Joleksi

45.

~Aleksi~
Kello on kahdeksan illalla. Istumme sohvalla ja katsomme lastenohjelmaa. Anna istuu sylissäni. Häntä tultaisiin hakemaan noin puolen tunnin kuluttua. Olemme tehneet Annan kanssa vähän kaikenlaista. Tai siis kaikenlainen koostuu eri leikeistä, koska no lapset tykkäävät leikkiä. Vartti sitten emme enään jaksaneet alkaa leikkimään mitään, joten päädyimme katsomaan lastenohjelmia. Ohjelmassa tulee joku hauska kohta jolle Anna kikattaa. Hymyilen. Huomaan Joelin katseen itsessäni. Katson häntä hymyillen. Hän hymyilee takaisin. “Pitäiskö muuten ehottaa jätkille, että mennään huomen bariin? Pitäähän meiän nimittäin juhlia sitä, että mentiin kihloihin?” Joel kysyy hiljaa. Nyökkään. Se voisi olla kivaa. “Mä pistän ryhmään viestin”, hän sanoo ja alkaa sitten näppäillä viestiä puhelimellaan. Silitän sylissäni istuvan Annan ruskeita hiuksia. Hän on keskittynyt ohjelmaan, joka pyörii tv:essä. Kuluu kaksikymmentä minuuttia, kunnes ovikello soi. Ohjelma loppui juuri sopivasti. “Äiti tuli hakeen”, sanon Annalle. Hymy hänen huulilla levenee levenemistään niin kauan, että tuntuu jo, kuin hänen suupielet ratkeisivat. Nousen seisomaan hän sylissäni. Menen eteiseen ja avaan oven. Joel seuraa perässä. “Moi, äidin oma kulta”, Sara sanoo iloisesti ja nappaa Annan omaan syliinsä. Hymyilen heille. “Menikö kaikki hyvin? Oottehan te ennenkin Annaa toki vahtinu, että ei siinä”, hän kysyy. “Meni. Leikittiin pääasiassa ja viimenen puol tuntii katottiin lastenohjelmia”, kerron. Sara nyökkää. Sitten hän kysyy yhtäkkiä: “Koska te meinaatte hankkia lapsen?” katsahdan Joeliin. Puhuimme tästä juuri tänään ja hän haluaa lapsen ilomielin, mutta en tiedä mitä mieltä hän on siitä, että muut tiedustelevat asiasta. “Ei vielä pariin vuoteen. Kyl me joskus kuiteski halutaan lapsi”, Joel kertoo puolestani hymyillen. Sara nyökkää. “No mutta, me tästä lähetään. Mikael oottaa autossa”, hän sanoo sitten. “Moikka”, sanon. “Heippa”, Sara sanoo heipat. Anna vilkuttaa hänen sylistä. Vilkutan Joelin kanssa Annalle hymyillen. He katoavat rappukäytävään ja ovi sulkeutuu. Tunnen saman tien kädet lantiollani ja huulet niskassani. Käännyn ympäri ja katson Joelia. Hän katsoo minua takaisin hymyillen. “Mitä jos vedettäis vaan kielareita eikä edettäis tänään enää pidemmälle?” ehdotan. “Kuulostaa hyvältä”, hän sanoo hymyillen. Sen jälkeen hän lähestyy huuliani. Hän suutelee minua ensin hellästi, mutta ujuttaa sitten kielensä suuhuni.

~Joel~
Silitän Aleksin hiuksia. Hän makaa päälläni. Kello on yhdeksän aamulla. Olemme maanneet tässä jo aika kauan. Pitäisi varmaan nousta pikkuhiljaa tekemään aamupalaa. Olen pitänyt huolta siitä, että Aleksi syö kaikki tarvittavat kerrat päivässä. Hän syökin jo aikalailla normaalisti, mutta joskus harvoin hän ei tahdo syödä. Tosin ei se haittaa, jos hän joskus ei halua. Kunhan hän ei, vain lopeta syömistä kokonaan uudestaan. “Noustaisko?” kysyn. Hän nostaa päätään ja katsoo minua sinisillä silmillään. “Emmä jaksa”, hän sanoo. Hymyilen. Työnnän hänet pois päältäni ja nousen sitten ylös sängystä. Hän katsoo minua kaipaavasti. Naurahdan asialle. Nostan hänet syliini. Hän kietoo kätensä kaulani ympärille ja jalkansa lantioni ympärille. Kävelen keittiöön ja lasken hänet keittiön tasolle. Meinaan siirtyä keittämään kahvia, mutta hän ei anna. Hän pitää käsiään niskani ympärillä suht tiukasti. “Pitäis keittää kahvia”, sanon huvittuneena. Hän pudistaa päätään. Nostan käteni hänen poskelle. Silitän sitä hieman peukalollani. Hän vetää kasvojani lähemmäs niskastani. Huulemme hipovat toisiaan. Tunnen hänen lämpimät ja pehmeät huulet omillani. Suudelma kestää hetken ja on erittäin hellä. Vetäydyn siitä hymyillen pois. “Saaks mä nyt keittää sitä kahvia?” kysyn. Hän nyökkää hymyillen ja päästää minusta irti. Alan keittämään kahvia. Tunnen hänen katseen koko ajan itsessäni.

~~~
Sanoja 519
Onks tää ficci menny tylsäks?
Jos luet mun muita ficcejä niin mikä on sun lemppari? : )