Love of Mine || OLEKSI (2)

Luku 34

~Sari~

Istun sohvalla Jarin kainalossa, ja oloni on haikea. Selaan puhelimeltani vanhoja kuvia Rillasta, eilen oli hänen hautajaisensa ja Leon itki ja paljon. Kun tulimme vihdoin kotiin, hän painui suorinta tietään huoneeseensa ja itki itsensä uneen. Ole hänestä huolissani, minusta tuntui että Rillan kuolema oli hänelle kaikista vaikein asia ja iso menetys. He kun kasvoivat tavallaan yhdessä, etenkin Leonin muutaman ensimmäisen vuoden ajan, kun Olli ja Aleksi asuivat vielä kanssamme saman katon alla. Nousen Jarin sylistä ja lähden valmistamaan lounasta. Teen kermaista lohikeittoa. Jarin pitää kohta lähteä töihin, mutta olemme Leonin kanssa kahdestaan kotona tänään ja aion pitää häntä hyvänä. Harmi kun hän ei ole tänään tullut huoneestaan edes aamiaiselle ja kello kävelee jo kohti 12.00. Mitenhän meinaa koulupäivänä jaksaa herätä 7.00.

Kesken kokkailujeni havahdun kuitenkin isoon kolahdukseen ja näen kuinka Leon kierii portaita alas. Sammutan nopeasti hellan ja juoksen poikani luokse, joka pitelee jalkaansa ja itkee isoon ääneen. Jari ehti jo lähteä töihin, voi hitto. Autan Leonin istumaan ja vedän hänet halaukseeni. "Äiti, sattuu...", poika huutoitkee tuskissaan. Nyt kävi oikeasti pahasti, poika kun ei yleensä hevillä itke kivusta. Nousen ylös ja haen pakastimesta pipityynyn. Nappaan myös särkylääkkeen ja lasin vettä. Leon nielaiseen lääkkeen nopeasti ja autan hänet sohvalle. Tuen hänen jalan ja painan siihen kylmää, sillä se on jo aivan tuvonnut. "Kä-käsi myös.", Leon takeltee. Katson Leonin rannetta, joka on myös turvonnut. Joten tuen senkin ja painan kylmäpussia.

Pakkaan tarvittavat asiat ja sen jälkeen nappaan Leonin sohvalta syliini, helpompaa niihin. Lasken Leonin autoon ja soitan terveyskeskukseen, josta meidät ohjataan tulemaan päivystykseen. Pääsemme perille ja käymme tiskillä ilmoittautumassa, Leon itkee edelleen ja menemme odotusaikaan istumaan. Joku tuo Leonille pyörätuolin ja laitamme myös Jarille viestiä. Odotusaulassa istuu joku vanhempi rouva ja herra, joku nuori mies, sekä nuori nainen, jolla on sylissään aivan pieni lapsi. Hetken päästä Leon jo kutsutaan sisälle ja tietysti menen mukaan. Lääkäri tutkii Leonin jalkaa ja lähettää meidät röntgeniin. Kuvat saadaan otettua ja palaamme odotusaulaan odottamaan, että lääkäri katsoo kuvat. Pian pääsemme taas huoneeseen ja Leonin ranteessa, sekä jalassa on murtuma.

Leonilla oli kuitenkin onnea, eikä leikkausta välttämättä tarvita. Se selviää viikon päästä kontrollissa, jonka saimme. Leon ja minut ohjataan vielä eri huoneen, jossa Leonin jalka ja ranne kipsataan ja saamme vielä jonkin reseptin lääkkeille ja jatko-hoito ohjeet, sekä kontrolli ajan seuraavalle viikolle. Tällä hetkellä epäily oli että ranne paranee n. 5 viikossa ja jalassa voi mennä vaikka muutamakin kuukausi ja se saatetaan joutua vielä leikkaamaan. Toivottavasti kuitenkaan ei. Lähdemme kotiin, mutta käymme tietysti hakemassa apteekista Leonille määrätyn lääkkeen ja apuvälinelaknaamosta pyörätuolin, etten häntä koko ajan joudu kantamaan. Kepit saimme jo mukaan, mutta ei Leon pysty niitä käyttämään, ennen kuin ranne on parantunut.

