Saavuin Kaartin päämajaan raahustavin askelin, ontto katse silmissäni. Käytävät olivat myöhäisestä iltapäivästä tyhjät, ja saatoin kävellä täydessä rauhassa pesutiloihin, jotka nekin olivat tyhjillään, ja pestä veren pois iholtani. Olin saanut viillot olkapäihini jonkun haltijan kynsistä, ei sen väliä, kuka hän oli, ja saanut hänen vertaan käsiini, jalkoihini ja kasvoihini sen myötä, kun olin tappanut hänet kultakissana.
Hankasin hankaamistani, mutta veri ei tuntunut lähtevän. Jouduin lopulta käyttämään ihan turhan paljon saippuaa, jotta sain veren lähtemään edes suunnilleen.
En voinut uskoa, että olin todella päätynyt tottelemaan johtajia. Sen jälkeen, kun olin paennut tappamiselta, olin päätynyt tappamaan pelastaakseni muut.
Satuin katsomaan heijastustani suihkun metallisesta hanasta. Olin rakenteeltani terveemmän näköinen kuin ennen, mutta kasvoistani näki kaiken olevan pielessä, ja kehossani koreili uusia arpia niin paljon, etten osannut edes laskea niin pitkälle. Kaikki oli ollut pielessä Neljän hylkäämisen jälkeen. Kaikkeen liittyi niin paljon enemmän kuin ennen ja kaikki tuntui paljon pahemmalta.
"Kuinka monta virhettä täytyy tehdä, että ne loppuvat?" mutisin ilmeettömänä. Tuijotin heijastustani niin kauan, että päädyin potkaisemaan hanaa. Se sattui, mutta se kipu tuntui niin hyvältä, että tein saman uudelleenkin. Kolmannen potkun jälkeen romahdin polvilleni ja painoin otsani vasten viileää laattaseinää. Huomasin huutavani ääneen. Minua puskettiin kovaa vauhtia alas kielekkeeltä.
Haukoin henkeä suu auki. Oli vaikeaa hengittää. He kiristivät minua. Minä tulisin silti kuolemaan, mutta kaikki muut selviäisivät. Kaikki muut, paitsi minä. En kuitenkaan voisi toteuttaa käskyjä. En vain voisi.
Tuijotin veitsenteräviä kynsiäni, joiden ääriviivat sumentuivat. En saanut kunnolla henkeä.
Nostin käteni pääni sivuille haukkoen yhä henkeä. Tunsin kynsieni pureutuvat nahkaani ja veren nousevan haavoista.
Katsoin taas kynsiäni ja tein päätökseni. Mitään ei ollut enää jäljellä. Laitoin käteni kaulalleni ja annoin kynsien upota kaulani sivuun. Kehoni kielsi minua tekemästä sitä, mutta mieleni taisteli sitä vaistoa vastaan.
Viimein tein terävän vedon, jolla tunsin nahan hajoavan, mutta silloin joku tarttui minuun takaapäin ja tarttui käsiini pilaten täydellisen tappoliikeeni.
"Mitä sä luulet tekeväsi?" Ivera sähähti kääntäessään minut ympäri. Hänen silmistään kuulsi kauhu ja hänen ilmeensä oli niin hurjistunut, että tiesin hänen säikähtäneen todella.
"Päästä irti!" sylkäisin verta vuotavalla kaulalla ja päällä. Tunsin Iveran tärisevän ja tiesin hänen olevan siinä piittaamatta ollenkaan mistään muusta kuin minusta, sillä hän istui suihkun alla, verisessä vedessä polvillaan.
Katsoin Iveraa silmiin katseessani raivoa ja epätoivoa.
"Päästä mut", murisin äänellä, jolla en ollut puhunut Iveralle aikoihin.
"En", Ivera vastasi lujasti ja laski kynteni alas. Hän ei antaisi minun tappaa itseäni. Eikä hän tiennyt, että tulen kuolemaan. Yritin vain lopettaa tämän ennen kuin anteeksiantamattomien tekojeni lista kasvaisi.
Katsoin Iveraa nyt kultakissan silmillä. Hän ei värähtänytkään. Olisi pitänyt, sillä muutin muotoa. Loikin kauemmas Iverasta ja sähisin hänelle ennen kuin muutin taas muotoa ja käperryin halaamaan polviani.
Ivera sulki suihkun, asteli vähän lähemmäs ja istui alas.
"Miksi?" Hän kysyi viimein päättäen huutavan hiljaisuuden, joka oli laskeutunut yllemme. En katsonut häntä. Kirosin vain sitä, että Ivera oli tullut paikalle, sillä nyt hän ei jättäisi minua enää yksin.
Raavin kynnenkärjelläni haavaa korvani taakse. Se kipu tuntui todella hyvältä.
"Miksi sä aioit tehdä niin?" Ivera toisti, nyt paljon tiukemmin. "Kaikenhan pitäisi olla hyvin - tai siis lukuunottamatta niitä Cerrenin ja sun kimppuun käyneitä."
Vedin syvään henkeä pakottaen itseni rauhoittumaan. Viimein nostin rauhallisen katseeni ja sanoin: "Kaikki on hyvin", ennen kuin nousin ja astelin pukeutumaan.
Puin kiireesti, enkä edes laittanut heittoveitsiäni vaatteisiini, vaan sulloin ne taskuuni ennen kuin lähdin käytävään hyläten Iveran huolestumaan minusta.
Harpoin käytävässä vain vähän matkaa ennen kuin ohikulkeva Cerren tarttuikin ranteeseeni ja saatuaan minut pysähtymään, hän peruutti eteeni ja sanomatta mitään nosti hiuksiani nähdäkseen pääni sivuilla olevat haavat ja nosti sitten päätäni nähdäkseen kaulani. Koko sen ajan mulkoilin häntä erityisen ilkeästi.
"Miksi?" Cerren kysyi viimein. Olin vähällä murtua. Miksi, miksi ja miksi! Eikö kukaan osaa kysyä muuta?
"Se ei kuulu sulle", murahdin katsoen Cerreniä suoraan silmiin.
"Se kuuluu, jos sä yrität tappaa itsesi", hukkaveri lausui hitaasti kasvoillaan ilme, joka kieli siitä, ettei hän halunnut minun kuolevan. Meistä oli tullut ystäviä Garesjekin tapahtumien aikana ja sen jälkeen, mutten ollut uskonut hänen välittävän sen jälkeen, kun olin sinetöinyt kohtaloni tekojeni jälkeen.
Tuijotin Cerreniä silmät suurina ja hampaat yhteen purettuina. Lopulta nostin Cerrenin kasvojen eteen käteni, josta törröttivät sahalaitaiset, tappavan terävät kynteni ja katsoin niitä vaarallisen tyynenä.
"Sun ei parane estää mua", kehräsin ja nostin käteni Cerrenin poskelle. Kun painoin kynteni hänen nahkaansa, hän tönäisi käteni sivuun ja irrotti otteensa minusta. Sanomatta mitään hän jatkoi matkaansa.
ESTÁS LEYENDO
Menneisyyden Varjo
Fantasía"Taisteluni ei ole vielä ohi" Varjo-trilogia 3 (viimeinen osa) Kuukausi on kulunut Garesjekin tapahtumista. Nelia ei ole edennyt epäkuolleeksi muutetun Timitrin pelastamisessa, eikä edes tiedä, voiko häntä pelastaa. Entä sitten, kun kaikkien muiden...
