15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— S I R U —
"Mä pärjään kyllä", vastaan hymyillen. "Kiitti kuitenki."
Marius sammuttaa auton moottorin ja nojaa toisella kädellään ikkunanrakoon ja katsoo minua päästä varpaisiin. "Onks noi keinonahkaa?"
"Häh?"
"Sun kenkäs."
Käännän katseeni maihareihini. "Taitaa ne olla."
"Jos kysyn pelkästään sun varpailta haluisko ne kyytiin, nii mulla ois tällä hetkellä kymmenen pientä varvasta tässä pelkääjän paikalla", hän toteaa.
"Sitä sä et saa koskaan tietää, koska mun varpailla ei valitettavasti oo puhekykyä."
"Eipä", Marius sanoo ja asettaa kätensä korvan taakse. "Ihan ku oisin kuullu kymmenen pientä avunhuutoo."
"Jaahas."
"Usko mua, oon kakskielinen. Puhun sujuvaa suomee ja vielä sujuvampaa varvasta. Oota ku mä tulkkaan sulle", hän sanoo ja höristää molempia korviaan kämmenillään. "Kyllä. Ne vihaa sua ku et anna niille rakkautta. Julma nainen."
Tirskahdan. "Hyvää yötä." Heilautan hänelle hyvästit ja lähden tarpomaan lumipenkan kautta jalkakäytävälle. Moottori murahtaa käyntiin ja kuulen takaani vielä "öitä varpaat, koittakaa kestää" -huudon. Pudistelen päätäni, kun takavalot välähtävät ja huomaan hänen näyttävän ikkunasta peukkua, ennen kun kaasuttaa autonromullaan pois näkökentästäni.
Marius on aina ollut sellainen mysteeri minulle. Hänestä liikkuu tuhat ja sata juorua, joiden paikkansapitävyyttä olen aina kyseenalaistanut sitä mukaa kun muut niemiharjulaiset uskovat niitä. En muutenkaan koskaan usko juoruihin, sillä ne on niin monen mutkan kautta tulleet tietoisuuteen, että ne on ehtineet matkan varrella kasvaa aika muhkeaa rihmastoa. Yksi pahimmista juoruista on, että Marius olisi tahallaan sytyttänyt yhden kylän tärkeimmistä rakennuksista palamaan. Vanha väestö vihaa häntä sen takia, mutta en usko hänen olevan syyllinen siihen. Ja vaikka hän olisikin syyllinen, niin se ikivanha hometalo olisi pistetty maantasalle kuitenkin jossain vaiheessa. Vanhukset vain haluavat jonkun syntipukin ja Marius oli helppo kohde, sillä hänellä on muutenkin taustalla vähän kaikkea.
Mariuksen isä heitti hänet pois kotoa viitisen vuotta sitten. Olin silloin 10-vuotias, kun Saara kertoi siitä. Peltokorven perhe on seuroissa aina säälivien katseiden alla, he kun saivat vain kaksi lasta joista toinen vielä eksyi huonoille teille. Mariuksen sisko, eli Saaran bestis Minttu on kai asian kanssa ihan ok, kun en koskaan kuule hänen puhuvan veljestään. Se on vähän omituista, mutta mikä minä olen muita tuomitsemaan. En pysty ymmärtämään, miten oma isä ja koko perhe voi tuolla tavalla vain hylätä yhden perheenjäsenen. Minulle oma isä on ainakin niin tärkeä, etten voi edes kuvitella sellaista tilannetta omalle kohdalle. Ei iskä koskaan heittisi minua pihalle. Ei vaikka tekisin mitä. Me ollaan tiimi.
