15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Tää luku on pisin mitä mä oon koskaan kirjottanu, melkeen 12 000 sanaa, joten älkää olko kinuamassa heti uutta lukua, mulle tulee päänsärky tästä XD Mä oon kirjottanu tätä nyt 12 tuntia putkeen...
Mä haluaisin antaa tähän lukuun sellasen K15-merkinnän, mut lukekoon kaikki omalla vastuulla, tää saattaa olla aika raskasta luettavaa. Oli nimittäin aika raskasta myös kirjottaa, mut mä nyt oon aika herkkis, haha.
Hope u like it ja pistäkää palautetta <3 Ootte ihania!
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— M A R I U S —
Sinnalla on vielä muutama tunti koulua jäljellä, joten mä lupasin tulla hakee sen sitte amiskan pihalta. Se vielä kysy - moneen kertaan - et meinaanko mä myydä sille tuntemattomalle jätkälle ja mä vannoin, et en.
Kyllä mä silti aion.
Mut vaan siks, et mä tarviin sen vitun viiskymppiä. Mä tarviin sen, et mä voin ostaa Sirulle jotai kivaa. Mua ahdistaa niin vitusti, etten mä oikeesti oo pystyny tarjota sille ku jonku kytysen pikkutuikuilla koristellun pöydän, ruusukimpun ja jaffakeksejä - ihan helvetin säälittävää ja sillon oli vittu vielä ystävänpäivä. Olihan se sairaalan Harry Potter -yllätys aika romanttinen, mut en laske sitä tähän messiin, koska se oli ihan täysin Sinnan tekosia. Joo, alkuperänen idea oli meitsin, mut ilman Sinnaa siitä ei olis tullu mitään. Niistäkin on jo ihan liian monta viikkoo aikaa, se tyttö ansaitsis niin paljon enemmän.
Istahdan sekunniks auton rattiin, vilkuilen vähä amiskan tyhjää parkkipaikkaa ja avaan sit keskikonsolin, mihin mä oon piilottanu mun kätköt, naamioituna purkkapusseihin.
Vittu mä oon säälittävä.
Lasken sieltä kolme grammaa, työnnän ne puolityhjään isokokoseen sitruuna-juustokakun makuseen purkkapussiin ja tungen sen taskuun. Nostan mun katseen ylös ja lasken auton aurinkolipan alas ja nostan peilin näkyville. Mä en kestä itteeni tällä yhdistelmällä - tukka pyhäkouluponnarilla ja dänkkiä taskussa - se ei vaan näytä luontevalta, joten mä nykäsen mun tukan auki ja vedän hupun päähän. Nyt mä näytän siltä mitä mä oikeesti oon.
Kukkakauppias. Diileri. Luuseri.
Nousen lopulta autosta, ku kello on jo vähän lipunu yli sen puolentunnin. Kyllä myyjä saa olla tyylikkäästi myöhässä. Astelen parkkiksen poikki pääoville, kävelen pari hiljasta käytävää ja yritän olla ottamatta katsekontaktia yhtään keneenkään, ja meen sit portaikkoon. Se jätkä seisoo siellä oven edessä ympärille vilkuillen, haroo hermostuneena sen tukkaa ja nielasee, ku se huomaa mut.
"Onko sulla ne—"
"Pää kiinni."
Mitä enemmän vilkuilee ympärille nii sitä enemmän huomiota se herättää. Ojennan mun kättä toverillisesti ja pidän jäbään tiukan paljonpuhuvan katsekontaktin, kunnes se tajuaa ojentaa viiskymppisen taskusta siihen käteen - niinku me vaan käteltäis ku vanhat tutut. Sen jälkeen mä otan kasuaalisti taskusta purkkapussin ja kaivan sieltä minigrip-pussien seasta pari purkkaa ja heitän suuhun.
