15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— S I R U —
Lämmin tuuli pyyhkäisee hikisten hiusteni lävitse, kun astun kaupasta ulos ja asetan kaksi suklaatuuttia pyörän koriin, jotka jouduin vielä kertaalleen käydä vaihtamassa uusiin. Tunnelma lämpeni kaljaosastolla niin kuumaksi, ettei jäätelöt sitä kestäneet ja tuntui melkein pahalta viedä niin sulaneet tuutit takaisin pakastealtaaseen.
Suutelimme oikeasti keskellä kauppaa.
Keskellä.
Kauppaa.
Ajatus saa hymyn huulilleni ja pyyhkäisen niitä peukalollani vaivihkaa. Se suudelma tuntui ihan erilaiselta kuin yksikään aiempi, arvatenkin, olihan se ensimmäinen suudelmamme julkisella paikalla. En edes tiedä miltä odotin sen tuntuvan, mutta ikinä mikään ei ole tuntunut niin oikealta, vaikka ohi kulkevat vanhukset katsoivatkin meitä vinoon. En tiedä miksi, mutta sain jotain sairasta mielihyvää niistä inhoavista katseista, se oli kuin pienimuotoinen mielenosoitus koko kylän vanhanaikaisia asenteita kohtaan. Niitä asenteita, joissa Marius on koko kylän pohjasakkaa, jota kukaan ei edes katso silmiin.
Tuntui niin hyvältä näyttää, että en ajattele niin.
Hetken päästä Marius tulee muina miehinä kaupan ovista käärien hupparin hihoja ylös, asfaltilla hän laskee skeittilautansa maahan ja hyppää sen kyytiin. Ohittaessaan minut hän iskee vaivihkaa silmää ja virnistää. Meinaan pakahtua onnesta, ihan oikeasti. Sydäntäni kipristelee kuin joku puristaisi sitä nyrkkiin.
Odotan hetken ennen kun lähden hänen peräänsä. Olisi ollut ihanaa lähteä yhdessä, mutta kun Marius ehdotti salaista tapaamista pesäpallokentän katsomoiden alla, en todellakaan voinut kieltäytyä. Sanoi Rasmus mitä tahansa tästä salailusta, niin minua se kyllä kiehtoo ihan helvetisti. Salailu tekee ihan tavallisesta tapaamisesta paljon jännittävämpää.
Polkaisen pyörän liikkeelle ja näen Mariuksen kauempana potkivan lisää vauhtia skeittilautaansa. Vauhti on pudottanut hupun hänen päästään, katselen hänen selkäänsä, kun loivassa alamäessä hän laittaa molemmat jalat laudalle ja rullailee rennosti mäkeä alas.
En edelleenkään voi uskoa, että tuo tyyppi on oikeasti minun.
Keskusta on tänään hiljainen, joten kiristän tahtiani saadakseni Mariuksen kiinni. Hymyilen omahyväisesti ohittaessani hänet ja kuulen Mariuksen tuhahtavan, kunnes vauhtini saa notkahduksen hänen tarttuessa kiinni pyöräni tarakkaan.
"Hei!"
"No hei hei", Marius vastaa ja vaikka hän on selkäni takana katseeni ulottumattomissa, kuulen jo pelkästä äänestä kuinka hän virnistää. Yritän polkaista kovempaa vauhtia, mutta Mariuksen paino vetää vauhtini minimiin ja lopulta koko pyörä pysähtyy. Marius hyppää laudalta ja tuijottaa minua omahyväisesti virnistäen.
