Menneisyyden Varjo

Luku 49 - Poika Kuusenkulmassa

Cerren istui Kuusenkulman kievarin yhdessä pöydässä nojaten jo haalistuvilla mustelmilla koristeltua päätään käteensä tuijottaen pöydän uurteita. Hän oli ollut jo muutaman päivän Kuusenkulmassa löytämättä mitään, yhtään mitään. Ja huomenna muut saapuisivat sinne, mikäli he olivat pysyneet aikataulussa. Ask'at ja Haa'ik olivat saapuneet eilen Valinin seuraksi kyttäämään Cerreniä, sillä he olivat päätyneet siihen lopputulokseen, että Cerrenin ystävät olivat kuitenkin lähteneet kaakkoon Garesjekistä. Kuitenkaan vielä he eivät olleet syyttäneet Cerreniä mistään. Edes Valinin ja Cerrenin tappelusta tai siitä, että Cerren oli sen päätteeksi repäissyt Valinin olkapään paikoiltaan kuitenkin niin hellästi, että se oli jo parantunut. Mustelmista ei kuitenkaan ollut vielä päästy.

Cerren vilkaisi sivulle kääntämättä päätään, kun joku istui hänen viereensä pöydän ääreen. Hän oli vaalea poika, Cerrenin ikäluokkaa. Vaaleat, lyhyet hiukset, jotka olivat kiharat päälaella, otsan kohdalla, jossa ne olivat pidemmät. Hänellä oli harmaat silmät ja kapeat, terävät kasvot sekä tummat, ryppyiset vaatteet ja punainen huivi kaulassa. Cerren huokaisi pienesti ja oli jo vähällä sähähtää poikaa häipymään, kun tämä kallistui penkillä taemmas virnistäen. Cerren näki tämän vasemmassa poskessa olevan pitkän viillon, pieniä ruhjeita kasvoissa ja vasemman kulman yli menevän pienen viillon. Eikä Cerren voinut olla tunnistamatta häntä hajun peittämisestä huolimatta. Käytökseltään tuo poika oli vain liian tuttu.

"Mitä helvettiä?" Cerren sihahti Nelialle, joka ei todellakaan näyttänyt Nelialta, mutta hän se silti oli. Poika virnisti vielä leveämmin ja venytteli vähän turhan näyttävästi.

"Mä törmäsin Unamej-nimiseen meghaan. Hassu juttu. Selvisi, että hän on yksi sun ystävistäsi, vieläpä Nublerin joukosta", Nelia sanoi madaltaen ääntään, joka todellakin oli hänen. Cerren ei voinut muuta kuin kääntyä katsomaan Neliaa. Hän olisi halunnut halata tätä, mutta Ask'at ja muut olivat vain kahden pöydän päässä.

Viimein Cerren tajusi, mitä Nelia oli juuri sanonut. Hän oli löytänyt Unamejn. Jotenkin Nelia oli löytänyt Unamejn heti saavuttuaan. Toisaalta, tietysti oli, Cerren tuumasi. Ainahan Nelialla oli kyky löytää ystävänsä ja vihollisensa mistä tahansa. Cerren myös tiesi Nelian olevan häntä taitavampi aivan kaikessa. Sillä tytöllä oli taito oppia mitä tahansa ja osata tehdä se todella hyvin.

"Missä kaikki muut ovat?" Cerren kysyi viimein tajuttuaan, että Neliahan oli yksin. Muut eivät ikinä olisi jättäneet häntä yksin, mikäli he olisivat onnistuneet suunnitelmassa ja seuranneet sitä.

Vaalea poika, joka oli Nelia, painoi päänsä käsiinsä ja huokaisi. "Mä ikävöin sua. Vaikka olinkin vihainen siitä, että sä lähdit, susta on tullut paras ystäväni", Cerren nakkasi niskojaan Nelian kierrettyä koko kysymyksen. Hän oli kyllä iloinen ja kiitollinen Nelian sanoista, mutta niiden taakse kätkeytyi jotain paljon enemmän. Cerren oikeasti oli huolissaan Neliasta, koska sen lisäksi, että hän oli ollut jotenkin rikki niin kauan kuin Cerren hänet oli tuntenut, oli jokin hänessä muuttunut. Hän oli varovainen ja vähemmän äkkipikainen kuin ennen.

Cerren katsoi Neliaa niin pitkään, kunnes tämä huokaisi lievää pakokauhua katseessaan. Hän puristi käsillään Unamejn ainutlaatuisen lumeen luomaa tukkaansa ja kääntyi katsomaan Cerreniä. "Suunnitelma toimi pidempään kuin oletin, mutta sitten kaikki alkoi mennä pieleen. Kimin joukon kimppuun käytiin. Oova tapettiin, samoin monta muuta Kaartista. Ja tänään... Tänään meidät viimein löydettiin", Nelian ääni hiipui hetkeksi, kun hän keräsi itsensä. Cerren ei tiennyt, mitä ajatella. Hän ymmärsi, kuinka pahalta Neliasta tuntui. Hänen vuokseen Iveran ryhmä oli mukana ja Oova oli uhrannut henkensä auttaakseen. Kukaan ei oikeastaan tiennyt miksi hän sen oli tehnyt, mutta hän oli päättänyt tekeytyä Neliaksi oman henkensä uhalla. Ja nyt hän oli kuollut.

