15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Uutta lukua pitkästä aikaa, sori ku tässä on kestäny! Mun on ollu vähä haastavaa päästä takas kiinni tähän tarinaan, oon julkassu E+E:hen uusia lukuja vähän tiuhemmin.
Jostain syystä tosi monilla lagaa mun tarinat, ne jää kesken tuntemattomasta syystä, joten kirjotan nyt tähän alkuun, et jos tuntuu et luku loppuu jotenki hassusti kesken, nii se johtuu siitä. Kannattaa sitte kokeilla sulkee sovellus kokonaan, ja jos sekään ei auta, niin lukee vaikka koneella, siellä sen ei pitäis lagittaa.
Ei muuta ku nauttikaa ja ihanaa pääsiäistä kaikille <3
xx sweetener22
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— S I R U —
"Onko sun just nyt pakko lähtee johonki hiton Ruotsiin?"
Katsahdan pörröpäistä poikaa pöydän toisella puolella. "Öö, on."
"En päästä sua."
"Se on vaan yks viikonloppu."
"En mä pärjää täällä, mä oon vielä toipilas, tarviin mun omaishoitajaa", Marius sanoo huulet mutrussa kahvikupin takaa. Pyöräytän silmiäni ja vedän loput aamukahvit kitusiini, kauhon limaiset sokerit kupin pohjalta suuhuni, sillä nyt Marius on ostanut sokeriakin.
Kaikki on niin paljon paremmin nyt. Ei pelkästään sen takia, että sain makeutusta kahviini, vaan muutenkin.
Paitsi sen takia, että lähdemme koko perhe viikonloppulomalle Ruotsiin. Odotan sitä tavallaan innolla ja tavallaan en. Ensinnäkin, tuntuu hullulta olla erossa Mariuksesta kokonaista viikonloppua, vaikka olemme me olleet sitä pidempiäkin aikoja erossa, mutta viime viikkojen aikana olen viettänyt täällä enemmän aikaa kuin kotona. On kuitenkin kiva vaihteeksi keskittyä perheeseenikin, vaikka tiedänhän minä millä kaavalla tällaiset reissut yleensä menee. Vanhemmat lapset joutuu hoitamaan pienempiä, yhdentoista lapsen kanssa reissaaminen ei ole mitään herkkua vanhemmille. Olen kuitenkin päättänyt, että en nyt jaksa murehtia mistään. En jaksa murehtia, sillä on jo huhtikuun alku ja enää vajaa kaksi kuukautta siihen, että täytän 16 vuotta ja voimme olla ihan vapaasti yhdessä.
Hitto, se tuntuu niin jännittävältä.
"Mitä jos sä löydät sieltä jonku ihanan ruotsalaisen komistuksen?" Marius kysyy tukkaansa haroen. "Mitä jos sä nyt rakastut johonki pitkään blondiin svedupelleen ja unohdat mut—"
"Ai kahden päivän reissulla?" kysyn kulmaani kohottaen.
"No aika nopeesti sä meikäläiseenki ihastuit, joten mulla on ihan syytä olla huolissani."
Pyörittelen päätäni huvittuneena ja nousen pöydästä viemään kahvikuppini tiskialtaaseen. Minun pitäisi lähteä jo kouluun, enää tämä torstai koulua, huomisen otimme kaikki koulusta vapaaksi ajaaksemme Helsingin satamaan.
