15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— M A R I U S —
"Miten täällä voidaan?"
Kysyjä on about kolmekymppinen hoitsumuija, jonka tukka on niin tiukalla nutturalla, ettei se varmaan saa tota kestohymyä sen naamalta pois vaikka se yrittäiski. Näytän vastaukseks peukkua, koska helvetti — mun raajat toimii sittenki.
"Hieno homma", hoitsu hymyilee ja alkaa häärää jotain mun tippapullon kaa. Se vois laittaa sinne vaikka mitä myrkkyä, ties mikä psykopaatti ton kestohymyn takana piilee. Mä päätän silti luottaa siihen, vaikka se näyttääki semisti hullulta. Mä luulen, et sen meikin alla on piilossa jotku teipit, jotka vetää sen suupieliä korviin, vittu ei toi oo normaalia. Vähä jopa pelottavaa.
Mä oon vähä pettyny, et näiden hoitsuasut on tollaset väljät, tummansiniset ja harvinaisen epäseksikkäät. Mun fantasioissa täällä olis nättejä vastavalmistuneita hoitsuja, joilla on lyhyet valkoset mekot, ylimmät napit auki ja sellanen valkonen hattu, jossa on punasen ristin kuva. Ja sukkanauhat.
Okei, nyt mä kyllä valehtelin.
Se oli mun fantasia, ku mä olin 14-vuotias ja mursin mun käden. Sillon mä toivoin et vähäpukeiset hoitsut olis heilutellu palmunlehtiä mun finniselle naamalle ja syöttäny viinirypäleitä suoraan suuhun. Se oli sitä aikaa, ku mä kuvittelin olevani koko maailman keisari ja kaikki pyöri mun ympärillä.
Nyt sen tilalla on toinen fantasia, joka on miljoona kertaa vahvempi. Sillä fantasialla on ylisuuri farkkutakki, helvetin pitkä ja pörrönen ruskee tukka, joista puolet on donitsilla kiinni. Se tyyppi nuokkuu jo toista tuntia sairaalasängyn vieressä eikä oo päästäny kertaakaan irti mun kädestä.
Mä en tarvi mitään muuta ku Sirun, helvetti. Se on mun fantasia.
Nurkassa olevalla sohvalla istuu Iivari, joka selaa sen puhelinta rillit nenällä ja mua huvittaa sen kaksari. Ei muuten, mutta ku se tulee sille vaan sillon ku se lukee, ku se on pakko pitää sen päätä takakenossa ja puhelinta niin kaukana ku mahollista, niin ku vanhat ihmiset aina ku ne ei nää enää lähelle.
Mä en meinaa edes uskoo, et nää kaks sankaria oikeesti ajo Ouluun mun takia. Mä oon siitä niin kiitollinen, en mä ansaitsis mitään tästä.
"Sattuuko mihinkään?" hoitsu kysyy.
"Ei just nyt, noi kipulääkkeet potkii aika hyvin", vastaan ja pelästyn joka kerta mun karheeta ääntä. Mun nielussa on käyny joku putkilo, jolla turvattiin mun hengitys ja sen takia se on aivan helvetin kipee, mut menee onneks kuulemma parissa päivässä ohi.
"Hyvä", hoitsu sanoo ja sen kestohymy muuttuu oudoks. "Mulla olis muutama kysymys sulle, jaksatko vastailla?"
"Anna tulla."
"Kahden kesken jos sopii", hoitaja lisää ja vilkasee Sirua ja Iivaria. Siru nostaa sen päätä ja kattoo unisin silmin sitä ympäröivää maailmaa ja mua. Vittu se on söpö, musta tuntuu et toi monitorin piipitys alkaa vetää kunnon rallia aina ku mä katon sitä. Sen mä siedän, se on vaan luonnollinen reaktio ku on ihan lääpällään tohon söpikseen.
