantaina... Mä en tiedä miten niin pääs käymään. Me vaan mentiin samaan vessaan ja...

Olivian katse oli hyytävä, Sade ei pystynyt enää katsomaan silmiin. Kädet vapisivat, keho pakeni hetkestä toisaalle, valmistautui juoksemaan, kamppailemaan hengestään...

- Me pantiin.

Olivia nousi sängyltä. Sen kädet puristui nyrkkeihin, kun se avasi keittiön kaapit. Se tarttui muumimukiinsa, keräsi murokuppinsa ja kastelusikan. Se kääntyi kylppäriin ja tuli ulos syli täynnä sen omenashamppoota, hammasharjaa ja tampooneja, marimekon meikkipussi ja vaaleansininen suihkusheiveri.
Sade katsoi hengittämättä, kun Olivia kaatoi ne sängylle ja veti sängyn alta matkalaukun esiin. Sen renkaat kirskuivat.
Olivian lapatessa tavaroitaan siihen, Sade hajosi itkemään.

- A-anteeks, kulta. M-mä en älynny mitä mä tein, mä en ollu yhtään tietonen. Jotenki... Jotenki se vaan tapahtu. Voitko antaa mulle anteeks? Olivia?

Olivia pysäytti pakkaamisen hetkeksi, muttei kääntynyt katsomaan nyyhkyttävää Sadetta.
Sitten se meni vaatekaapeilleen ja ryhtyi heittämään paitojaan sängylle. Keltavalkoraidallinen paita. Se oli Olivialla yllä, kun he näkivät ensimmäisen kerran toisensa modernin taiteen lukiokurssilla. Batman-stringit, jotka Sade veti hampain pois Olivian jaloista, kun ne rakastelivat ensimmäisen kerran. Verkkosukkahousut, ne, jotka olivat Olivialla päällä, kun se tapasi ensimmäisen kerran Sateen vanhemmat.

- Anna anteeks, Olivia. Mä rakastan sua. Kato mua! Mä haluun olla sun kans aina. Mä en ikinä satuttais sua tahallaa!

Sitten kuului sihahdus, kun Olivia veti matkalaukun vetoketjun kiinni. Kyyneleet eivät olleet kuivuneet Sateen poskilta, paidan rinnus oli märkä ja lakanoilla oli pisaroita. Sade yritti tarttua Oliviaa kädestä, mutta tämä veti kätensä pois.

- Älä jätä mua... Olivia kuuntele! Se mitä kävi oli vahinko! Anna mulle uus mahollisuus. Oo kiltti!

Ovi kolahti kiinni Olivian ja matkalaukun perässä. Sade kuunteli hetken sateen rummutusta ikkunassa ja hiljaisuutta, joka täytti tyhjän asunnon. Hiljaisuus repi ja riisti, kirveli sisältä.

Olivia oli jo ehtinyt liikennevaloihin, kun Sade juoksi sen kiinni. Kosteat kädet kiertyivät niskaan ja tukkaan, kun Sade suuteli Oliviaa viimeisen kerran ikinä. Ne pyörivät märällä asvaltilla tennarit kirskuen ja huulet imivät toisistaan kaiken sen, mitä ei koskaan enää saisi takaisin.

Olivia oli kadun toisella puolella, kun Sade havahtui sadetanssistaan. Valo oli vaihtunut uudelleen punaiseksi. Olivian selkä oli kadonnut väkijoukkoon.

Sadetanssija oli valunut vedeksi asvalttiin.