Joleksi

62.

~Joel~
Katson nukkuvaa Aleksia. Hän oli juuri nukahtanut. Otan hiljaa yöpöydältä hänen puhelimen. Koitan salasanaksi omaa syntymävuottani. Toimi. Hymähdän. Menen puhelimen kelloon ja pistän herätyksen pois päältä. Aleksi saa luvan nukkua huomenna niin pitkään, kuin vain unta riittää. Ilmoitan vielä Porkolle, että Aleksi ei ainakaan tule huomenna studiolle. Kello on puoli kolme. Silittelen Aleksin hiuksia. Haluan tehdä huomisesta päivästä hänelle rentouttavan ja mukavan. Huomenna ei mietittäisi yhtään töitä tai häitä. Silitän vielä hetken hänen hiuksia ja suljen sitten silmäni ja alan nukkua. 

 _ _ _

Herään ennen Aleksia. Katson kelloa puhelimesta. Se on kymmenen. Käännän katseeni päälläni tuhisevaan mustahiuksiseen pörröpäähän. Hän nukkuu, kuin tukki johtuen osittain ehkä siitä, ettei hän ole nukkunut pitkään aikaan hyvin. Katselen häntä kauan, mutta sitten tylsistyn. Aleksi nukkuisi vielä varmaankin ainakin kaksi tuntia. Hyvällä tuurilla viisi ellei enemmänkin. Työnnän hänet varovasti pois päältäni, vaikka tuskin hän heräisi ihan helposti. Nousen sängystä ylös, otan puhelimeni ja hiippailen huoneesta hiljaa pois. Minulla olisi hyvin aikaa miettiä, miten saan Aleksin rentoutumaan mahdollisimman hyvin. Voisimme käydä ainakin saunassa ja katsoa joku elokuva. Ei kauhuelokuvaa. Aleksi ei tykkää niistä kovin paljon. Voisin tehdä hänelle kunnon aamupalan. Ja ehkä illalla riippuen siitä, onko hän väsynyt ja sillä päällä, voisimme ehkä edetä makuuhuoneen puolelle… Tietääkseni hän nauttii nimittäin aika paljon, kun touhuamme makkarin puolella. Ehtisin käydä kaupassakin, ennen kuin Aleksi herää. Hän nukkuisi nimittäin vielä kauan. 

~Aleksi~
Kuulen jotain hiljaista kolistelua, kun herään. Avaan silmäni ja katson viereeni. Joel ei ole siinä. Kuinkakohan paljon kello on? Puhelimeni hälytys ei ole nimittäin vielä soinut. Haparoin puhelimen yöpöydältä käteeni ja avaan sen. Hieron silmiäni epäuskoisena. Puhelimeni kello näyttää NELJÄÄ päivällä. Olen nukkunut kolmetoista ja puoli tuntia. Kolmetoista ja puoli vitun tuntia. Herätykseni olisi pitänyt soida jo kahdeksan tuntia sitten. Miten en ole herännyt? Onko se edes soinut? Miksi ei olisi? Menen kelloon ja huomaan, että herätykseni on pois päältä. Katson hetken hämmentyneenä puhelimeni näyttöä, kunnes minulla välähtää.  Joel. Joel on sammuttanut herätykseni. Pudistan päätäni ja nousen seisomaan. Vedän äkkiä farkut jalkaani ja hupparin ylleni. En ehtisi syödä, koska pitää lähteä studiolle. Poistun huoneesta ja olen hiippailemassa eteiseen, mutta joku sulkee minut käsiensä suojaan. Totta kai se on Joel. Ei meidän kämpässä nyt joku tuntematon minua halaile. “Mihis on matka?” kuulen Joelin äänen korvani juuressa. “Ei mihinkään”, sanon. “Etpä. Taisit olla studiolle menossa”, hän sanoo. En vastaa. “Sä olit sammuttanu mun herätyksen”, sanon. “Niin olin, koska sä et mee tänään studiolle. Me otetaan tänään rennosti”, hän sanoo. “Mutta mun pitää mennä tekee se pätkä loppuun”, väitän vastaan. “Ei. Se kyllä oottaa sua päivän verran. Sä tarviit lepoa, joten sä et poistu tänään tästä asunnosta”, hän sanoo. Revin hänen kädet pois ympäriltäni ja käännyn katsomaan häntä. Tuijotan häntä hiljaa. Näen hänen katseesta päättäväisyyden. Hän ei oikeasti ole päästämässä minua mihinkään. Huokaisen jolloin hän alkaa hymyillä. “Onks aamupalaa?” kysyn. “Joo. Tein sulle. Ite heräsin jo kuus tuntia sitten, että mä oon syöny jo”, hän kertoo. Nyökkään ja menen keittiöön. Hän on pilkkonut hedelmiä ja tehnyt lettuja ja kahvia. Käännyn häneen päin hymyillen ja painan huuleni hänen omille. “Sä oot ihana”, sanon. Hän hymyilee minulle ja pörröttää jo valmiiksi sekaisin olevia hiuksiani.

~~~
Sanoja 511
:)