Sadetanssija

Tuisku, Haavisto, Delevingne

Kun Essin ja Sissin faija heitti ne pihalle himasta, mun oli pakko keksiä jokin keino. Tehdä jotain. Siis jotain muutakin kuin mennä liimaamaan niiden faijan mersu täyteen Hello kitty -tarroja.

Oli heinäkuu ja mulla oli ollut jo pitkään paha tunne siitä kaikesta. Kyllä mä sitä olin kristallipallostani ja tähtien asennoista uumoillut.
Vaaran merkit, punaiset liput ja tuhoontuomion tienviitat oli havaittavissa jo aikaa sitten.
Se oli klassinen hetki ennen tuhoa.

Kaikki alkoi siitä, kun Sissi tuli kaapista ulos.
Niiden faija sanoi, ettei tommosia juttuja ole olemassa. Että se oli joko Sissin oma valinta tai sitten joku hullu päähänpinttymä, joka ajan kanssa haalistuis ja muuttais muotoaan "normaaliks".

Niiden faija piti muunsukupuolisuutta epänormaalina, luonnonvastaisena, mahdottomana yhtälönä.

Se itse tienasi kymppitonnin kuussa ja tuki äärioikeistoa, oli valkoinen etuoikeutettu heteromies ja omisti yrityksen, jonka arvo oli miljoonia kameleita.
Ja sillä oli paljon sanottavaa. Ihan vitusti. Juuri niistä aiheista, jotka ei koskettanu sitä piirun vertaa.

Se itsekin kyllä kuului niin sanottuun massasta poikkeavaan epänormaaliin vähemmistöön. Omistihan se vitusti fyrkkaa ja pikkutakkeja, rahaa kuin roskaa ja joka yö uuden huoran.
Sillä oli enemmän oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin muilla. Se teki sen niin erilaiseksi.

Niiden faijan mielestä kaikki sateenkaarevuus oli luonnonlakeja vastaan.

Eikä Essillä ollut aikomustakaan enää Sissin jälkeen tulla kaapista ulos niiden faijalle. Tietenkään.
Se tiesi, että sillä ukolla menisi siitä ruuvi väärään reikään ja tuloksena ois vähintään lentävät tavarat ja sumopaini. Niiden faija nimittäin tykkäsi juoda silloin tällöin iltapalaksi pullollisen viiniä. Ja silloin ei kannattanut olla kotona.

Heinäkuun toisena päivänä Essi mokasi sen homouden piilottamisessa.
Se toi sen tyttöystävän kotiin kun faija oli töissä, ja homma äityi siihen, että stringit tippui olkkarin mahonkilattialle ja valkoiseen lampaannahkaan jäi märkä läntti. Niin ja faija tuli töistä kotiin aiemmin. Niin ja se käveli sisään kesken aktin.
Niin ja se oli viimeinen niitti Essin ja Sissin arkkuun.

Ne lensi pihalle sinä iltana.
Essi soitti itkien ja kun mä tulin avaamaan oven, ne lojui portailla ihan sirpaleina. Mun piti kerätä ne kasaan ja liimata oikeat palat takas paikalleen. Ensin käytiin skeittilaudoilla kaupassa ostamassa sipsejä ja suklaajäätelöä, sitten mietittiin että mitäs helvettiä nyt.

Mä tajusin pian, etten voinut luvata mitään - paitsi puumajan.

Se oli kummitellut meidän takapihalla vuosia käyttämättömänä. Mutsi oli rakentanut sen, kun mä olin ollut pieni. Siinä oli katto ja seinät ja keskeltä tuli läpi valtava paju, jonka varaan maja oli rakennettu. Sinne johti hatarat puutikkaat, jotka keinuivat ja nitisivät kun niille astui.

Puumajaan mahtui kaksi patjaa ja se oli kesäisin lämmin ja kuiva paikka, jonka seinät oli täynnä viisivuotiaan mun sormivärijälkiä. Melkein kuin muka-terapeuttinen hullujenhuone. Se oli sisustuksen tarpeessa.

Toisinaan mä olin kömpinyt sinne katsomaan barbie-leffoja popparin kera kun porukat riiteli talossa vesilaskusta ja pyykkikorin paikasta, siitä kumpi veisi roskat ja kumpi kuorisi perunat.
Onneksi ne otti avioeron.

Me teipattiin puumajan seinälle kuva Antti Tuiskusta ja Pekka Haavistosta ja Cara Delevingestä. Me rahdattiin sinne jukkapalmu ja lyhty, karttapallo ja mukillinen pensseleitä. Me ommeltiin sen puumajan ikkunaan verhot ja asennettiin oveen hyttysverkko.

Siinä heinäkuussa mä heräsin joka aamu seitsemältä ja vein täyden aamiaiskorin puutikkaiden juureen. Sitten mä lähin jätskikiskalle töihin. Iltapäivällä syötiin yhdessä puumajassa, maalattiin muropaketteihin alastomia ihmiskehoja ja soitettiin ukulelea. Joskus puhuttiin syvällisiä samalla, kun poltettiin tupakkaa, tehtiin itse lävistyksiä, lakattiin varpaankynsiä ja otettiin polaroid-kameralla kuvia.

Elokuussa niiden faija soitti ja pyysi anteeksi.

Me tiputettiin patjat puumajasta nurmelle, irrotettiin hyttysverkko ja kerättiin pensselit mukiin. Me jaettiin polaroidkuvat ja jäljelle jääneet tupakat, pidettiin jukkapalmulle hautajaiset.
Mä vein eväskorin takaisin komeroon.

Puumaja oli syksyllä autio. Mutta seinällä oli edelleen Tuiskun, Haaviston ja Delevingnen kuvat. Niiden teipit oli heikot, mä kävin uusimassa ne aina silloin tällöin.