Menneisyyden Varjo

Luku 35 - Hetken tauko

Olimme päässeet palatsin ulkopuolelle muutama tunti sitten. Istuin kahvilan pöydässä nojaten seinään ja katsellen ulos ikkunasta. Ivera istui vieressäni ja nojasi minua vasten. Jostain syystä annoin hänen tehdä niin. Cerren pyöritteli sormeaan arvella, joka oli jäänyt hänen ranteeseensa palatsissa käydyssä taistelussa Miraiqin parantamisesta huolimatta, Krak, Pyk ja Wylan näyttivät harkitsevan seuraavia siirtojamme, Liam ja Robin olivat lähteneet tilaamaan meille pirtelöitä, Wilfred istui Iveran vieressä tarkastellen otsa rypyssä Alyan hänelle lahjoittamaa pulmapeliä, jonka ratkaisusta minulla ei ollut aavistustakaan ja Naliq oli lähtenyt vastaväitteistämme huolimatta tähystämään katoille. Tunnelma keskuudessamme oli ollut synkkä aamusta asti, eikä se ollut kohoamassa siitä vielä hetkeen.

"Nelia, mitä sä ja Alya muuten sovitte?" Ivera kysyi viimein noustuaan hieman pystympään. Kaikki paitsi Wilfred näyttivät havahtuvan, sillä hekin halusivat tietää. Huokaisin syvään ja nostin katseeni käyden kaikki pöydässä istuvat läpi.

"Mulla on kuukausi aikaa päättää, aionko lähteä Ikiroutaan heti kun mut saataisiin kiinni, vai ryhdynkö Njoki Haflaniksi. Alya nimittäin kertoi, että jos otan vastaan sukuni paikan, ei mua enää tuomita aiemmista rikoksistani", selitin hiljaa, jotta mahdollisimman harva kuuli minut. Robin ja Liam olivat juuri saapuneet pöytään ja jakelivat jokaiselle meistä pirtelöitä. Robin naurahti pienesti.

"Päästäänkö mekin sitten mukaan?" hän kysyi huvikseen ja sai vastaukseksi minulta silkan mulkaisun ja sieppasin pirtelön häneltä. Edes pirtelöt eivät tuntuneet keventävän tunnelmaa. Pelkästään Wilfred näytti ilahtuvat siitä.

"Oletko sä nyt ihan tosissasi, että me mennään Solertauhiin ampumaan Timitriä, joka ilmeisesti haluaa meidät hengiltä?" Wylan päätti kysyä.

"Olen. Mä olen valmis häipymään täältä heti kun hän on takaisin", sanoin päättäväisenä. "Teidän ei tarvitse tulla mukaan. Mä uskon pärjääväni paremmin yksin", lisäsin, mutta Ivera pudisti heti päätään.

"Ei. Sä et mene yksin", hän tiukkasi ja vilkaisi sitten toisia, "mutta me ei myöskään tarvita koko joukkoa sinne." Hänen sanansa aiheuttivat vastaväitteitä, mutta hän hiljensi toiset katseellaan. "Joten ketkä lähtevät mukaan ja ketkä käyvät tarkkailemassa sinitakkien asemaa?"

"Miksi se on toinen vaihtoehto?" Cerren kysyi kädet puuskassa.

"Koska mä ehkä haistoin Kaartin jäseniä. Se oli vain heikko häivähdys jostain, joten en ole varma, mutta meidän pitää saada tietää, ovatko ne oikeasti täällä", Ivera selitti.

"Jaaha", Cerren huokaisi ja heilautti kättään. "Sudesta on apua Solertauhissa, mä lähden Nelian mukaan", hän ilmoittautui.

"Wilfred, Liam, Wylan, Naliq ja Pyk voitte lähteä asemalle", ilmoitin. Valintani johtuivat osittain siitä, että halusin pois tieltä Wilfredin ja Liamin, joista ei ollut nopeaan juoksemiseen tai taisteluun ja Wylanista, Naliqista ja Pykistä uskoin olevan hyötyä tarkkailussa. "Joten mä, Ivera, Krak, Cerren ja Robin mennään Solertauhiin."

"Miksi mä?" Robin hämmästyi.

"Ja miksei mua oteta?" Pyk puolestaan kysyi. Hänestä olisi hyötyä, mikäli joku loukkaantuisi, mutten uskonut niin käyvän, koska olin ymmärtänyt, ettei Timitrille kävisi ampumisesta mitään.

"Koska Robin, sä olet todella nopea" - se saattoi olla ensimmäinen mukava asia, jonka sanoin hänestä - "ja Pyk, mä toivon, ettei ketään tarvitse parantaa ja susta on enemmän hyötyä hiippailussa. Mä ottaisin Naliqinkin mukaan, koska hän on niin hyvä ampuja, mutta hänestäkin on todella paljon enemmän hyötyä tarkkailussa - lisäksi mun pitää ampua Timitriä", selitin. He todella tyytyivät vastaukseeni, kunnes Pyk muisti jotain.