Die Another Day || Oleksi 3

32

~Aleksi~

Heräilen rauhassa aamulla ennen ketään muita, koska jotenkin kaipasin tänään hetken omaa aikaa eilisten pikkuveljemme Leonin rippijuhlien jälkeen. Oli sen verran paljon väkeä ja ihmisiä, että omat voimavarani kuluivat aika hyvin loppuun eilisen aikana.

Nousen ylös ja vedän kaapista puhtaat kollarit ja ylisuuren t-paidan päälleni. Siirryn hiljaa vessaan tarpeilleni, jonka jälkeen kävelen keittiöön. Pistän kahvinkeittimen porisemaan ja laitan kulhoon maustamatonta jogurttia, mysliä, pakastemustikoita ja ihan hieman hunajaakin tuoman makeutta.

Haen lämpimän hupparin ja menen takaterassillemme syömään aamupalani ja tuijottelemaan vielä hyvin rauhallista kaupunkia. Terassimme muuten on lasitettu osittain ja siellä on lämmitin, joten siellä tarkenee talvellakin hyvin ainakin jonkun aikaa oleskella.

Saan juuri jogurtin syötyä ja hörpin viimeisiä tippoja kahvia, kun kuulen oven aukeavan ja pian huomaankin miten Olli tulee istumaan viereeni myös kahvikuppi kourassaan. Hivuttaudun ihan kiinni häneen ja lasken pääni nojamaan hänen olkaansa vasten haukotellen samalla. Taitaa vielä hieman väsymystä olla ilmassa.

"Huomenta rakas", Olli kuiskaa ja painaa hymyillen nopean suukon poskelleni, johon yltää. Hänen käsi kietoutuu ympärilleni ja sormet piirtelevät muotoja käsivarrelleni.

"Huomenta", vastaan hiljaa ja hörppään kuppini vihdoin tyhjäksi. "Sori jos tulin häirittee sun omaa aikaa. Kaipasit sitä varmaan eilisen jälkeen", Olli kuiskaa.

"Ei sun seura mua koskaan haittaa ja aloin olla jo muutenkin tulossa takas sisälle. Ja joo, otti voimille se kauhee sosiaalisuus ja juhliminen eilen, niin tarvin hetken hiljaisuutta.

Autettiin kuitenkin siellä niin paljon ja vaikka oon asunut teillä teinistä asti ja tullut tutuksi teidän suvulle, niin jotenkin silti aina alan senmosissa hetkissä miettiin, et mitä  jos asiat ois mennyt toisin. Mitä jos mulla ois edelleen biologinen perhe ja suku, jotka välittäs musta ja haluais elää mun kanssa yhdessä.

Älä käsitä väärin, kyllä teidän perhe tuntuu mulle eniten perheeltä mun koko elämän aikana ja tietysti pidän Saria ja Jaria äitinä ja isinä, Emiä siskona ja sua ja Leonia veljinä. Kyllä myös sua, vaikka mun rakas aviomies ootkin lisäksi. Mutta silti, ei se oo sama asia kuitenkaan. Jollain tapaa mä ikävöin mun biologisia vanhempia, vaikka ne onkin ollut ihan kamalia mua ja kaikkia muitakin kohtaan", soperran ja purskahdan itkuun.

Olli laskee molempien kupit pöydälle ja vetää minut syliinsä. Painan pääni hänen rintakehälleen ja itken sitä vasten, kun Olli silittelee selkääni ja hyräilee hiljaa lempi sävelmiäni.

"Aleksi rakas, sun ei tarvi selittää mulle sun ajatuksia. En mä niistä pahastu ja ne on ihan ymmärettäviä.  Sä oot kokenut niin paljon paskaa, mut samalla ne on kasvattanut susta niin henkisesti vahvan, rohkeen, hyväsydämisen ja aivan upeen ihmisen.

Tiedätkö mitä mä oon pohtinut hyvin usein. Sitä et meillä on adoptio lapsia, joiden perheolot on ollut huonot aiemmin. Sä oot kokenut samoja asioita, joten ne saa sun tarinasta vertaistukea. Ne saa susta vanhemman, joka ymmärtää paremmin niiden tilannetta, tunteita ja maailmaa, kuin minä voin koskaan ymmärtää. Ja nyt puhutaan etenkin tietysti Fionasta.", Olli sanoo.

Alan rauhoittua ja kuiskaan "Kiitos kulta. Mä en tiiä miten sä sen teet, mut osaat aina valita joka tilanteeseen just oikeet sanat, joilla saat mut rauhoittuun. En selviäisi ilman sua ikinä. Rakastan sua niin paljon"

"Voi kulta, niin mäkin rakastan sua. Enkä todellakaan pärjäisi ilman sua myöskään. Mut siksi me varmaan ollaankin yhdessä onnellinen pariskunta, ihanien lasten ja lemmikkien ympäröimänä. Meidän ihanana perheenä", Olli kuiskaa ja vetää minut suudelmaan, joka vain jatkuu ja jatkuu...

Just nyt en tarvis mun elämään mitään muuta, kuin Ollin, lapset ja lemmikit...

__________

Sanoja: 543

Tämmöstä tällä kertaa...
Hieman syvällisempiä pohdintoja, vaik ois ne ehkä voinut olla vielä syvällisempiäkin...

Ja pahoittelut taas pitkästä kirjoitus tauosta (Jos joulukalenteria ja muutamia satunnaisia oneshotteja ei lasketa lukuun...)

Ollut niin paljon uusia ja stressaavia, jopa pelottavia henkilökohtaisia asioita elämässä, et kirjoittaminen ollut pois mielestä aikalailla. Nyt taas palailen pikkuhiljaa omien voimavarojen puiteissa aktiivisemmin kirjotteleen mun tarinoita taas tänne. Mutta te nyt varmasti ymmärrätte, jos tulee pidempiä taukoja edelleen.

Itellä on kaikki ihan hyvin, et ei mitään sellasta mistä pitäs olla huolissaan. Mut muuten sattunut vaan kaikkea lähipiirissä oleville ihmisille, joka sit heijastelee omaan elämään, tunteisiin ja ajatuksiin hyvin paljon.

❤️❤️❤️