5.

3.5K 68 13
                                    

Aleksi herää ja tajuaa pian makaavansa Joelin päällä. Hän vetää Joelin tuoksua syvälle keuhkoihinsa ja hymyilee. Hän alkaa jäljennellä hennosti Joelin tatuointeja. Joelin huulille leviää suloinen hymy. Aleksi katsoo häntä ja siirtää varovasti hiussuortuvan pois Joelin kasvoilta. Hän vain tuijottaa Joelia vähän vajaan tunnin. Sitten hän kyllästyy ja päättää herättää toisen. Hän kohottautuu varovasti istumaan Joelin päälle hajareisin ja lähestyy huulillaan toisen pojan huulia. Hän koskee varovasti Joelin huulia ja suutelee hellästi tätä. Hän vetäytyy vähän ja jää katsomaan herääkö Joel. Joel hymyilee ja räpyttelee silmiään. "Hei", Joel sanoo ääni käheänä. Aleksi hymyilee ja kurottautuu uuteen suudelmaan. Joel yllättyy hieman, mutta vastaa kuitenkin. Pian hän ujuttaa varovasti kielensä Aleksin suuhun. Hän kuulee miten Aleksi vetää terävästi henkeä. Pian hän tuntee Aleksin lämpimät kädet hiuksissaan. Hän antaa omien käsiensä seikkailla pitkin Aleksin selkää. He suutelevat pitkään, jääden lopulta haukkomaan happea hengästyneinä. Joel katsoo Aleksin sinisiä silmiä ja miettii, miten onnekas hän on, kun on saanut Aleksin poikaystäväkseen. Onko Aleksi hän poikaystävä? He eivät ole koskaan puhunut siitä mitenkään virallisesti. "Aleksi. Ootko sä mun poikaystävä?" Joel kysyy. Aleksi katsoo tätä hiljaa, nyökkää ja lehahtaa saman tien tulipunaiseksi. Joelin huulille leviää leveä hymy ja hän vetää Aleksin suudelmaan pitäen tiukasti toisen kehoa omaansa vasten. Hän ujuttaa kätensä Aleksin hupparin alle ja vetää sen pois Aleksin päältä. Suudelma muuttuu aina vain kiihkeämmäksi ja pian Aleksi tuntee, kuinka Joel nostaa hänet syliinsä ja lähtee kävelemään makuuhuoneeseen rikkomatta kuitenkaan suudelmaa. Makuuhuoneessa Joel painaa Aleksin seinää vasten ja siirtyy suutelemaan hänen kaulaa. Aleksin huulilta pääsee huokaisu, kun Joel löytää herkän kohdan huulillaan. Joel suutelee siinä vielä hetken Aleksin kaulaa nälkäisesti, kunnes siirtyy sängylle. Hän laskee Aleksin varovasti selälleen sängylle ja menee hajareisin tämän päälle. Hän vetää t-paitansa pois ja tuntee, kuinka Aleksin sormet vaeltavat hennosti hänen paljaalla rinnallaan. Joel kumartuu suutelemaan Aleksin paljasta rintaa ja kylkiä. Pian Aleksi kuitenkin työntää Joelin pois, nousee istumaan, kaataa vuorostaan Joelin selälleen, menee tuon päälle hajareisin ja alkaa suutelemaan Joelin paljasta ylävartaloa. Joel huokailee. He pyörivät siinä kauan suudellen toisiaan. Joel tunkee kielensä Aleksin suuhun ja saa Aleksin vetämään henkeä. He katkaisevat suudelman vain riisuakseen äkkiä heidän housunsa pois. Joel siirtyy suutelemaan Aleksia aina vain alemmas. Kaulaan, rintaan, alavatsaan. Hän nostaa katseensa ja katsoo nyt kysyvästi Aleksiin. Aleksi nyökkää ja Joel ottaa tuon bokserit pois. Hän suutelee Aleksin sisäreisiä ja tunkee sitten hitaasti liukkarissa olevan sormensa Aleksin sisään. Aleksi vetäisee terävästi henkeä. "Rentoudu niin se ei satu niin paljoa", Joel neuvoo hiljaa. Aleksi tasoittaa hengitystään ja antaa Joelille luvan jatkaa eteenpäin nyökkäämällä. Joel alkaa hitaasti vetää sormeaan edestakaisin Aleksin sisään ja ulos. Jonkun ajan päästä hän lisää toisen sormen. "Joellhg...", Aleksi huokaisee. Joel sormittaa Aleksia pitkään ja hartaasti. Hän on menossa kolmessa sormessa, kun Aleksi pyytää: "Joel... Voitko sä... Voitko sä vaan jo tehä sen?" Joel katsoo Aleksia, joka suorastaan anelee häntä. Hän nyökkää ja riisuu omat bokserinsa pois heittäen ne maahan. "Ootko sä valmis?" Joel kysyy. "Joo, mut oo kiltti varovainen", Aleksi sanoo. Joel nyökkää ja alkaa varovaisesti työntymään Aleksin sisään. Aleksi huokailee raskaasti. Pian Joel alkaa liikuttaa lantiotaan edestakaisin. "Ahhg!... Joel!..." Aleksi huutaa, kun Joel nopeuttaa tahtiaan.

