Love of Mine || OLEKSI (2)

Luku 32

~Aleksi~

Tänään on Rillan hautajaiset. Pikku koira on tuhkattu ja tänään hautaamme tuhkat maahan. Oikeastaan tällä hetkellä olemme jo täyttämässä kuoppaa, mihin Rilla haudattiin. Paikalla on me, äiti, isä ja Leon, sekä jätkät. Rilla oli monille tärkeä. Olemme kaiverruttaneet kauniiseen kiveen Rillan nimen, syntymäajan, kuolinpäivän ja kauniin tekstin pätkän. Kivi tosin ei ole vielä valmis, mutta viemme sen paikalleen, sitten kun se on. Äiti toi mukanaan muistopuun ja istutamme sen Rillan haudalle, se saa siinä kasvaa aivan rauhassa. Jätkät toivat söpön mäyräkoirapatsaan, joka myös löytää paikan Rillan haudalta. Minä ja Olli tahdomme sytyttää siihen tänään ainakin vielä kynttilänkin. Rilla oli meille niin tärkeä, kunnon uskollinen ystävä. Päätimme yhdessä laulaa vielä yhden biisin.

"Kiitos kaikesta ystävä verraton
Melkein laskemattomat ne hoitokerrat on
Joina huomisen huoleni piiloon veit
Vaikket puhumaan pystynyt
Sen noin vain teit

Silmäkulmien alta kun
korjaavan katseen loit
Toivon toit

Kuinka saatoitkaan seota seurasta
Siinä sivussa leikkinallen teurastaa
Kuinka kaikki niin rakastui leikiten
Olit parempi kuin on moni ihminen

Kunpa elämän päivistä
niin voisi hullaantua
Ekstaasiin

On aina varhaista
Kun luopuu parhaista
Jos vierii kyynel
Sen pois pyyhkäisen
Niin nostan naulaan
Sen kaipuun ja laulan
Kiitokset ystävä ihmeellinen

Kuola kimmelsi keittiön katossa
Ja miehen mentävä reikä nauroi matossa
Ensin terroritöitäsi kirosin
Mutta mieleni muutin hieman myöhemmin

Ehkä valossa rakkauden
enää kaaosta
Nähnyt en

On aina varhaista
Kun luopuu parhaista
Jos vierii kyynel
Sen pois pyyhkäisen
Niin nostan naulaan
Sen kaipuun ja laulan
Kiitokset ystävä ihmeellinen

Kiitos kaikesta ystävä verraton
Kuinka suruisa paikka vielä muista on
Miltä tuntui se romahdus todistaa
Auttaa ystävä viime kerran kodistaan

Sitten valvoa vierellään unta
josta ei
Herääkään

On aina varhaista
Kun luopuu parhaista
Jos vierii kyynel
Sen pois pyyhkäisen
Niin nostan naulaan
Sen kaipuun ja laulan
Kiitokset ystävä ihmeellinen."

-Jarkko Martikainen &
Luotetut miehet;
Kiitos kaikesta-

Laulun jälkeen vielä hyvästelemme Rillan ja sitten siirrymme sisälle kahville ja vielä muistelemaan Rillaa tietysti. Istumme pöydän ääressä ja hörpimme kahvista muiden muistellessa Rillaa, kunnes viimeisenä lilistän itselleni puheenvuoron ja alan selittää;

"Rilla, Tomppeli, Pönttö, Hölmö, rakas, söpöliini, vaavi, ystävä, pikkukaveri, karvavauva, karvakamu, maailman paras tyyppi. Mitäs kaikkia nimiä meidän rakkaalla karvalapsella nyt olikaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinhän se eräs sanontakin taitaa mennä. No mutta, Rilla tuli mun elämään silloin, kun muutin Mateloiden perheeseen. Olin pitkään haaveillut koirasta ja Rilla muutti mun elämän. Me jaettiin kaikki hetket yhdessä ja se oli aina lähellä. Se kuunteli kaikki huolet ja murheet, lohdutti, eikä koskaan kertonut asioita eteenpäin kenellekään. Ja edelleen se on aivan samanlainen tänäkin päivänä.

Vaikka se osas välillä olla ärysttäväkin ja tuhos paljon tavaroita, niin se oli aivan ihana. Rilla oli aina ovella vastassa ja juoksi heti jalkoihini pyörimään ja nuolemaan kasvoja, jos oltiin pidempään pois sen luota. Se rakasti nukkua ja olla sylissä ja lähellä ja rakasti rapustuksia. Se oli auttamassa ja toi aina tavaroita mitä löysi. Aina kun oli ahdistusta tai surua tai mitä vaan, se tuli syliin ja nuoli kasvoja. Piti huolta että kaikki järjestyy. Ruoka maistu hyvin ja Rilla tykkäs olla ulkona, etenkin sillon kun sai olla vapaana. Se tykkäs myös musiikista, tosin sen korvien takia sen soitosta piti olla varovainen. Rilla oli maailman rakkain ja ihanin ystävä, mitä maa päällään kanto. Ilman Rillaa asiat ois mennyt toisin ja oon varma, etten ois tämmönen ihminen mikä nykyään oon, ilman häntä. Rilla jään kaipaamaan sua ikuisesti, mun rakas pikku karvakamu.", soperran, jonka jälkeen purskahdan itkuun ja tunnen Ollin kaappaavan minut halaukseensa. Nojaan päätäni häntä vasten ja vain itken, itken ja itken. En mä selviä elämästä, ilman Rillaa...