Pääsemme kotiin ja autan Leonin sohvalle. Leon laittaa telkkarista pyörimään ohjelman ja näyttää niin reppanalta. Menen keittiöön ja tilaan ruokaa. Lohikeitto olisi kyllä melkein valmis, mutta haluan hieman hemmotella tuota reppanaa nyt. Äitin pieni iso poika. Saan tilauksen tehtyä ja hömppään vettä, jonka jälkeen kaivan kaapista limukkapullon, sipsipussin ja suklaalevyn ja vien ne olohuoneeseen. Istun sohvalle ja Leon alkaa nojaamaan minuun. Toinen käteni eksyy silittämään hänen kiharoita ruskeita hiuksiaan ja toinen kiertyy hänen selän takaa hänen kyljelleen, niin että Leon on nyt kainalossani. Nappaan puhelimen, joka soi ja vastaan siihen.

Jari soittaa videopuhelun ja juttelemme hetken aikaa, kunnes ovikello soi. Menen ovelle ja otan ruokamme vastaan, palaten olohuoneeseen. Annan Leonille hänen ruokansa ja alamme syömään. Leon tosin näyttää aluksi hieman empivän, mutta syö sitten kuitenkin. Alamme katsoa elokuvaa ja tuijotan huolissani Leonia, jonka katse on lasittunut ja hän tuijottaa vain yhtä samaa kohtaa. "Rakas.", kuiskaan ja havahdun hänet takaisin tähän maailmaan. Vedän pojan varoen syliini ja silittelen pitkin vedoin hänen selkäänsä, kun hän itkee. "Mikä hätänä?", kuiskaan kysyvästi, mutten saa vastausta. "Rillaa ikävä ja sattuu. Harmittaa tää tilanne ja kaikki paidan tuntuu kaatuvan päälle taas kerralla. En jaksa tätä enään. Pääsin kiusaajista eroon ja asiat alko jo mennä paremmin, mutta taas tuli muutama uus takaisku. Miks asiat ei koskaan voi olla hyvin, äiti kerro mulle mikä mussa on vikana.", Leon yhtäkkiä takeltelee itkunsa lomassa. Voi äitin rakas.

"Rakas, susssa ei oo mitään vikaa. Sä oot täydellinen, just noin. Äitin rakas pikku Leon. Ja elämä on nyt vaan päättänyt koetella sua ja meitä, mutta mä lupaan että asiat vielä järjestyy. Mä lupaan että kun näistä selvitään, sä oot taas entistäkin vanhempi ja selviät lähes mistä vaan. Äiti rakastaa sua tosi paljon, muista se aina.", kuiskaan ja painan suukon poikani hiuksien sekaan. Leon haluaa soittaa Ollille ja Aleksille, ja pyytää heidät tänne. Hän haluaa kipsiinsä nimmarin heiltä nimittäin. Pian puheluun vastataan ja ruudulle ilmestyy kuvat kahdesta miehestä. Molempien hiukset ovat sekaisin ja heillä on vain boxerit jalassa. On taittu hieman puuhailla jotain tai sitten he ovat yöllä pyörineet ja nukkuneet levottomasti ja vasta heränneet. Mutta veikkaan ensinmäistä vaihtoehtoa.

Leon selittää heille tilanteen, kun he näyttävät kauhistuneilta ja aikovat tulla tänään vielä illalla käymään meillä kylässä. Lopetamme puhelun ja haen mustan tussin, koska Leon pyysi. Piirrän sydämen ja kirjoitan "Sinä riität, olet täydellinen noin.
<3: Äiti", hänen kipsiinsä. Leon on taas sylissäni ja nojaan itse käsinojaan. Pian kuulen sylistäni tuhinaa, enkä raaski liikahtaa, ette Leon herää. Hän saa nyt nukkua, ollut raskasta. Vedän peiton päällemme ja katson että Leonin käsi ja jalka ovat hyvässä asennossa. Kiedon käteni pojan ympärille suojelevasti ja taidan itsekkin lopulta nukahtaa. Kyllä minuakin väsyttää ja on ollut rankkaa. Rillaa on ikävä ja nyt vielä tämä päälle...

__________

Sanoja: 884

😬

Apua, oikeesti jos vuosi kirjojen julkaisua tänne takana ❤️😱