Menneisyyden Varjo

Luku 42 - Kaikki täällä on pielessä

En ollut nukkunut muutamaa silmäystä enempää koko yönä, koska olin ajatellut, miten Cerrenin kävi ja odottanut häntä takaisin, vaikka tiesin hänen aikovan matkata aina Kuusenkulmaan saakka. Havahduin siihen, että laumani oli heräilemässä. Aivan ensimmäisenä silloin heränneet Ivera ja Pyk ihmettelivät, missä Cerren oli. En vaivautunut aluksi sanomaan mitään.

"Onko hän muka oikeasti kadonnut?" sivussa ollut Naliq murahti epäuskoisena.

Ivera katseli ympäriinsä kädet kiedottuna ympärilleen, kunnes hänen katseensa osui minuun, kun makasin lattialla kyljelläni. "Nelia, tiedätkö sä, missä se on?" hän kysyi, koska tiesi minun kuuntelevan heitä. Nostin päätäni hiukan ja viittasin Timitrin suuntaan.

"Kysykää tuolta." Ivera vaihtoi katseita Pykin kanssa ja kääntyi sitten katsomaan Timitriä, joka auttoi muita pakkaamaan tavaroitaan.

"Timitri! Tiedätkö, missä Cerren on?" Ivera huikkasi. Timitri kääntyi katsomaan häntä ja hetken kuluttua hän kohautti olkiaan.

"En."

Samassa pomppasin pystyyn sivaltaen hännälläni ilmaa. "Älä yritä kusettaa!" tiuskahdin raivoissani, jolloin Timitrin silmät laajenivat. Hän ymmärsi, että olin ollut hereillä yöllä. Hän näytti suorastaan kärsivältä. Olin sekä ajanut hänet nurkkaan, että vaikeuttanut minun ja hänen välien selvittämistä.

Pyk katsoi Timitriä kysyvänä ja hieman surullisena.

"Säkö annoit hänen lähteä?" Hän kuiskasi pettyneenä. Hän vilkaisi meitä. "Eilen Cerren puhui jotain siitä, että hän tuntee väkeä, joka viettää aikaa Kuusenkulmassa ja että jonkun täytyy löytää salamurhaajien joukot. Hän kuitenkin lupasi olla tekemättä sitä, kun mä tyrmäsin ajatuksen", hän selitti hiljaa - ja minä tunsin raivon kiehuvan sisälläni. Timitri oli saanut Cerrenin pettämään jopa Pykin.

Katsoin Timitriä silmät sirrillä. Tiesin, mitä hän aikoi sanoa. "Älä yritäkään väittää, että Cerren pärjää, koska Naimeen joukko koulutti hänet. Sä et suostuisi päästämään edes mua liikkeelle yksin, vaikken mä olisikaan se, jota etsitään - ja satutko muistamaan sitä, että Cerrenkin päätti jättää salamurhaajat kokonaan?" Pyk ja Ivera katsoivat Timitriä tavalla, joka kieli siitä, että he olivat samaa mieltä. Timitri kävi meidät kaikki katseellaan läpi. Hän vaikutti kyllä katuvan sitä, että oli päästänyt Cerrenin matkaan, mutta yritti silti keksiä selitystä. Hänellä varmasti oli sellainen, mutta hänen oli haastavaa koota sitä sanoiksi - ellei hän ollut jo unohtanut sitä. Lopulta hän kuitenkin löysi taas äänensä.

"Älkää väittäkö, että teillä olisi ollut mahdollisuutta estää häntä. Hän tuli suoraan luokseni ja kertoi ideastaan. Annoin luvan, mutta pyysin herättää minut vielä ennen kuin hän lähtisi", hän kertoi.

"Kyllä mäkin annoin hänen lähteä, mutta vain, koska en halunnut aloittaa tappelua. Mä silti sentään yritin estää häntä", sanoin terävästi. Ennen kuin Timitri ehti sanoa anteeksipyyntöä, jota hän selvästi harkitsi, huokaisin raskaasti ja marssin Parikin, Ornakin, Hjuun ja Mejkan luo jättäen Tillyn huomiotta. Minulla oli heille asiaa, jonka sanoisin vain juuri niin raivoissani kuin olin. Lisäksi tiesin Timitriä häiritsevän edes hieman se, että hänen sijastaan puhuin sisaruksilleni.

"Mä tarvitsen tietoa", ilmoitin. Olin saanut tietää, että kaikki neljä, jopa Mejka ja Hjuu, jotka olivat olleet sinä kohtalokkaana yönä vain melkein kaksivuotiaita, tiesivät kaikesta siitä, mitä salamurhaajat olivat tehneet. Ainoa, mitä he eivät olleet vuosien aikana tienneet oli, että Jumalan Kynneksi synkissä piireissä kutsuttu nuori salamurhaaja oli heidät siskonsa. Olin myös saanut tietää, että Tilly oli tiennyt minun olevan Njoki Haflan. Se tarkoitti siis sitä, että hän oli saanut tietää siitä sinä lyhyenä aikana, kun juttu meni lehteen, Schan oli kertonut siitä tai hän oli itse kuullut sen sattumalta. Joka tapauksessa hän oli tiennyt, ja siitä asti kun hän oli lähtenyt Garesjekin tapahtumien jälkeen ja päätynyt Taivaskylään, oli hän myös tiennyt Parikin olevan veljeni, koska Parik oli kertonut olevansa Haflan.