---

Tänään on ollut todella rankka päivä, etenkin henkisesti. Mun rakas Rilla haudattiin ja se otti tosi koville. Mut vielä pahemmin mua satutti nähä, kuinka romuna Leon tästä oli, se on vielä enemmän romuna varmaan kuin minä. Vaikka Leon ei edes nähnyt Rillaa niin usein kuin minä ja Olli, he kasvoivat yhdessä. Rilla on ollut aina osa Leonin elämää ja heidän yhteys on jotain aivan uskomatonta. Onhan Rillalla, Ollilla ja minullakin erittäin vahva side, mutte heidän kahden side on aivan ainutlaatuinen. Ehkä se johtuu siitä, että Rilla oli aina suojelemassa ja Leonin lähellä, jo silloin kun Leon tuli sairaalasta ensimmäistä kertaa kotiin, aivan pienenä vauvana. Nyt sekin on jo 10 vuotias ja Rillakin oli yli 10 vuotias koiravanhus jo.

Minulla on edelleen myös tosi paha olla itselläni, sillä syytän Rillan kulolemasta vieläkin vain itseäni. Vaikka tiedän kyllä, ettei se varmastikkaan oikeesti syyni edes ollut. Olli nukkuu levollisesti vieressäni, mutta itse en ole saanut unta. Olen valvonut jo muutaman tunnin ja kaikki mahdollinen tuntuu ahdistavan tällä hetkellä. Olen aivan hajalla Rillan takia. Nousen ylös sängystä ja suuntaan vanhojen tapojen tottumuksesta kylpyhuoneeseen. Nyt kun Olli nukkuu, en voi herättää sitä. Tarvitsen kuitenkin muuta ajateltavaa, en halua paniikkikohtausta tämän ahdistuksen takia.

!Tw; V11ltely!

Kaivan hetken aikaa kaappia, kunnes löydän sieltä partaterän. Katson hetken aikaa terää, kunnes painan sen kädelleni. Vedän ensimmäisen viillon, toisen ja kolmannennkin. Katselen lumoutuneena kuinka veri vain valuu viilloista. Samaan aikaan se tuo helpotusta oloon, mutta sitten alkaa vain ahdistaa enemmän. Miksi mä sorruin, monien vuosien jälkeen... Päätän kuitenkin vetää vielä kaksi viiltoa lisää, mutta säikähdän kolahdusta ja vedän vahingossa viillon liian syvälle. Huudahdan kivusta ja näen kuinka verta alkaa valua ja se alkaa sotkea paikkoja. Yritän tyrehdyttää haavaa paperilla, mutta se ei tunnu auttavan kyllä yhtään mitään.

Säikähdän lisää, kun kuulen Ollin huhuilevan minua ja kylpyhuoneen ovi aukeaa. Unohdin sitten lukita sen, voi perse. Olli henkäisee järkytyksestä, mutta vetää minut äkkiä lattialta ylös ja laittaa käteni hanan alle. Sen jälkeen hän istuttaa minut pöntön kannelle ja puhdistaa viiltoni. Se kirvelee aivan helvetisti. Silmistäni valuu runsaasti kyyneleitä sekä kivun, että häpeän, että surun takia. Olli laittaa haavojeni ympärille sideharsoa ja sen jälkeen halaa minua tiukasti. Samalla hän kuiskaa korvaani; "Shh, rakas ei mitään hätää. Mä lupaan, että kaikki järjestyy vielä." En vastaa mitään, itken vain vasten Ollin rintakehää.

Olli rauhoittelee minua, kunnes nostaa syliinsä ja siirrymme sohvalle. Emme puhu mitään, vaan istumme vain sohvalla sylikkäin. Olli silittelee pitkin rauhallisin vedoin selkääni ja painelee suukkoja päähäni. Siihen minä sitten vihdoin nukahdan ja tunnen vielä unen läpi, kuinka Olli siirtää meidät sänkyymme ja vetää peiton päällemme. Nukun hänen sylissään ja kuulen unen läpi vielä Ollin kuiskavaan "Hyvää yötä rakas." ja suutelevan minua. Tiedän kyllä aamulla joutuvani puhumaan Ollille, mutta ei mietitä sitä nyt. Nyt vain nukutaan.

__________

Sanoja: 1026

🕊❤️

Ja taas itkettää itteekin 😭😭😭😭😭