Joleksi

22.

~Joel~
On sunnuntai. Lähtisin illalla takaisin kotiin Aleksin luo. Istun vanhempieni keittiössä juomassa aamukahvia, kun Niko pistää minulle viestiä. En katso viestiä. Keskityn keskustelemaan vanhempieni kanssa, mikä on hieman kiusallista, koska äitini koittaa udella minulta "tyttöystävästäni". Heti, kun olin saapunut, hän kysyi minulta, että onko minulla tyttöystävää. No minä sitten erittäin fiksuna sanoin, jotain siihen suuntaan, että kyllä minulla on. Ei siinä mitään, mutta Aleksi on poika eikä tyttö. Ja minua vituttaa etten pystynyt sanomaan sitä. "Minkä näköinen hän on?" äitini esittää uuden kysymyksen. "Hänellä on mustat hiukset, siniset silmät ja ei hän mikään kovin, kovin pitkä ole", kerron vähän vastahakoisesti. "Mitä hän tekee työkseen vai opiskeleeko hän vielä? Minkä ikäinen hän muuten on?" äitini jatkaa kyselemistä. "Anna pojan olla. Hän kertoo, jos haluaa. Ja eiköhän hän tuo tytön vielä näytille", isäni rauhoittelee äitiäni. Luon hänelle kiitollisen hymyn. Tosin nyt äiti sai päähänsä sen asian, että minun pitää tuoda "tyttöystäväni" käymään täällä. Voi vittujen kevät. "Seuraavan kerran, kun tulet niin saat tuoda hänet mukanasi", äitini käskee. Mumisen jotain vastaukseksi. Niinhän minä olin Aleksillekin sanonut. Olin sanonut, että ensi kerralla menemme sitten yhdessä. Niko alkaa spämmiä minulle, joten päätän katsoa hänen viestit.

Keskustelun sisältö:
Minä: No mitä nyt Moilane?
Niko: Ooks sä puhunu Aleksin kanssa?
Minä: En. Mite nii? Onks sillä kaikki kunnossa.
Niko: Nimen omaan, kun me ei tiedetä.
Minä: Miten niin ette tiedä? Teillähän oli eilen iltatreenit.
Niko: Aleksi ei tullu. Me koitettiin soittaa sille ja pistää viestii, mutta se ei vastaa mihinkää. Olli kävi sen asunnolla, mutta se ei avannu tai ollu kotonaan. Ja vaan sulla on sen asunnon avaimet.
Minä: No voi helvetti!
Niko: Millo sä tuut?
Minä: Aattelin lähtee illalla, mutta taiankin lähtee heti.
Niko: Okei. Mee heti kattoo, onko se sen kämpällä.
Minä: Joo. Mä ilmotan sitte.

Sujen kännykkäni ja nousen pöydästä. Juoksen portaat yläkertaan ja huoneeseeni. Alan pakkaamaan äkkiä. Heittelen vaatteita kassiin. "Joel? Mihin sulle tollanen kiire yhtäkkiä tuli?" äitini kysyy. Hän seisoo ovella huolestuneen näköisenä. "Mun pitää lähtee", kerron. "Mutta miksi? Sinunhan piti lähteä vasta illalla", äiti kyseenalaistaa. "Suunnitelmat muuttu. Mä lähen nyt", sanon ja astun ulos huoneesta. Juoksen portaat alas ja menen eteiseen pistämään kenkiä jalkoihini. Avaan ulko-oven ja olen astumassa jo ulos talosta, kun käsi tarttuu minuun. Käännyn ja näen äitini tapittamassa minua vaativasti. "Joel. Miksi sinun pitää lähteä näin yllättäen? Kerro minulle syy", äiti pyytää. En vastaa ja koitan, vain jatkaa matkaani ulos. Pysähdyn kuitenkin uudestaan, kun äitini pitää edelleen minusta kiinni. "Joel kiltti. Voisitko kertoa. Kyllähän sinä tiedät, että voit kertoa kaiken minulle", äiti pyytää uudestaan. "Mun pitää mennä, koska mun poikaystävällä ei oo kaikki hyvin", kerron. Vedän syvään henkeä ja katson äitiä odottavasti. Tulipahan sekin sitten kerrottua. "Mitä sinä sitten vielä odotat. Mene katsomaan, onko hän kunnossa", äiti sanoo ja hymyilee. Miten hyvältä tuntuukaan, kun oma äiti hyväksyy. Miksi en, vain kertonut hänelle heti, että seurustelen miehen kanssa. Halaan häntä pian ja suuntaan sitten autolleni. Heitän kassini takapenkille ja istun sitten kuskin paikalle. Käynnistän auton ja kaahaan pihasta pois. Toivottavasti ei tule poliiseja vastaan. Saavun perille hieman aiemmin, kuin normaalisti, koska kaahasin aika paljon ylinopeutta. Ihme ja kyllä en ollut törmännyt yhteenkään poliisiin eikä peltipoliisi ollut välähtänyt. No ihan sama. Tärkeintä on nyt, vain löytää Aleksi. Nousen autostani ja juoksen kerrostalon ovelle. Avaan sen ja kävelen portaat nopeasti Aleksin asunnon luo. Pimpotan ovikelloa. Mitään ei kuulu. Kaivan avaimet taskustani ja avaan oven. Astun pimeään asuntoon. "Aleksi?" huhuilen.

~~~
Sanoja 560
Mä nyt jatkoin tän kirjottamisen tässä minä muodossa, koska ne jotka kommentoi hakus niin ja no onhan tää helpompi kirjottaaki