Die Another Day || Oleksi 3

12

~Leon~

Herään aamulla, kun alhaalta kuuluu vauvan itkua. Ainiin veljeni jäivät tänne eilen lapsineen yötä, koska Alva nukahti sohvalle ja se uusi lapsi oli niin väsynyt, en vieläkään muista nimeä. On viikonloppu ja joudun heräämään vauvan itkuun aikaisin, vittu. Antakaa mun nukkua edes 10.00, kello on vasta 7.00. Joo saatoin eilen olla puhelimella liian myöhään, mutta sehän ei vaikuta siihen miten paljon nukun. Ei, ei tietenkään.

En tiedä mikä minua oikeen on vaivannut muutaman päivän, kai se on se kuuluisa murrosikä. Eilenkin suutuin aivan turhan takia Ollille ja se harmittaa suunnattomasti. Hän varmaan luulee etten välitä hänestä, kun Aleksin kanssa eilen suostuin lopulta juttelemaan, enkä hänen. Toki myös koulu stressaa ja 7lk alku on tuntunut pelottavalta ja paljon uusia asioita on tapahtunut, sekin toki väsyttää. Lilankin kanssa on aivan turha riita, jota en ole saanut selvitettyä. Ollut muutaman päivän jo. Olen myös surullinen, koska tuntuu ettei veljilläni ole minulle enää aikaa ollenkaan. Tiedän että ihmiset muuttuu, elämäntilanteet muuttuu ja meidänkin ikäero veljieni kanssa on noin 15 vuotta, joka on paljon.

Oli aika suuri shokki, kun he adoptoivat 2 lasta kerralla, joista toinen on vastasyntynyt vauva ja toinen 7v, joka ei puhu kellekkään. Vaikka pidän lapsista, olen järkyttynyt. Pelkästään Alvan kanssa aikamme on jäänyt vähille ja pelkään onko minulla enää paikkaa veljieni sydämessä, vai ovatko heidän omat lapset täyttäneet senkin. Olenko minä nykyään heille vain yksi muiden ihmisten joukossa. Emilien kanssakin he ovat paljon enemmän, varmaan toki johtuu Alvasta. Kaipaan kummejani ja veljiäni. Kaipaan yhteisiä ostosreissujamme, leffailtoja, yökyläilyjä, uintireissuja, eväsretkiä, haleja, löhöilyä, pelleilyä ja musisointia, myös muiden kanssa studiolla. Toteutuuko ne asiat enää koskaan?

!Tw! (Veri, viiltely)!

Purskahdan itkuun ajatusteni synkistyessä entisestään ja juoksen vessaan, lukiten sen perässäni. Mi-missä se nyt oikeen on? Mi-missä se terä o-oikein on? Ha-haluan tämän tuskan po-pois. Kaivan kaappeja, kunnes terä vihdoin osuu käteeni. En kuitenkaan ehdi tehdä mitään, kun oveen koputetaan. "Leon, kaikki ok?", kuulen Ollin äänen. "On, mee pois! Anna mun olla!", tiuskaisen. Se oli ehkä virhe, sillä äänestäni kuuli, että olen itkenyt. "Mä kuulen et ei oo. Avaa tää ovi tai mä tiirikoin sen auki.", kuulen Ollin jatkavan. En sano mitään, vetäydyn vaan peremmälle vessaan ja vedän yhden viillon käteeni, kunnes ovi jo aukeaa. Oh shit. Nopeaa toimintaa Ollilla.

Veri alkaa valua haavasta, jonka vieressä on muutama arpi. Ei ei ei, jään nyt niistäkin kiinni. Kukaan ei tiedä niistä. Välillä on ollut vaikeaa ja olen viillellyt, mutta edellisestä on jo reilusti aikaa, jos tämänpäiväistä ei lasketa lukuun. En kertonut kelekkään, koska luulin jo päässeeni tavasta yli. "Voi Leon rakas. Miksi?", Olli kuiskaa kyyneleet silmillään ja astuu vessaan. Miksi tuo itkee? "Saanko halata?", Olli kysyy vapisevalla äänellä. Olin eilen hänelle niin tyly, että myönnyn haliin, vaikka en ehkä haluaisi juuri nyt halata ketään. Olli istuu lattialle viereeni ja halaa minua varoen.

Hetken päästä hän nousee ylös, kaivaa kaapista puhdistusainetta ja sideharsoa ja hoitaa haavan kuntoon ja suojaan. "Leon, miksi sä teit noin nyt? Ja aiemmin vissiin kans oot tehnyt, miksi?" Olli kysyy. Romahdan itkemään ja löydän itseni rauhoittumassa Ollin sylissä paniikkikohtauksen ottaessa vallan. Eiiii nyt. Hetken päästä rauhoitun ja puran kaiken ulos Ollille huutaen. Naapuritkin varmaan nyt kuuli mun huudon. "Voi Leon, sun ois pitänyt kertoa jollekkin jo aiemmin.", Olli kuiskaa ja pörröttää hiuksiani. Ei kivaa, ne menee ihan sotkuun.

"Ja ei me sua koskaan unoheta tai korvata millään Alen kanssa, sä oot meidän ainoa ja maailman tärkein ja rakkain pikkuveli ja mekin kaivataan meidän yhteistä aikaa. Mut arvaa mitä me sovittiin Alen kanssa?", Olli sanoo. "No?", kysyn. "Heti ku vauva on vähän kasvanut ja Fiona tottunut oleen täällä, niin jätetään kaikki meidän lapset tänne hoitoon äitilla ja isille ja vietetään sun kans päiviä. Ja yritetään sopia jätkien kanssa aika, millon voit tulla koulun jälkee studiolle meidän kanssa. Miltä kuulostaa?", Olli sanoo. "Ihan hyvältä.", vastaan pienen hymyn kera. "Ja anteeksi Olli mun eilinen käytös sua kohtaan. Olin kamala ja mua kaduttaa se.", kuiskaan. "Saat anteeksi. Lupaatko ettet enää viiltele, vaan puhut jollekkin jos on paha olla.", Olli sanoo. "Voin yrittää, en uskalla luvata.", vastaan. "No sekin riittää. Rakastan sua.", Olli kuiskaa. "Mäkin rakastan sua.", kuiskaan.

Yritän nousta ulos, mutta olo on hutera ja päätä on alkanut särkeä. Olli nostaa minut syliinsä ja kantaa sänkyyn, johon peittelee. Sitten hän häviää johonkin ja palaa pian lääkkeen ja veden kera, jotta saan sen nieltyä. Otan lääkkeen ja annan Ollin silitellä selkääni ja laulaa minulle hetken, kunnes nukahdan. Ehkä nää asiat taas alkaa sujumaan.

__________

Sanoja: 731

Leon ❤️‍🩹