Aikaisin aamusta Ivera törkki minut hereille. Vaikka nukuimme aivan toisiamme vasten, en jotenkin ollut huomannut tytön lähtöä. En ollut edes nukkunut lähes koko yönä, koska eilisen tapahtumat vaivasivat minua.
"Hop hop, ylös siitä. Mulla on kiire Kaartin luo, sä et pääse tänään mukaan, Pyk opettelee Benitin kanssa jotain parannusjuttuja ja Cerren, Maj ja kaikki muut ovat omien töidensä parissa - ken tietää mitä se merkitsee - eivätkä he kuulemma halua sua mukaan, joten tiedätkö, ketkä jäävät vaihtoehdoksi?" Ivera virnuili leveästi.
Pyöräytin unisena silmiäni. "Liam ja Robin."
"He hakevat sut kohta, koska ei sua voi eilisten tapahtumien jälkeen yksinkään jättää", Ivera ilmoitti ja painoi suudelman huulilleni ennen kuin lähti vaatekaapille hakemaan töissä käyttämiään vaatteita ja heitti sieltä minulle mahdollisimman normaalit vaatteet.
"Hakevat mihin?" mumisin samalla, kun aloin vaihtamaan vaatteita. Ivera vilkaisi minua virnuillen entistäkin leveämmin.
"Kouluun."
Siinä vaiheessa, kun löysin itseni kävelemästä Wylanin pikkuveljen ja pätkän punapään kanssa koulun käytävää pitkin, aloin todella katumaan sitä, etten ollut edes vastustellut siihen asti, että Ivera olisi kantanut minut ovesta ulos.
"Seuraa meitä koko päivän", Liam komensi.
"Ei... Mä vain lähden vaeltelemaan tänne huvikseni", tuhahdin sarkastisesti. "Onko teillä muuten edes tekosyytä sille, miksi mä olen täällä?"
Pojat kohauttivat olkiaan.
"Mä ajattelin, että sä olet tänne matkannut perhetuttu, joka käy viikon verran tätä koulua", Robin vastasi.
Nakkasin niskojani ja huudahdin: "En mä ainakaan sopinut mitään viikosta!"
Liam kohotti toista kulmaansa. "Ivera sopi", hän vastasi yksinkertaisesti.
"Hittoon se perhanan tyttö..." murahdin löytämättä itsekään selkoa lauseestani.
"Miten te päädyittekään yhteen?" Robin kysäisi osittain kiusakseen. Se vanha Robin, joka oli tosissaan pelännyt minua, oli paljon kivampi kuin tämä versio.
"Ei siihen tarvittu muuta kuin pari tusinaa salamurhaajaa, merilohikäärme ja epäkuolleita", vastasin välinpitämättömänä.
"Nuo puheet saavat sitten jäädä. Tänään sä olet Menya Ashletz - luonteelta ja nimeltä", Liam sihahti, ennen kuin viittasi kädellään avoimen luokanoven suuntaan. Huokaisin raskaasti ja loin viimeiset tappavat silmäykset kaksikkoon ennen kuin vedin ylleni Menyan naamioon.
Luokkaan astui ujonnäköinen tyttö, joka katsoi otsahiustensa alta luokkaa, joka oli pysähtynyt uudet kasvot nähdessään. Hännänpääni nyki jännityksestä ja hieroin toista käsivarttani kuin yrittäen viedä ajatukset muista asioista. Tätä peliä olin pelannut paljon Garesjekissä.
Liam kumartui korvani juureen. "Tule. Istu meidän lähelle äläkä vieläkään ole Nelia, Neljä tai Njoki, vaan Menya", hän sanoi niin hiljaa, ettei kukaan muu kuullut. Kosketin niskaani myöntymyksen merkiksi. Liam ja Robinkin olivat opetelleen Alyan juhlissa käyttämämme eleet, joilla olimme viestineet ilman, että minun huomattiin tekevän yhteistyötä Kaartin kanssa.
Istuin luokan perälle ikkunapaikalle ja annoin Liamin ja Robinin istua saman pitkän pöydän ääreen viereeni. Koko luokka seurasi minua katseellaan. Nielin kitkerät sanat ja estin itseäni luomasta tappavia mulkaisuja Liamin ja Robinin luokkalaisiin.
Kun opettaja astui luokkaan, hän pääsi vain pöytänsä ääreen ennen katseensa kääntymistä minuun.
"Onko meillä uusi oppilas?" hän kuulosti yllättyneeltä.
أنت تقرأ
Menneisyyden Varjo
خيال (فانتازيا)"Taisteluni ei ole vielä ohi" Varjo-trilogia 3 (viimeinen osa) Kuukausi on kulunut Garesjekin tapahtumista. Nelia ei ole edennyt epäkuolleeksi muutetun Timitrin pelastamisessa, eikä edes tiedä, voiko häntä pelastaa. Entä sitten, kun kaikkien muiden...
