15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Mä toivon sydämeni pohjasta, että Wattpad taas toimis ja tästä luvusta tulis ilmotukset kaikille. Harmittaa miten paljon tällanen syö motivaatiota kirjottaa, ku kahdessa edellisessä luvussa on yli puolet vähemmän lukukertoja kun edellisessä D:
Jos edellisistä luvuista ei oo tullu ilmotuksia ja tästä tulee, niin muistakaa käydä lukemassa ne ensin!
Ihanaa keskiviikkoa kaikille, toivottavasti tykkäätte tästä luvusta <3
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— S I R U —
Herään aamulla painajaiseen.
Yksiin niistä kymmenistä painajaisista, joita olen nähnyt viimeisen kuukauden ajan lähes jokaisena yönä. Kaikki liittyy siihen iltaan, siihen yöhön ja siihen päivään. Huumeruiskuihin, venäläisiin miehiin, mustelmiin ranteissa ja kaulalla, pistojälkiin kyynärtaipeessa.
Yritän nipistää silmäni kiinni ja saada vielä unta, mutta ikkunasta kantautuvat auringonsäteet meinaa polttaa reiät silmäluomiini. Saara on jättänyt taas illalla Mintulta tullessaan verhon auki ja aamut alkaa olla jo niin valoisia, ettei ilman pimennysverhoa saa enää aamuisin nukuttua. Eipä sillä, että minun tarvitsisi enää kauaa aukijätetyistä verhoista stressata, kun Saara jo kohta muuttaa Samuelin huoneeseen.
Hieron unihiekkoja silmistäni miettien sitä, kuinka säälittävän vähän me lähennyimme yhteisessä huoneessa vietetyssä ajassa. Se harmittaa ihan hitosti, mutta ei sille mitään mahda. Salaisuudet repi meidät erilleen. Minun salaisuuteni.
Marius.
Saisin nukkua vielä ainakin kaksi tuntia, mutta nousen silti sängystä. En saisi enää unta ilman painajaisiakaan, sillä alakerrasta kuuluu niin helvetillinen älämölö ettei siihen pystyisi edes nukahtaa muuten kuin peltorit päässä. Saatoin myös ehkä äskeisistä ajatuksistani inspiroituneena keksiä tekemistä tälle aamulle, joten vedän tukan pikaiselle nutturalle ja silmäilen huonetta ympärilläni. Minun puoleni on aina ihan sotkussa ja Saaran puoli täysin siisti, mutta nyt Saaralta on jäänyt lojumaan vaatteita nojatuolin päälle. Hetken jo harkitsen lainaavani päivän asun häneltä, hän lähtisi muutenkin pian kouluun ja koulu loppuu minulla ennen häntä, joten en jäisi edes kiinni, mutta en silti tee niin. En tee niin, sillä Marius ei tykkää kun käytän sisarusteni vaatteita — Marius tykkää minusta juuri sellaisena kuin olen.
Rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen.
Kuin taikaiskusta painajaiset katoavat mielestäni ja hypähtelen omalle vaatekaapilleni. Asuksi valikoituu musta ihonmyötäinen t-paita ja vaaleat, aavistuksen lököttävät reikäiset pillifarkut, Ruotsista ostetut. Samanlaiset kuin Saaralla, mutta ehkä pelkkä inspiraation varastaminen ei haittaa.
