Joleksi

44.

Ihan ensimmäiseks. Sovitaan että tässä on menos about kesäkuun puoliväli ja viikon päivä on lauantai, koska mulla ei oo enää mitää hajua päivämäärästä xd

~Joel~
Kierähdän pois Aleksin päältä. Olemme hiljaa ja tasaamme hengityksiämme. En ihmettelisi, jos Aleksille tulisi vaikeuksia kävellä. Hän kääntyy kyljelleen niin, että hän katsoo katon sijasta minua. Minäkin käännyn kyljelleni. Katson häntä. Hänen silmät tuikkivat. “Oliks noin hyvää?” kysyn naurahtaen. Hän punastuu ja painaa tyynyn kasvoillensa. Vedän tyynyn pois ja katson häntä hymyillen. “Oli se mustaki. Tekisin sen uuestaa, mutta musta tuntuu, että sä et pysty enään kohta kävellä”, sanon. “Hyvin mahollista”, hän sanoo hymyillen. Hän hivuttautuu lähemmäs minua ja lähestyy huulillaan minun omia. Huulemme ovat sentin päässä toisistaan, kun hänen puhelin soi. Hän nousee istumaan ja nappaa puhelimen yöpöydältä. “Sara”, hän kertoo. Hän painaa vihreää ja vie puhelimen korvalleen. Nousen ylös sängystä ja alan pukea sillä välin, kun Aleksi puhuu puhelimessa Saran kanssa. Saan puettua, joten menen vessan kautta keittiöön. Pistän kahvia keittymään ja teen aamupalaa. Säikähdän hieman, kun tunnen yhtäkkiä kädet jotka kietoutuvat ympärilleni takaapäin. “Sä säikäytit”, sanon hymyillen. “Sori”, Aleksi sanoo. Hän päästää minusta irti ja siirtyy nojailemaan keittiötasoon. Hän katsoo minua hymyillen. “No mitäs Sara?” kysyn. “Ai nii. Anna tulee illalla muutamaks tunniks hoitoon”, hän kertoo. Nyökkään hymyillen. Minusta on kiva, että hoidamme Aleksin kanssa joskus Annaa. “Kai se on sulle ookoo?” hän varmistaa. “On. Musta on kiva vahtia Annaa. Varsinkin, kun mä saan katella miten hyvin sä tulet hänen kanssa toimeen”, kerron hymyillen. “Joten siis, sä et vihaa lapsia”, hän sanoo hieman hitaasti. Katson häntä. “En vihaa”, sanon hieman ihmetellen. “Hyvä”, hän sanoo hymyillen. “Miten niin?” kysyn. “Mä vaan aattelin sitä, että se ei siis ehkä oo ihan mahoton ajatus, että me hommattais joskus lapsi”, hän sanoo ehkä jopa hieman jännittyneen oloisena. “Ei todellakaan oo mahoton ajatus. Musta ois ihanaa kasvattaa joskus lapsi sun kaa”, sanon hymyillen. Hänen huulille leviää suloinen hymy. Hän vetää minut nopeaan ja hellään suudelmaan. Että rakastankin tätä mustahiuksista miestä.

~Aleksi~
Kello on puoli kuusi illalla. Ovikello soi. Menen avaamaan sen. Kyykistyn välittömästi, kun olen avannut oven. Anna hyökkää kaulaani roikkumaan. Nousen seisomaan tyttö sylissäni. “Mitä sulle kuuluu?” kysyn Saralta, kun päästän hänet sisään. “Ihan hyvin. Saatiin sovittua tää raskauskin Mikaelin kaa”, hän kertoo hymyillen. “Hyvä”, sanon. “Mutta oikea kysymys kuuluu, mitä teille kuuluu. Mä olin näkevinäni sun vasemmassa nimettömässä sormuksen”,  hän sanoo hymyillen. Näytän vasenta kättäni hänelle. “Näit oikein”, sanon. “Ihanaa! Kumpi kosi kumpaa, millon ja missä?” hän kyselee innoissaan. Naurahdan hänen innostukselle. “Joel kosi mua eilen yhellä tosi nätillä paikalla”, kerron hymyillen. “Onnea”, hän sanoo ja halaa minua. Sen jälkeen hän siirtyy halaamaan eteiseen tullutta Joelia. “No mutta nyt mun pitää lähteä. Ja meiän pitää Aleksi nähä joku päivä ja vaihtaa kuulumisia ihan kunnolla. Äiti hakee sut Anna muutaman tunnin päästä”, hän sanoo iloisesti. Nyökkään. Hän avaa oven ja lähtee. Käännyn Joeliin päin ja annan Annan hänelle syliin. Hän alkaa puhella Annalle hymyillen. Anna kikattaa välillä ja räplää Joelin hiuksia. Hymyilen heille. Voiko suloisempaa näkyä olla, kuin Joel sylissään pikku lapsi? Joel katsoo minua ja hymyilee minulle. 

~~~
Sanoja 478
Nää luvut on lyhentyny nyt jostai syystä, mutta soivottavasti se di haittaa. + oon kirjottanu nyt ainaki kahta eri ficciä päivään. :)