Joel nousee hikisenä pois Aleksin päältä ja siirtyy makaamaan tämän viereen. He koittavat tasata hengityksiään. Kun he ovat onnistuneet siinä jotenkin, Joel sanoo: "Toi oli mahtavaa." Aleksi on hiljaa. Joel katsoo tuohon huolestuneena. "Onks kaikki hyvin? Satutinko mä sua?" hän kysyy. "Ei se sitä. Se oli ihanaa. Mä vaan... Mä vaan en oo ennen tehnyt sitä muuta ku kännissä kerra", Aleksi sanoo hiljentäen loppua kohden. Joel katsoo tätä hämillään. "Tarkotaks sä et?" Joel kysyy varovasti. Aleksi nyökkää. "Et se perjantai yö sillon oli mun eka kerta. Sä veit mun neitsyyden", Aleksi myöntää hiljaa kasvot punaisina. Joel tuntee, kuinka hänkin punastuu. Aleksi kääntyy kyljelleen selkä häneen päin, peittäen kasvonsa tyynyyn. Joel kohottautuu kyynärpäänsä varaan ja vetää Aleksin takaisin selälleen makaamaan. Hän ottaa varovasti tyynyn pois Aleksin punaisten kasvojen edestä. "Anteeks", Aleksi kuiskaa hiljaa. "Mistä?" Joel kysyy hämillään. "Siitä, että mä oon näin kokematon ja huono", Aleksi sanoo surkeana. "Hei. Sä et todellakaan oo huono. Ja sun kokemattomuus ei haittaa mua. Mä opetan sulle kaiken. Sä riität mulle just tollasena, kun oot", Joel kertoo. Aleksi katsoo suoraan Joelia silmiin ja hymyilee vähän. "Mä rakastan sua", hän kuiskaa. "Mäki rakastan sua", Joel sanoo hymyillen. Hän kumartuu suutelemaan hellästi Aleksia. Hetken päästä he pukeutuvat ja päättävät mennä tekemään ruokaa. He kattavat pöydän, kun ruoka on valmista ja alkavat syödä. He puhuvat kaiken näköisistä asioista ja naureskelevat. Kun he ovat syöneet, he pistävät astiat pois ja suuntaavat istumaan sohvalle. Joel vetää Aleksin syliinsä ja alkaa silitellä tämän mustia hiuksia. "Joel muuten. Kerrotaanko me muille?" Aleksi kysyy hetken päästä. "Ihan miten sä haluat. Mulle on sillee iha sama millo kerrotaa", Joel vastaa. "Jos ei kerrotais ihan vielä, ootettais jonki aikaa", Aleksi ehdottaa. Joel nyökkää ja sanoo virnistäen: "Salasuhde kuulostaa hyvältä." Aleksi hymyilee ja painautuu tiukemmin Joelia vasten. "Mm... tota, pitäiskö meiä mennä suihkuu?" Joel kysyy hetken päästä. "Joo. on aika inhottava olo ton kaiken jälkeen", Aleksi sanoo. "Jep", Joel tokaisee. He nousevat ja suuntaavat suihkuun. Aleksi sulkee oven ja he alkavat riisuutua. Kun he ovat saaneet riisuttua, he menevät suihkun alle ja Joel pistää suihkun päälle. Joel suutelee lempeästi Aleksia ja alkaa pesemään sitten tuon ihoa. Aleksi hymyilee ja alkaa pesemään Joelin ihoa. He pääsevät pois suihkusta, vaihdettuaan ensin muutaman pitkän suudelman. He pukevat päälleen ja päättävät sitten mennä istumaan vain parvekkeelle. Aleksi nojaa Joelin olkapäähän. "Mä rakastan sua Joel Hokka",
Aleksi kuiskaa. "Ja mä sua Aleksi Kaunisvesi", Joel kuiskaa takaisin. He vaihtavat lempeän suudelman.

~~~
Anteeksiii tästä öö seksuaalisesta luvusta.
Xd 😅

JoleksiWhere stories live. Discover now