"Siis mitä?" Ivera huudahti yllättyneenä. Kohautin olkiani.
"Mä menen takaisin huomenna", toistin. Ivera tutki katsettani syytä etsien. Olin kieltänyt jyrkästi Liamia ja Robinia kertomasta Iveralle koululla tapahtuneesta välikohtaamisesta, enkä ollut itsekään kertonut siitä. Löisin vaikka vetoa, että noilla kolmella, jotka haisivat hieman etelän lämmöltä, oli yhteyksiä salamurhaajiin.
"Miksi?"
"Koulu on yllättävän mielenkiintoista", vastasin kuivasti.
"Alan epäilemään, ettet sä puhu nykyisin koskaan totta."
"Olenko koskaan puhunutkaan totta?"
"Sä kiertelet."
"Ehkä niin."
"Tai ehkä mä käyn sun kimppuusi."
"Siitä vain."
"Jos sä kerran haluat sitä, en mä aloita tappelua."
Mulkaisin erityisen ilkeästi Iveraa ennen kuin hyökkäsin. Ivera väisti nopeammin kuin olin uskonut. Hän pyörähti taakseni, ja kun käännyin ympäri ja loikkasin häntä kohti, hän väisti taas niin, että minun täytyi ottaa tukea sängyn pylväästä. Silloin Ivera käytti tilaisuuden hyväkseen ja potkaisi vasenta jalkaani. Ei hänen tarvinnut potkaista lujaa, jotta romahdin lattialle parahtaen ja haukoin henkeä kivun viiltäessä jalkani läpi.
"Me ei tapella nyt", Ivera sanoi hiljaa nostaessaan minut hellästi viereensä istumaan sängyn laidalle. Katsoin paljasta jalkaani, jossa oli arpeutuneita ruhjeita säären seudulla sen jäljiltä, kun olin murtanut sen Solertauhissa.
"Miksei?" murahdin katsomatta Iveraa silmiin.
"Koska sun silmissäsi on sellainen tiedäthän... murhaajan katse", Ivera sanoi pyöritellen rannettaan.
"Missä Pyk on?"
"Enpä usko, että hän haluaa enää tavata sua tuossa mielentilassa", Ivera tuhahti nyppien kynsinauhojaan. Tietysti hänen piti viitata siihen, miten raatelin Pykin Garesjekissä. "Cerren ainakin on alakerrassa", hän vastasi sitten.
"Hyvä, lähetä heidät molemmat perääni, jos et halua mun olevan yksin", sanoin ennen kuin muutin muotoa ja loikin ulos huoneesta. Kuulin Iveran kiroavan.
Pääsin nopeasti keskemmälle kaupunkia, jolloin kiipesin katoille hyppimään. Minun oli päästävä juoksemaan, tai olisin oikeasti tappanut jonkun. Osittain toivoin Pykin ja Cerrenin olevan kannoillani, jotta salamurhaajat eivät kävisi kimppuuni, mutta toisaalta toivoin törmääväni yksin heihin. Se siitä varovaisuudesta. Halusin saada lisää tietoa heidän suunnitelmistaan. Ylemmät johtajat eivät kuulemani mukaan olleet ennen lähteneet joukon jättäneen perään. Olin kai sinetöinyt kohtaloni, kun olin liittoutunut Kaartin kanssa.
Liu'uin pysähdyksiin jäisellä ja lumisella katolla, muutin muotoa takaisin haltijaksi ja puin nopeasti mukaan ottamani vaatteet, minkä jälkeen jatkoin muutaman katon eteenpäin. Olin saanut vainun.
Harkitsin, pitäisikö minun mennä vai ei. Saattaisin tapattaa itseni. Mutta tiesin salamurhaajien tappavan minut kuitenkin. Mieluummin tekisin jotain kuollessani kuin tulisin tapetuksi suojaukseni laskettua.
Kuljin jonkin aikaa eteenpäin usean katon verran ja nojauduin sitten vasten savupiippua odottamaan. He olivat huomanneet minut hetki sitten ja minä olin huomannut heidät ajat sitten.
"Huomenta päivää", haukottelin heidän saavuttuaan tarpeeksi lähelle kuullakseen. Oli paras leikkiä taas röyhkeää, ylimielistä murhaajaa. Tosin röyhkeä minä taisinkin aina olla.
Valkohiuksinen megha asteli takaani esille perässään ruskeatukkainen nainen. Haistoin, että taakseni oli jäänyt joku, ilmeisesti mies, joka oli varmaankin hukkaveri.
"Onko teillä asiaakin, vai seuraatteko mua huviksenne?" kysyin esittäen, etten huomannut taakseni jäänyttä. Halusin heidän luulevan olevansa niskan päällä ja minun olevan typerämpi kuin olin.
"Haluamme selvittää nyt, mitä olet valmis tekemään toisten puolesta, niiden jotka saattavat kuolla oman kuolemasi jälkeen", tummatukkainen nainen vastasi. Nakkasin niskojani ja harpoin jo kohti katon reunaa, mutta sivuun jäänyt mies lähti perääni. Hän ei päästänyt juurikaan ääntä, mutta haistoin hänen lähestyvän. Käännyin kannoillani ja iskin häntä kasvoihin niin lujaa, että hän horjahti, ja heitin hänet sitten nurin sulavalla liikkeellä. Hän ei selvästi ollut tiennyt, että olin huomannut hänet.
"Mä en aio kuunnella mitään turhia vaatimuksia", sylkäisin ja jatkoin matkaani.
"Kannattaisi kuunnella, sillä me kyllä tiedämme, missä se Kaartin tyttösi on", huikkasi megha. Seisahduin paikoilleni purren hampaani yhteen ja harkitsin hetken lähteväni, mutta lopulta sihahdin hampaideni välistä "hitto" ja käännyin takaisin.
ŞİMDİ OKUDUĞUN
Menneisyyden Varjo
Fantastik"Taisteluni ei ole vielä ohi" Varjo-trilogia 3 (viimeinen osa) Kuukausi on kulunut Garesjekin tapahtumista. Nelia ei ole edennyt epäkuolleeksi muutetun Timitrin pelastamisessa, eikä edes tiedä, voiko häntä pelastaa. Entä sitten, kun kaikkien muiden...
