Joleksi

43.

~Aleksi~
Silitän nukkuvan Joelin hiuksia. Hän makaa päälläni ja hän on painanut päänsä rintakehälleni. En voi vieläkään uskoa. Olemme oikeasti nyt kihlapari. Olen niin onnellinen. Minulla ei ollut mitään hajua, että hän meinaa kosia minua. Luojan kiitos minä suostuin lähtemään sinne järvelle lopulta. Katson Joelia hymyillen. Moneltakohan Joel on saanut unta? Hän on yleensä minua ennen jo hereillä. Olen ollut hereillä jo varmaan tunnin ja katsellut, vain häntä kun hän nukkuu. Alkaa tulla jo pikkuhiljaa tylsää. Hän näyttää siltä, että nukkuisi varmaan vielä ainakin tunnin. Hivuttaudun varovasti pois hänen alta ja nousen ylös sängystä. Katson häntä hetken, ettei hän herännyt. Hän ei herännyt, joten nappaa lattialta t-paidan ja kollarit. Hiivin ulos huoneesta. Puen päälleni. Olin ilmeisesti napannut Joelin t-paidan sillä se on ylisuuri minulle. Mietin hetken mitä tekisin. Asunnossa on hieman kuuma, joten päätän lähteä kävelylle. En kirjoita Joelille mitään lappua sillä arvelen, että ehdin tulla takaisin, ennen kuin hän herää. Vedän kengät jalkaani ja avaan asunnon oven mahdollisimman hiljaa. Astun rappukäytävään ja suljen oven hiljaa. Kävelen raput alas ja suuntaan pihalle. Vedän raikasta ulkoilmaa keuhkoihini ja lähden kävelemään kohti puistoa. Kävelen pitkin puiston syrjempää polkua. Näen hahmon istumassa penkillä. Tunnistaisin tuon vaalean pehkon missä vain. Joonas istuu penkillä apaattisen näköisenä. “Onks kaikki ookoo?” kysyn, kun saavun penkin kohdalle. Hän nostaa katseensa minuun. Hänen silmät ovat punaiset. Onko hän itkenyt? Hän pudistaa päätään. Istun hänen viereen penkille. “Haluutko kertoo, mikä on?” kysyn. Hän on hiljaa pitkän aikaa. “Musta tuntuu, että Niko ei haluu mua enää”, hän kertoo lopulta. “Miks sä niin epäilet?” kysyn. “Se juttelee jonkun Sinin kaa eikä suostu kertoo sitä”, hän kertoo. “Jos se on joku sen kaveri tai sukulainen jota se auttaa tai jotain”, koitan sanoa jotain uskottavaa ja järkevää epäonnistuen siinä. Hän pudistaa päätänsä. “Sen nimen perässä oli sydän ja Niko hymyilee ihan ihmeellisesti, kun juttelee sen kaa”, hän sanoo. Olen hiljaa ja koitan miettiä. “Sun kannattais puhua Nikon kaa. Niko oikeesti rakastaa sua”, sanon ja katson Joonasta. Hän nyökkää päätän. Näen yksinäisen kyyneleen, joka valuu hänen poskea pitkin. Vedän hänet haliin. Silitän hänen hiuksia. Annan hänen itkeä. Olen vain hiljaa ja läsnä. 

~Joel~
Herään. En tunne enään Aleksin lämmintä kehoa omaani vasten. Nousen istumaan sängyn laidalle ja katson hämärää huonetta. Nousen seisomaan ja kävelen ulos huoneesta. Käyn koko kämpän läpi, mutta en näe häntä missään. Minne ihmeeseen hän on voinut kadota? Hän ei ole jättänyt mitään lappuakaan. Samassa ovi käy. Ryntään huolestuneena eteiseen. Aleksi ottaa parhaillaan kenkiään pois. “Missä sä olit?” kysyn huolestuneena. “Kävin kävelyllä tos lähipuistossa ja törmäsin Joonakseen”, hän kertoo. Nyökkään. Hän näyttää hieman uupuneelta. Vedän hänet haliin. Hän kiertää kätensä ympärilleni ja painaa päänsä rintakehälleni. “Mitäs Joonas?” kysyn hetken hiljaisuuden jälkeen. Hän huokaksee jolloin huolestun hieman. “Sil ei ollu kaikki hyvin. Se epäilee, ettei Niko enää haluu sitä”, Aleksi kertoo. “Onks se puhunut Nikolle?” kysyn. “Ei, mutta mä kehotin sitä tekee sen”, hän kertoo. Nyökkään. “No annetaa niitte selvittää omat juttunsa ja keskitytää nyt meihin”, Aleksi sanoo ja nostaa päänsä pois rintakehältäni. Hän katsoo minua hymyillen. “Mites sä haluut keskittyä meihin?” kysyn virnistäen. Hän naurahtaa ja pudistaa päätään, jolloin muutama hiussuortuva karkaa hänen silmille. Vedän ne hänen korvan taakse hymyillen.  

~~~
Sanoja 520
Mä alotin uuen bc ficin. Se on Oleksia. Jos kiinnostaa nii käykää kattoo :)