15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— S I R U —
"Kuka ehtis viihdyttää pikkusia tän aamupäivän et päästäis isän kans kunnolla ostoksille?" äiti kysyy.
"Me voitais Linnean kans muuten, mut meillä on se asuntonäyttö ja kohta pitää lähtee ajelee Jyväskylään päin", Samuel sanoo suu täynnä jugurttia. "Saara?"
"Sori, oon sopinu jo aikoja sit et meen Mintulle."
"Meillä on ne Johannan synttärit", Selma ja Sanni sanovat yhteen ääneen olohuoneesta.
"Lapsenlikan nakki napsahti siis Sirulle", Samuel sanoo ja läppäisee minua lusikalla takaraivoon. "Haloo, maa kutsuu!" hän huutaa suoraan korvaani ja havahdun ajatuksistani.
"Täh?"
"Aamupäivän jos jaksaisit kattoo pikkusten perään", äiti sanoo pahoitellen. Hän yrittää taas tehdä viittä asiaa samaan aikaan.
Asetan kirjanmerkin kirjan väliin. "Kai se on sitte pakko."
"Pari tuntia vaan. Tullaan kolmen maissa takas. Sisu ja Sampo tulee kaupoille mukaan mutta noita neljää en ota sinne riehumaan."
"Okei." Harry Potterin kolmatta osaa on enää parikymmentä sivua jäljellä ja olen yrittänyt lukea tätä samaa sivua jo varmaan viisitoista minuuttia, mutta ajatukseni harhailevat kokoajan muualle. Minulle ei koskaan käy näin. Yleensä voin luottaa siihen, että voin paeta tosielämää menemällä mielikuvitusmatkalle Tylypahkaan, mutta nyt se ei onnistu. Ei vaikka kuinka yritän.
Siitä lähtien kun lähdimme sillalta eilen, minulla on ollut ihan kummallinen olo. Ihan kuin jotain olisi naksahtanut päässäni. Tai oikeastaan se naksahti jo silloin, kun sain kuulla ensimmäistä kertaa lempibiisini niin kovalla. Se tunne oli niin vapauttava ja janoan sitä lisää. Yritin kuunnella biisiä vielä yöllä kuulokkeista, mutta se ei tuntunut yhtään niin taianomaiselta. Ihan kuin syntymäkuurolle olisi annettu kuuloaisti hetkeksi takaisin ja sitten otettu pois. En ole koskaan saanut kuunnella musiikkia niin kovalla, niin en tiennyt mistä olin jäänyt paitsi. Nyt tiedän eikä se ole ollenkaan hyvä juttu.
Vaikka nousin siihen autoon saadakseni laukkuni nopeasti takaisin, niin laukkuni on edelleen rauhanyhdistyksellä. En enää kehdannut pakottaa Mariusta ajamaan Ry:n pihaan sen jälkeen mitä hän kertoi itsestään puhuttavan. Hän ei kyllä avannut asiaa sen enempää, mutta ei hänen tarvinnut. Sen ahdistuksen kyllä näki pelkästään hänen katseestaan. Hän kuitenkin vaati saada viedä minut kotiin asti ja ihan hyvä niin, sillä varpaani olisi luultavasti tällä hetkellä ripoteltuna jonnekin matkan varrelle. Ja ilman hänen kyytiään en olisi ehtinyt toteuttaa suunnitelmiani rentouttavasta hetkestä kaakaon ja kirjan parissa. (Tai siis pelkästä kaakaon juonnista, sillä kirjaa en saanut luettua sivuakaan ajatuksieni leijaillessa jossain ihan muualla. )
"Sirpula nyt kyllä haaveilee jostain poitsusta", Samuel toteaa pöydän toiselta puolelta. "Tunnistan ton ilmeen."
Mulkaisen veljeäni. "No en tasan haaveile", tiuskaisen.
