15-vuotias Siru on tehnyt päätöksen - hän ei aio koskaan päästää ketään kovan kuorensa sisään. Eihän hän edes usko tosiystävyyteen, eikä varsinkaan tosirakkauteen.
Kunnes yhtenä iltana hän tapaa Mariuksen. Sen, joka voisi antaa hänelle ne molemmat.
...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
— S I R U —
"Myyt?!?" henkäisen ja toivon jälleen kerran, että kuulin väärin. Mariuksen hätääntynyt ilme paljastaa kuitenkin, että kuulin varsin selkeästi.
Marius ei käytä huumeita, vaan myy niitä, mikä on noin miljoona kertaa pahempi kuin käyttäminen.
"Siis.. Sä myyt huumeita?!" toistan paljon kovempaan ääneen kuin oli tarkoitus ja Marius pelästyy reaktiotani. Varsinkin siinä kohtaa, kun hypähdän sohvalta seisomaan ja katson häntä kuin hän olisi tehnyt maanpetoksen. "Ootko sä ihan hullu?!"
"Älä pliis hermost -"
"Miten mä voin olla hermostumatta? Sä just kerroit mulle, että sä myyt huumeita, se ei oo mikään pikkujuttu ja sä käsket mua olla hermostumatta?"
Marius on sanomassa jotakin, mutta nielaisee sanansa ja näyttää niin kärsivältä mustine silmineen, etten pysty katsomaan häntä.
"Sä et voi olla tosissas", päivittelen käsi otsallani ja kävelen edestakaisin olohuoneessa. "Jos sä jäät kiinni, niin sä voit oikeesti joutua vankilaan, ymmärrätkö? Sun olis pitäny sanoo tästä mulle heti eikä odottaa näin pitkään. Mitä helvettiä sä oikeen ajattelet?" Sanat vain tulvivat suustani ulos syyllistävänä, sillä minulla on oikeasti kusetettu olo - kaikki nämä viikot olen hengaillut tietämättäni huumediilerin kanssa. Käyttämisen olisin vielä voinut antaa anteeksi, mutta en tätä.
"Mä tiedän", Marius sanoo hiljaa ja luimistelee sohvalla kuin toivoen näkymättömyysviitan ilmestyvän jostain hänen ylleen.
"Sano, et tää on sun jotain sairasta huumoria", sanon, tai no, lähinnä taidan enemmänkin huutaa, mutta Marius ei sano mitään. Hän vain katselee mustelmaisiin kämmenselkiinsä, enkä voi edes tuntea sääliä häntä kohtaan. En tässä asiassa.
Kaikki inhoni koko ajatusta kohtaan alkaa purkautua ulos kyyneleiden muodossa ja yritän nielaista pahan oloni, mutta se ei onnistu. Möykky vain kasvaa ja kuristaa kurkkuani, kun yritän löytää tilanteesta edes jotain hyvää. Pudistelen päätäni ajatuksilleni, mitä hyvää on siinä, että myy huumeita? Ei yhtään vittu mitään. Adrenaliini virtaa suonissani hullun lailla enkä mieti hetkeäkään, kun nappaan sängyltä reppuni ja painun eteiseen.
Marius tulee perääni ja yrittää tarttua käteeni, mutta riuhtaisen sen irti. "Siru, pliis, anna mun selittää", Marius yrittää sanoa ja hänen lohduton äänensävynsä musertaa minut, mutta en silti pysähdy toimissani. Kuulen hänen hengityksensä muuttuvan lähes hyperventiloivaksi, kun alan työntää kenkiä jalkoihini. "Älä jätä mua nyt yksin, mä pyydän. Siru, pliis. Mä tarvin sua huomenna, ku -"
"Tää on ihan liikaa, Marius. Mä en pysty tähän", keskeytän hänet värisevällä äänelläni, enkä katso häntä silmiin kun otan takkini ja painun rappukäytävään.