"Mä jätin kaikki taistelemaan. Ivera käski mun paeta ja mä tein sen... Ja mä tapoin Xalian, mutta..." Nelia hiljeni jälleen ja sulki hetkeksi silmänsä. "Mä en enää löydä kultakissaa." Cerren tiesi tarkalleen, mitä Nelia ajatteli. Ilman kultakissaa, hän ei uskonut voivansa voittaa taistelua salamurhaajia vastaan.

Cerren tönäisi Neliaa pienesti. "Ei hätää. Mä olen kuullut ja nähnyt sun taistelleen todella taitavasti ilmankin kultakissaa. Vaikuttaa jopa hieman siltä, että nyt kun sä olet tottunut kultakissasi kynsiin, susta on tullut heikompi kuin ennen." Cerren katui vain hieman sanojaan, mutta uskoi niihin täysin. Neliaa ei ollut tehnyt kultakissa tai edes haltija, vaan pelkkä ihminen, joka oli taitavampi kuin kukaan.

Nelia ei sanonut mitään. Hän vain laski uupuneen, hätääntyneen katseensa pöytään. Cerren katsoi häntä myötätuntoisena, kunnes sattui vilkaisemaan Ask'atin, Valinin ja Haa'ikin suuntaan. Nämä olivat äskettäin katsoneet Cerreniä ja Neliaa arvioiden, mutta nyt heidän huomionsa oli kiinnittynyt kievarin toisessa päädyssä syntyneeseen tappeluun.

"Tule", Cerren sihahti, nousi ja lähti kiireesti hipsimään portaikkoon hiljainen, murtunut Nelia mukanaan. Portaikon vieressä heidän mukaansa liittyi tyttö, jonka siniset tähtiä hohtavat hiukset herättivät Cerrenin huomion, eikä ollut epäilystäkään siitä, etteikö hän olisi ollut Unamej. Se megha halusi aina luoda mahdollisimman hienon lumeen, eikä huomion herättäminen haitannut häntä lainkaan. Heti Unamejn perässä mukaan liittyi kolme muuta, jotka näyttivät juuri siltä kuin aina muulloinkin. Tummatukkainen, kissansilmäinen haltijan häntää ja korvia kantava Haien, vaaleatukkainen, leveäkasvoinen, nelikon ainoa ihminen, Nierry ja Keno, megha, jonka päätä koristi sekainen, ruskea pehko.

Vasta Cerrenin huoneessa hän halasi aluksi Neliaa, joka näytti nyt täysin itseltään tutuilla sinihopeisilla silmillä. Kun Cerren siirtyi tervehtimään ja kiittämään vanhoja ystäviään, Nelia jäi seisomaan sivuun vaikuttaen ahdistuneelta. Cerren ei kuitenkaan keksinyt, miten voisi piristää tätä.

"Mä olen yrittänyt löytää teidät!" hän kertoi viimein ystävilleen. "Mä tarvitsen apuanne", hän lisäsi vedettyään henkeä.

"Nelia tuossa jo hieman mainitsi ongelmistaan", Unamej kertoi. "Kuulemma johtajien kanssa on ongelmia ja häntä etsitään."

Cerren ei jäänyt selittelemään mitään. "Mä ymmärrän, jos te ette halua auttaa, koska selvisitte ongelmitta joukosta lähdöstä", hän aloitti kuitenkin hieman empien. Kuinka hän voisi pyytää kuolemantuomiolta selvinneitä ystäviään tulemaan apuun taisteluun, joka oli lähes sama kuin kuolemantuomio? Silti hän päätti, että tarve oli liian suuri siihen, että Cerren päättäisi kiertää koko kysymyksen. "Pystyttekö liittyä joukkoomme Forenia ja muita johtajia ja ainakin Verwasin salamurhaajia vastaan?" Cerren odotti heidän kieltäytyvän, mutta koko nelikko näytti pelkästään tyytyväiseltä.

"Ai niitä vastaan, jotka halusivat tappaa meidät ja jotka pilaavat elämiä päivittäin?" Keno hymähti ja vaihtoi muiden kanssa katseita. "Totta hitossa."

Unamej nojautui hieman Cerreniä kohti. "Nelia oikeastaan kertoi jo sun kysyvän jotain tuollaista", hän kertoi hiljaa. "Mahtava tyyppi muuten tuo Jumalan Kynsi", hän lisäsi naurava pilke silmissään. Cerren ei yllättynyt lainkaan, että Unamej oli osannut yhdistää Nelian Jumalan Kynteen, koska Nelia itse ei todellakaan ollut sitä kertonut. Ja Unamej tiesi itsekin, kuinka oudolta kuulosti kehua Jumalan Kynnen kaltaista salamurhaajaa.

"Meidän on mahdollista saada lisää Nublerin väkeä mukaan, koska kostonhimoisia salamurhaajia inhoavia Nublereita on nytkin täällä", kertoi Nierry.

Cerren nyökkäsi kiitollisena. Ihan sama, mitä Nelia ajatteli, oli pieni mahdollisuus sille, että asiat menisivät lopuksi hyvin.