15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Tekstissä sisältöä, joka ei välttämättä sovellu ihan nuorimmille. Lukekaa omalla vastuulla!
<3: sweetener22
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— S I R U —
Raahustan olohuoneeseen rypistyneen nenäliinan kanssa ja niistän nenäni siihen varsin kuuluvasti. Vedän aamutakkiani tiukemmin ylleni, jotta koko maailma ymmärtäisi kuinka kylmissäni olen. Istun sohvan nurkkaan, vedän viltin päälleni ja niistän uudestaan.
"Ootko kipeenä?" äiti kysyy huolissaan ja nyökkään. Yskäisen pari kertaa kyynärtaipeeseeni ja äidin ilme muuttuu heti stressaavaksi. "Mee takas sänkyyn, rakas lapsi. Älä köhi niitä pöpöjä tänne. Just selvittiin Sagan ja Siirin flunssasta. Tuon sulle kohta kuumaa mehua."
Saara mulkoilee minua ja keräilee lattialta leluja koriin äidin ympäriltä, joka istuu matolla ja yrittää viihdyttää perheen pienimmäistä. Tiedän, että minun pitäisi auttaa äitiä. Mutta tiedän myös sen, että minun pitäisi lähteä kohta heidän mukanaan sunnuntaiseuroihin ja sen jälkeen perhetutuille viettämään rauhallista iltaa. Perhetutut on tässä tapauksessa Harjuvaaran perhe, jonka ainoa minun ikäinen lapsi on Valtteri, eikä minua todellakaan huvita viettää hänen kanssaan aikaa. Eikä Saarakaan tule sinne mukaan, sillä hän saa aina erityisluvan luistaa perhetuttu-iltamista ja lähteä Mintulle. Lellipentu.
Mutta minä en halua lähteä mihinkään niistä, sillä haluan nähdä Mariuksen. Tämä on ainutkertainen tilaisuus, kun koko perhe on lähdössä kotoa pois.
"Eilen sä kyllä olit ihan kunnossa", Saara sanoo kyseenalaistaen.
"Flunssad voi iskee yhdäkkiä..." sanon hengittäen pelkästään suuni kautta. Yritän kuulostaa nuhaiselta, mutta onnistun kuulostamaan vain typerältä, mutta ainakin se tehoaa äitiin.
"Ootko mitannu kuumeen?"
Näytän puhelimestani kuvaa kuumemittarista, jossa näkyy lukema 37.9. Äiti ei vain tiedä kuvan olevan viime talvelta. "No huh! Heti petiin siitä", äiti komentaa. Tuntuu pahalta valehdella, mutta en voi oikein muutakaan. Raahustan takaisin yläkertaan vieden viltin mukanani, ja saan matkalla lisää mulkaisuja isosiskoltani, sillä hän joutuu nyt tekemään koko siivousurakan yksin. Sekin tuntuu nyt erityisen pahalta, mutta kertoisin hänelle totuuden heti, ellei hänen paras ystävänsä olisi verisukua suurimmalle salaisuudelleni.
Hetken päästä äiti tuo minulle mehua ja sen höyryävä lämpö lämmittää kasvojani juuri sopivasti, kun äiti testaa otsaltani lämmön. Sydämeni murenee hänen huolensa johdosta ja haluaisin vain halata häntä ja pyytää anteeksi. Kertoa, että olen ihastunut enkä uskalla kertoa iskälle.
Mutta en voi. Minun on jatkettava valehtelua ainakin siihen asti, että täytän 16. Sitten ylitän suojaikärajan, ja Mariuksen maine on turvassa, mutta siihen on vielä yhdeksänkymmentäkolme päivää. Niin monta päivää minun on vielä ylläpidettävä tätä kulissia. Jos siis meidän juttu edes kestää niin pitkään. Ja jotta se kestäisi, on minun valehdeltava. Vaikka se tuntuisi miten pahalta tahansa, niin uskon sen olevan sen arvoista.
