Menneisyyden Varjo

Luku 40 - Jotain uutta, jotain vanhaa

Hidastin, kun haistoin ilmassa Cerrenin ja Pykin hajut. Asemalla ja Solertauhissa olleet olivat siis yhdistyneet.

Vilkaisin taakseni, jossa Ornak hiipi pysytellen sopivan välimatkan päässä. Joko hän oli tullut varmistamaan, että pysyin turvassa, tai hän halusi nähdä ystäväni. En voinut olla ihmettelemättä, kuinka nopea ja hiljainen hän oli. Ehkei se ollutkaan asia, jonka olin oppinut, vaan se kulki suvussa.

Päästin yllättyneen huudahduksen, kun joku tömähti kylkeeni heittäen minut nurin. Käännyin nopeasti vatsaltani selälle ja kohtasin Cerrenin suden kasvot ja heiluvan hännän.

Missä olet ollut? hän kysyi kielellä, jota vain me muodonmuuttajat ymmärsimme. Vilkaisin sivusilmällä Ornakia, joka oli yhden talon päässä savupiipun sivussa piilossa tarkkaillen tilannetta odottaen, mikäli häntä tarvittaisiin.

Potkaisin Cerrenin päältäni laskien sen varaan, että hän laskeutuisi jaloilleen ja nousin käpälilleni ravistellen itseäni. Huomasin täriseväni ja aloin ajatella, olinkohan tärissyt koko ajan siinä pienessä talossa Tillyn ja sisarusteni kanssa. Nuolaisin osittain vaistomaisesti rintaani peittääkseni uusista tiedoista johtuneen hämmennykseni. Edes minä en pystynyt peittämään sekavien tunteiden aaltoa siinä tilanteessa.

Piti päästellä höyryjä. Missä muut ovat? Katsoin ympärilleni. Pyk seisoi vähän matkan päässä sivussa tarkastellen minua katseellaan. Cerren vaikutti olevan harvinaisen hyvällä tuulella, kun hän lähti loikkimaan kohti katon laitaa heilauttaen häntäänsä kutsuksi tulla. Pykin lähdettyä liikkeelle, lähdin minäkin.

Kuljimme kattoja pitkin Solertauhin suuntaan, kunnes Cerren päättikin yhtäkkiä, että laskeuduimme maahan. Olisimme päässeet kattoja pitkin Solertauhille saakka, mutta jostain syystä Pyk ja Cerren päättivät laskeutua. Seurasin silti heitä ihmettelemättä asiaa enempää, koska meillä oli ihan tarpeeksi vihollisia.

Aloin toden teolla ihmetellä heidän reittiään, kun he eivät olleetkaan menossa suoraan lähimmästä kohdasta aidan yli, vaan lähtivät kiertämään vieläpä kauemmas porteista. Kuljin hiljaa heidän perässään ja loikkasin korkean rauta-aidan yli, kun he ujuttautuivat sen ali päästäkseen Solertauhin maille. Cerrenin hyväntuulisuus, jonka olin jo ehtinyt ymmärtää olevan tekaistu, oli haihtunut. Jotain oli selvästi tapahtunut sinä lyhyenä aikana, kun olin ollut poissa.

Cerren kiersi Solertauhin pihalla olevalle salaovelle, josta pääsi käytävään. Olin kävellyt käytävän kautta vain kerran, kun Naimee oli lähettänyt minut Bresvickin kanssa keikalle. Käytävästä pääsi ilmeisesti maanalaisen kammion lisäksi myös harjoitussaliin, joka sekin sijaitsi maan alla.

Pyk naputti kasvillisuuden peittämään oveen tutulla rytmillä; kaksi pitkää, kaksi lyhyttä ja yksi yksinäinen, joka jäi kaikumaan korviin. Hetkeä myöhemmin ovi avautui raolleen.

"Pyk? Löysittekö hänet?" Naliqin varovainen ääni kuului. Pyk nyökäytti päätään.

"No, äkkiä sitten. Timitri ja Kalla päättivät pitää palaverin ja yksi osuus siitä on 'mitä tehdään, jos Nelia ei ilmaannu'", Naliq puhui. Pyk ja Cerren livahtivat edeltä käytävään ja minä viimeisenä, koska pidin lähes huomaamatta ovea Ornakille, joka yhä seurasi minua. Hän tuli rinnalleni käytävään epävarmana ja odotti, että suljin salaoven ennen kuin loikin matkaan lähteneet ystäväni kiinni. Ornak lähti taas perään varjostamaan. Käytävän löyhkä peitti alleen hänen tuoksunsa.

Kuljimme hiljaisuudessa näivettyneeltä haisevan käytävän läpi, ja sen päädyssä Naliq pysähtyi.

"Nelia, sullekin on vaatteet tässä", hän kertoi hiljaa ja heitti minulle kasan vaatteita. Hän odotti oven vieressä, kun me kolme puimme yllemme. Ornak odotti sivussa. Jotenkin hänen onnistui peittää hajunsa niin, ettei kukaan meistä ollut haistanut häntä saati sitten huomannut mitenkään muutenkaan.